Metsä Group teki päätöksen Biotuotetehtaan rakentamisesta

Metsä Group tiedotti, että siihen kuuluva Metsä Fibre on 21.4.2015 päättänyt biotuotetehtaan rakentamisesta Äänekoskelle nykyisen sellutehtaan alueelle. Rakennustyöt aloitetaan välittömästi, ja tehtaan on määrä valmistua vuoden 2017 kolmannella neljänneksellä.

Äänekoskelle rakennettava biotuotetehdas on metsäteollisuuden historian suurin investointi Suomessa. Hankkeen kokonaisinvestointi on noin 1,2 miljardia euroa, josta 40 prosenttia rahoitetaan omalla pääomalla ja 60 prosenttia velkarahoituksella. Lainarahoitus sisältää pankkilainoja ja toimitusluottoja. Lisäksi Metsä Fibre on saanut työ- ja elinkeinoministeriöltä 32,1 miljoonaa euroa uusiutuvan energian investointitukea. Yhtiön omistajat ovat Metsäliitto Osuuskunta (50,2 %), Metsä Board Oyj (24,9 %) ja Itochu Corporation (24,9 %).

Biotuotetehdas tuottaa vuosittain noin 1,3 miljoonaa tonnia sellua, josta 800 000 tonnia on havusellua ja 500 000 tonnia lehtipuusellua. Havusellu päätyy vientiin pääasiassa Eurooppaan ja Aasiaan. Korkealaatuisen sellun ohella tehdas tuottaa sähköenergiaa runsaasti yli oman tarpeensa sekä esimerkiksi mäntyöljyä ja tärpättiä. Biotuotetehtaan kaikki sivuvirrat on tarkoitus hyödyntää tehtaan ympärille syntyvässä eri yritysten muodostamassa ekosysteemissä.

Uusi tehdas lisää kuitupuun käyttöä Suomessa noin 4 miljoonalla kuutiometrillä eli noin 10 prosentilla vuodessa. Tehdas käyttää vuosittain yhteensä 6,5 miljoonaa kuutiometriä puuraaka-ainetta, joka hankitaan pääasiassa Suomesta.

”Meillä on takanamme työntäyteinen vuosi, jonka aikana hanketta on edistetty määrätietoisesti alkuperäisen suunnitelman mukaan. Tehdasalue on valmisteltu rakennustöitä varten, ympäristö- ja muut rakentamiseen tällä hetkellä tarvittavat luvat on saatu, hankkeen rahoitusratkaisut on sovittu ja pääkumppanien valinnat tehty. Yhteistyö niin viranomaisten kuin muiden hankkeeseen osallistuneiden tahojen kanssa on ollut avointa ja rakentavaa”, sanoo Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan.

”Pohjoisen havusellun kysynnän vakaa kasvu maailmanlaajuisesti on investoinnin keskeisin peruste. Tavoitteenamme on vahvistaa johtavaa asemaamme tällä markkinalla, kasvattaa Metsä Fibren liiketoimintaa ja parantaa kannattavuuttamme pitkällä aikavälillä”, toteaa Jordan.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

EU:n yritysvastuudirektiivin sisällöstä yksimielisyys

Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.