Yhteistoiminta
kuuluu kilpailutalouteen 

ilpailun ja yhteistoiminnan suhde on osuustoiminnan peruskysymys. Siitä nousee koko osuustoiminnan idea. Tämän kysymyksen parissa askartelivat osuustoimintapioneerit 1900-luvun alussa ja asia on edelleen mitä ajankohtaisin.
Toimiva kilpailu ja luova toiminta kuuluvat markkinatalouteen, sillä näistä seuraa paljon myönteistä dynamiikkaa. Toiminta tehostuu ja syntyy uusia innovaatioita, kun talouden eri osapuolet joutuvat terästämään toimintaansa. Hinta asettuu kysynnän ja tarjonnan mukaan.

Kilpailupolitiikka katsoo asioita kuluttajan näkökulmasta. Suomalainen yhteiskunta ja Euroopan Unioni uskovat kilpailun voimaan.

Kilpailu tuo voimaa kansantalouteen, mutta kuuluuko se viimeisenä totuutena joka paikkaan? - Ei, vaan sille on tasapainottavana vastinparina yhteistoiminta.
Vapaa taloudellisten toimijoiden välinen kilpailu on yritystaloudessa kova sana niiden käsissä, joilla on lujasti voimaa takana. Suurimmalla osalla ihmisiä, pienyrityksiä ja maatiloja voimaa on vain rajallisesti. Siksi taloudessa on pienten toimijoiden laitettava voimat yhteen, jotta he eivät jää markkinamekanismissa suurten jalkoihin. Lainsäädäntö ei kiellä pienten toimijoiden taloudellista yhteistoimintaa. Päinvastoin, osuuskunta on tarkoitettu yhteistoiminnan välineeksi. Ei vain Suomessa, vaan ympäri maailmaa.

Kymmenet tuhannet suomalaiset viljelijät, sadat tuhannet metsänomistajat ja miljoonat kuluttajat yhdistävät voimansa, jolloin he ovat vahvempia taloudelliselta voimaltaan, tiedoiltaan ja taidoiltaan markkinoilla. Samalla yhteistoiminnan avulla vaikutetaan koko markkinan käytöstapoihin ja markkinatalouden tasapainoiseen toimintaan.

ilpailua tarjotaan nykyään lääkkeeksi lähes joka paikkaan. Esimerkiksi Maatalouspolitiikan vaihtoehdot -työryhmä kannattaa näkemystä, että lisääntyvä kilpailu ja kilpailutus eri kohdin koko elintarvikeketjua koituu maatalouden ja maanviljelijäin eduksi. Osuustoiminnan perusviesti taas on korostanut yhteistyön ja voimien kaikinpuolisen kokoamisen merkitystä. Työryhmä katsoo myös, että ”isot, perinteiset osuuskunnat ovat suurelta osin erkaantuneet viljelijöistä, eivätkä vastaa yksittäisen viljelijän tarpeita.” Osuustoiminta taas on uskonut hakevansa ennakkoluulottomasti sellaisia kaupallis-taloudellisia asemia, joista käsin tuottajajäsenetkin voivat menestyä avautuvassa taloudessa.

Lähtökohtaisesti suomalaisilla tuottajilla ei ole yhtä hyvää kilpailukykyä kuin suurien ja ilmastollisesti suotuisien alueiden tuottajilla esimerkiksi Keski-Euroopassa, Uudessa Seelannissa, Australiassa, Brasiliassa ja Argentiinassa. Siksi sopimusperäiset suojamekanismit ovat tärkeitä. Kauppapolitiikalla on tarpeen antaa tuotantomahdollisuudet myös epäsuotuisimmilla alueilla toimiville, joilla tuotantoehdot eivät ole parhaat. Kun tähän lisää yhdistyneiden tuottajien kaupallisen voiman, globalisaatiossakin on menestyksen eväät olemassa.

itääkö kuluttajien, metsänomistajien ja maataloustuottajien siis koota vai hajauttaa voimia nyt, kun maailmankauppa vapautuu? Vastaus on selvä: voimia tulee koota, jotta saadaan välttämättömiä skaalaetuja. Moniin kansainvälisiin toimijoihin verrattuna suomalaisten voimat yhdessäkin ovat rajalliset. Niitä ei kannata tarpeettomasti hajauttaa. Voimien hajauttaminen ei voi olla oikea resepti tähänkään maailmanaikaan.

Pioneeriaikojen iskulause ”omin voimin, mutta yhdistyneinä” pätee edelleen. Yhteishenki, sitoutuminen, jäsenten välinen solidaarisuus, pienemmät ja isommat, syrjäseudut ja rintamaat yhdessä ja koko toimialan pitkäjänteinen kehittäminen eri sidosryhmien kanssa on tätäkin päivää ja tulevaisuutta.

isan yli hyppiminen ei kuulu asiaan. Oman osuuskunnan palveluja tulee käyttää, siksi osuuskunta on perustettu. Ei kilpailuttaminen vaan sitoutuminen on jäsensuhteen perusta. Vastaavasti osuuskunnan on näytettävä tehokkuutensa sitoutuneille jäsenille. Jos omaa osuuskuntaa käytetään vain marginaalierien markkinointikanavana, on turha odottaa osuuskunnan kehittyvän parhaaksi tai edes kohtalaiseksi tilittäjäksi.

Aisan yli hyppimistä on kuitenkin ainakin munapuolella tapahtunut ja jotkut nuorehkot maitotilallisetkin kuuluvat miettineen ”uusia markkinakanavia”.
Siellä missä toiminta on koottua, menestys on yleensä ollut hyvä.

Siellä missä voimia ei ole koottu vaan hajautettu, menestys on ollut heikompaa.

Koko ajatusrakennelma on vaarassa pettää, jos osuustoimintayrityksiä ei pidetä hyvässä kunnossa niin toiminnallisesti kuin taloudellisestikin. Vaatimukset ovat kovat sekä jäsenille että yritysjohdolle: vahva talous, varma ja nopea toimitus, mielenkiintoiset tuotteet, suomalaisen raaka-aineen käyttäminen, lisäarvotuotteilla kuluttajien suosioon.

Osuustoiminta-aate saarnaa sitoutumista, solidaarisuutta ja työntekoa. Oikoteitä ei ole. Pohdittu, ajassa kiinni oleva ja yhteisiin päämääriin tähtäävä koottu toiminta on resepti myös jatkolle.

Aisan yli hyppimisessä voi ensin lämmittää, mutta sitten tulee kylmä. Yhteistoiminnassa voi joskus olla kylmempääkin, mutta jatkossa ja etenkin pitkän päälle lämmittää. Yhteistoiminnalla pääsee pidemmälle.

Veikko Hämäläinen
veikko.hamalainen@pellervo.fi.

| Sivun alkuun |