Pellervo-Seura ry on myöntänyt Osuustoiminnan I luokan ansiomitalin maanviljelijä Pentti Santalalle Kauhajoelta ja toimitusjohtaja Lars Björklöfille Raaseporista.

Perusteluna on, että heillä poikkeuksen ansiokas ja pitkäaikainen ura osuustoiminnallisen yritystoiminnan parissa.

Maanviljelijä Pentti Santala (*1955) on toiminut vuosikymmenen ajan varsin vaativassa toimintaympäristössä Valio Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtajana. OsuuskuntaMaito-Suomessa Santala on toiminut hallituksen puheenjohtajana. Santala on toiminut kaikkiaan 25 vuotta meijeriteollisuuden hallintotehtävissä. Santala on aktiivinen osuustoimintajohtaja, joka pohtii osuustoiminnan arvopohjaa ja periaatteita sekä niiden soveltamista nykyaikaisessa talouselämässä. Santala on kehittänyt yli 30 vuodessa merkittävästi omaa maitotilaansa Kauhajoen Nummijärvellä vaimonsa Leena Santalan kanssa. Santala on myös Pellervo-Seuran ja Osuustoiminnan neuvottelukunnan jäsen.

Agronomi, diplomiekonomi Lars Björklöf (*1954) on toiminut Osuuspankki Raaseporin toimitusjohtajana lähes koko 2000-luvun. Tehtävä on tuonut lukuisia muita vastuita OP Ryhmässä. Hän on myös valtakunnallisen ruotsinkielisen osuustoimintajärjestön Finlands Svenska Andelsförbund rf:n hallituksen puheenjohtaja, missä roolissa hän on vienyt läpi järjestön toiminnan uudistamisen. Björklöf toimii Pellervo-Seura ry:n hallituksessa osuuspankkitoiminnan ja ruotsinkielisen osuustoiminnan erityistuntijana. Hän on myös aktiivinen osuustoiminnan kansainvälisissä järjestöyhteyksissä. Nuoruuden uraan kuului myös tuotepäällikön tehtävä Keskusosuusliike Hankkijassa ja aluejohtajan tehtävät Raaseporin Osuuspankissa.

Mitalit luovutettiin Pellervon valtuuskunnan iltakoulussa 7.12.2017.

Jaa artikkeli