OP Ryhmän tulos edelleen kasvussa

OP ryhmä tiedotti tuloksestaan. Ryhmän vuoden 2016  tulos ennen veroja oli 1 138 miljoonaa euroa, kun se oli vuotta aiemmin 1 101 miljoonaa euroa.

Myös muut ryhmän tunnusluvut olivat kasvussa. Korkokate kasvoi matalasta korkotasosta huolimatta 3,2 prosenttia 1 058 miljoonaan euroon. Vakuutuskate vahvistui 6,0 prosenttia 558 miljoonaan euroon. Nettopalkkiotuotot olivat 859 miljoonaa euroa eli hieman suuremmat kuin vuotta aiemmin. Maksuliikkeen, rahastojen ja asunnonvälityksen palkkiot kasvoivat, kun taas arvopapereiden välitys- ja liikkeeseenlaskupalkkiot supistuivat vertailukaudesta. Arvopapereiden välityspalkkiot vähenivät #Suominousuun-hankkeeseen kuuluvan Sijoita Suomeen -avauksen myötä 4 miljoonaa euroa.

”Vahvankin on uudistuttava. OP Ryhmän vuodessa 2016 yhdistyy laaja-alainen menestyminen liiketoiminnassa sekä rohkeasti toimintaamme uudistavan strategian toimeenpanon käynnistäminen. Useita vuosia jatkunut määrätietoinen etenemisemme erilaisten haasteiden sävyttämässä toimintaympäristössä huipentui uuteen kaikkien aikojen parhaaseen tulokseen, erinomaiseen vakavaraisuustasoon sekä laajasti markkinoita nopeampaan kasvuun”, summasi ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen vuotta 2016.

”Myös asiakastyytyväisyyden suotuisa kehitys sekä aiempaa nopeampi asiakasmäärämme kasvu vahvistavat osaltaan sitä perustaa, jolle uudistuvaa OPta rakennetaan.”

”Elämme maailmassa, jossa asiakkaan ääni on entistä vaativampi. Asetelma on kuin OPlle luotu. Sitoutuneet omistaja-asiakkaamme ovat yksi niistä vahvuuksista, joiden ansiosta OP menestyy. Yhteisöllisen roolin johtaminen näkyy selkeämmin arjessamme. Hyvän tuloksen turvin meillä on todellinen mahdollisuus edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme hyvinvointia myös murroksen keskellä.”

Kuluvaan vuoteen OP Ryhmä suhtautuu varoivaisin odotuksin. Sen tilinpäätöstiedotteessa ennakoidaan vuoden 2017 tuloksen ennen veroja arvioidaan muodostuvan kasvavien kehittämiskulujen ja muiden strategian toteutuksesta aiheutuvien kulujen johdosta saman tasoiseksi tai pienemmäksi kuin vuoden 2016 tulos. Toimintaympäristön kehitykseen liittyvän epävarmuuden normaalia korkeampi taso on lisännyt lyhyen aikavälin tulosvolatiliteettia, mikä vaikuttaa OP Ryhmän tuloksen ennustettavuuteen. Merkittävimmät epävarmuustekijät liittyvät korko- ja sijoitusympäristön muutoksiin, arvonalentumisten kehitykseen sekä liiketoiminnan kasvuvauhtiin.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

EU:n yritysvastuudirektiivin sisällöstä yksimielisyys

Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.