Hoivayrityksille on kasvava sosiaalinen tilaus, mutta alan kukkaanpuhkeamista vielä odotellaan. Markkinarakoa löytyy varsinkin asumis-, kotisairaanhoitoja kotipalveluissa. Osuuskuntamuoto sopii hoivayrityksille hyvin, jo pehmeän imagonsa takia.

Pellervon Wuokko-rekisteri listaa 67 sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan osuuskuntaa. Naista puhtaita hoivaosuuskuntia on 33, päiväkoteja 11 ja lisäksi 23 monialaosuuskuntaa, joissa hoivapalvelut ovat mukana.

Moni osuuskunta on sijoittunut Etelä- ja Keski-Suomen suurempiin kaupunkeihin, mutta esim. Pohjois-Pohjanmaalla ne jakautuvat tasaisemmin. Joka seutukunnassa on yksi alan osuuskunta: Taivalkoskella kotipalveluita tarjoava Moneks, Oulussa Kotihoiva sekä päiväkoti Ilo, Jokilaaksossa Resurssiverkko jne.

Siivous ja kotipalvelut ovat osuuskuntien tyypillisintä työsarkaa, mutta esim. Kemissä Akseliina ylläpitää vanhusten hoivakotia. Muita hoivaosuuskuntia ei Lapissa juuri ole. Länsi-Suomen läänissä hoiva-alan uusosuuskuntia on parikymmentä.

Näytää silta, etta pienillä paikkakunnilla pyöritetään peruspalveluita, kun taas suurissa kaupungeissa on löydetty markkinoita myös erikoisaloilta. Tampereella toimii mm. musiikkiterapian InstruMental ja ravitsemusterapeuttien VitaMiinat (OT 2/03). Peruspalveluita tarjoavia yrityksia ei ole syntynyt, koska kaupunki ei käytä paljon ostopalveluita. Tosin linjauksia ollaan muuttamassa.

Itä-Suomessa on vahan hoivaosuuskuntia. Lahden seudulla löytyy pari vanhustenhoidon tarjoajaa: Päijät-Hämeen Kodinonni ja Liipolan asumispalvelut. Satakunnassa on mm. pari sijaiskotia lapsille.

Mielenterveyspotilaiden hoivakotien tarve on huutava, mutta eri asia on, haluaako ja kykeneekö julkinen valta ostamaan mielenterveyspalveluita riittävästi.

KUNNAT TÄRKEITÄ
ASIAKKAITA

Hoivayrityksille on tilausta jo väestön ikääntymisen takia, kun koti- ja asumispalveluita tarvitaan lisää. Kysyntää lisaa se, että julkisia palveluita vähennetään. Kunnat eivät halua tai pysty tuottamaan kaikkea itse, joten ne ostavat palveluita muilta. Lisaksi ne hakevat kilpailuttamisella saastoja. Suuret kaupungit ovat myös alkaneet vuokrata osuuskunnilta sijaisia työntekijöilleen.

Kuluttajat puolestaan haluavat enemmän valinnanvaraa. Asiakkaat voivat perustaa itsekin esim. päiväkotiosuuskunnan.

Perinteisesti hoivapalvelut kustannetaan verovaroin. Nykyisin kuluttajat availevat jo herkemmin kukkaroitaan, mutta harva yritys pystyy heittäytymään markkinoille pelkästään itse maksavien asiakkaiden varaan. Naita voi löytyä riittävästi kaupungeissa, mutta pienillä paikkakunnilla tilanne on usein toinen.

Jos osuuskunta siis haluaa menestyä ns. kunnallisten peruspalvelujen alueella, silla yleensä pitää olla ostopalvelusopimus kunnan tai Kelan kanssa. Kunnat ovatkin lisäämässä palveluiden hankintaa ulkopuolisilta, ja moni rakentaa uusia palveluiden tuotantomalleja kuten palveluseteleitä.

Edelleen kunnat kuitenkin tuottavat sosiaali- ja terveyspalveluista noin 80 %. Lopusta vastaavat yritykset ja kolmas sektori.

VALTTINA
PEHMEÄMPI IMAGO

Osuuskuntamalli sopii hyvin hoiva-alalle. Perustamiskynnys on matala ja usein työtiimi tuntee toisensa ennestään. Jos myydään pääasiassa työtä, peruspääoman tarve on pieni. Jäsenten koulutus on hyvä, niin myös työmotivaatio.

Tärkeää on yrittäjähenkisyys: jos on aktiivinen ja sopeutuu joustoihin mm. työajoissa, palkka on kilpailukykyinen. Hoiva-alalla joustavuus on tärkeä voimavara. Osuuskunnan etuna on pehmeä

imago. Pelkkä voitontavoittelu lapsilla tai vanhuksilla on vieras ajatus. Sosiaalinen vastuu, paikallisuus ja oman alueen ihmisten työllistäminen ovat sellaisia arvoja, joilla voi vedota asiakkaisiin: kuntiin, yrityksiin ja yksityisiin henkilöihin. Kansainväliset yritykset tähyävät Suomen markkinoille, joten osuuskuntien kannattaa käyttää näitä valttejaan hyväksi kilpailussa.

VASTUKSIA
VOITETTAVANA

Miksi hoivaosuuskuntia ei sitten ole enempää? Osuustoimintaa ei ehkä tunneta tarpeeksi. Sitä ei juuri markkinoida sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksissa, vaikka niissä muuten yrittäjyydestä puhuttaisiinkin.

Toisaalta hoiva-alalla yrittäjyys on yleensäkin uusi asia. Valmistuneet haaveilevat palkkatyöstä ja suurista työnantajista. Yrittäjyys vaikka osuuskunnankin kautta pelottaa, puhumattakaan markkinoinnista.

Tilojen löytyminen palveluja päiväkoteja varten voi tuottaa tuskaa. Riskejäkin on: esimerkiksi Satakunnassa kunnat eivät tee ostopalvelusopimuksia, ennen kuin firma on pystyssä, ja senkin jälkeen on edessä kilpailuttaminen.

Ainakin pienillä paikkakunnilla kysyntää syövät siivousringit, joihin voi palkata työntekijän yhdistelmätuella. Vielä suurempi "ongelma" on RAY-tukia saava yhdistyssektori, jonka on nähty vääristävän kilpailua. Yhdistykset voivat tarjota talonmies pikkaraisia viiden euron tuntitaksalla, kun yritykset joutuvat tarjoamaan palvelut markkinahintaan.

TARJA REPO