Länsi-Suomen Osuuspankki lahjoittaa miljoona euroa satakuntalaiselle yliopistokoulutukselle

Länsi-Suomen Osuuspankin edustajisto hyväksyi eilen lopullisesti pankin hallituksen esityksen miljoonan euron lahjoituksesta satakuntalaiselle yliopistokoulutukselle. Päätös oli yksimielinen. Tätä ennen myös pankin hallintoneuvosto oli ilmaissut kokouksessaan yksimielisen tukensa ehdotukselle.

Lahjoitus tullaan kohdistamaan Turun ja Tampereen yliopistoille sekä Tampereen teknilliselle yliopistolle, jotka fyysisesti toimivat Porin yliopistokeskuksessa ja Raumalla (opettajakoulutuslaitos). Osa lahjoituksesta kanavoidaan Satakunnan korkeakoulusäätiön kautta. Lahjoitus tehdään siten, että se täyttää vaatimukset valtion vastinrahoituksen täysimääräiseen hyödyntämiseen. Tämän myötä lahjoituksen kokonaisvaikutus lahjoituksen kohteena oleville yliopistoille olisi parhaimmillaan neljä miljoonaa euroa.

”Nyt päätetty lahjoitus on selkeästi paras tapa edistää Satakunnan kokonaisvaltaista taloudellista kehitystä ja elinvoimaisuutta. Yliopistokoulutus tuo alueelle osaavaa ja aluetta kehittävää nuorta sukupolvea. Yhä nopeammassa tahdissa muuttuvan digitalisoituvan maailman kehi-tyksessä mukana pysyminen onnistuu parhaiten, kun olemme tiiviisti omalta osaltamme sitä itse rakentamassa. Paras kasvualusta rakennustyölle syntyy, kun maakunnassamme on oma, tehokkaasti toimiva yliopistoyhteisö”, edustajisto totesi kokouksessaan.

”Lahjoitus antaa Porin yliopistokeskuksella mahdollisuuden kehittää omaa toimintaansa vastaamaan entistäparemmin ympäröivän yhteiskunnan tarpeita”, sanoo Porin yliopistokeskuksen johtaja Jari Multisilta.

Tampereen ja Turun yliopistot kommentoivat lahjoitusta:

”Lahjoitus on merkittävä tuki Porin yliopistokeskukselle ja satakuntalaiselle korkeakoulutoiminnalle. Se onmyös vahva viesti Tampereen teknillisen yliopiston roolin tärkeydestä Satakunnassa”, sanoo Porin yliopistokes-kusta koordinoivan Tampereen teknillisen yliopiston rehtori Markku Kivikoski.

”Tampereen yliopisto arvostaa suuresti lahjoitusta. Nuorison koulutus on ratkaisevaa Suomen tulevaisuudenkannalta. Tätä työtä yhteisen tulevaisuutemme hyväksi haluamme Tampereen yliopistossa tehdä tieteen ja koulutuksen etulinjassa”, Tampereen yliopiston rehtori Kaija Holli sanoo.

”Yliopistot tuottavat toiminta-alueilleen osaajia, uutta tietoa ja hyödynnettäviä innovaatioita. Haastavanataloudellisena aikana Länsi-Suomen Osuuspankin lahjoitus on merkittävä panostus koko alueen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin kehittämiselle”, Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen toteaa.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

EU:n yritysvastuudirektiivin sisällöstä yksimielisyys

Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.