Kansainvälinen Osuustoimintapäivä 1.heinäkuuta 2017: Osuuskunnissa kaveria ei jätetä

Elämme maailmassa, jossa tuloerot kasvat jatkuvasti. Haasteeseen on kuitenkin olemassa ratkaisuja. Yksi niistä on osuustoiminta. Sen kansainvälisesti sovitut arvot ja periaatteet erottavat osuuskunnan muista yritysmuodoista. Näiden periaatteiden mukaan osuuskunnan jäsenyys on aina avoin kaikille niille, jotka hyväksyvät jäsenyyden vaatimukset.

Avoin jäsenyys ja vaatimus siitä, että jäsenet osallistuvat tasapuolisesti osuuskuntansa pääoman kerryttämiseen ja hallitsevat sitä demokraattisesti pitää huolen, että kaikilla on mahdollisuus vaurauteen ja näin myös köyhyyden poistamiseen. Osuuskunta on ihmiskeskeinen – ei pääomakeskeinen – yritysmuoto, jossa pääoma ei kasaudu harvoille vaan jakautuu oikeudenmukaisemmin kaikille jäsenille.

Tärkeimpiä osuustoimintaperiaatteita on myös ympäröivän yhteisön kestävä kehittäminen. Osuuskunnat eivät keskity kuitenkaan vain paikallisyhteisöönsä vaan ne pyrkivät levittämään taloudellisen ja yhteiskunnallisen yritysmallinsa hyödyt kaikille maailman ihmisille. Globalisaation tulisi edetä samalla tavoin arvopohjaisesti muuten se luo enemmän epätasa-arvoa kuin kestävää kehitystä. UNESCO on lisännyt osuuskunnat osaksi ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön listaa juuri siitä syystä, että osuuskunnat pyrkivät oikeudenmukaisemman globalisaatioprosessin kehittämiseen.

Tuloerot eivät ole kuitenkaan ainoa globaali ongelma. Naisilta ja vähemmistöiltä estetään usein pääsy juuri niihin tärkeisiin vaikuttamisen paikkoihin, joiden kautta he voisivat parantaa omaa elämäntilannettaan. Osuustoimintaperiaatteisiin kuuluu, että jäsenyyttä ei evätä keneltäkään sukupuolen, yhteiskunnallisen aseman, rodun, poliittisten näkemysten tai uskonnon perusteella.

Kansainvälisenä osuustoimintapäivänä toivomme kaikkien osuustoimijoiden sitoutuvan edistämään tasa-arvoa omissa yhteisöissään sekä juhlistamaan sitä, miten osuuskunnat rakentavat yhdessä oikeudenmukaisempaa maailmaa, jossa kaveria ei jätetä.

Jaa artikkeli

Lue myös

Vuoden osuustoimintateoksi valittiin Oulun Seudun Sähkön edullinen energia

Oulun Seudun Sähkön asiakasomistajilleen tarjoama vakaa ja edullinen energian hinta on valittu Vuoden osuustoimintateoksi osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon järjestämässä valtakunnallisessa kilpailussa. Siinä haettiin toimintaa, jossa yrityksen osuustoiminnallisuus tulee erityisen vahvasti esille ja jäsenille on tuotettu erityisen merkityksellistä yhteistä etua.

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.