Maitosuomi Finlands Svenska Andelsförbundin jäseneksi

Osuuskunta Maitosuomi on liittynyt Pellervo-Seuran yhteydessä toimivan ruotsinkielisen Finlands Svenska Andelsförbundin jäseneksi. Osuuskunnan jäsenistä noin 20 % on ruotsinkielisiä, lähinnä entisen osuuskunta Milkan tuottajia ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta.

Osuuskunta Maitosuomi on kaksikielinen osuuskunta ja haluamme palvella myös ruotsinkielisiä tuottajia samalla tapaa kuin suomenkielisiä, sanoo osuuskunnan toimitusjohtaja Reima Luomala. Andelsförbundetin jäsenyys on yksi tämän halun ilmentymä. Maidontuotannolla ja meijeritoiminnalla on vahvat juuret Pohjanmaan rannikkoalueella, ja alue on kulttuurisesti omaleimaista ja perinteikästä aluetta. Osuuskunta Maitosuomi haluaa kunnioittaa tätä perinnettä ja vaalia alueen omaleimaisuutta.

Finlands Svenska Andelsförbund, lyhyemmin Andelsförbundet, on itsenäinen ruotsinkielinen yhdistys, jossa Maitosuomen liittymisen jälkeen on 31 jäsentä. Jäsenistössä on osuuspankkeja, yksi osuuskauppa ja SOK, maito- ja liha-alan osuuskuntia, sekä mm. energia-, kasvihuone-, metsä- ja telealan osuuskuntia.

Andelsförbundetilla on yhteistyösopimus Pellervo-Seuran kanssa. Sopimuksen mukaan Pellervo tarjoaa toiminnalliset ja taloudelliset puitteet ruotsinkielisen toiminnan järjestämiselle. Andelsförbundet toimii jäsenistönsä yhteistyöfoorumina sekä ruotsinkielisen toiminnan asiantuntijana Pellervo-Seuran suuntaan. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Lars Björklöf on myös Pellervon hallituksen jäsen. Yhdistyksen toimitusjohtaja Kari Huhtala toimii osuustoimintajohtajana Pellervo-Seurassa.

KARI HUHTALA, teksti

Läs på svenska.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

EU:n yritysvastuudirektiivin sisällöstä yksimielisyys

Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.