Sankareita vai veijareita? Osa 41.
TASAVALLAN TALONPOIKA
– eheytti kansaa ja herätti osuustoimintaan
Ennen tasavallan neljänneksi presidentiksi nousuaan Kyösti Kallio teki vuosikymmenten uran kansanedustajana, eduskunnan puhemiehenä ja ministerinä. Hän oli kansanvallan ja parlamentarismin vankka puolustaja sekä ristiriitojen sovittelija. Suomen osuustoiminnan synnyssä hänkin sai vahvan osuustoiminnallisen herätyksen.
KUN PELLERVON 40-VUOTISJUHLAT
JÄIVÄT VÄLIIN.
Pellervo-Seura oli suunnitellut järjestävänsä suomalaisen osuustoiminnan ja sen järjestötyön 40-vuotisjuhlat syksyllä 1939, mutta ne supistuivat sodan kasvaneen uhan alla kahvitilaisuudeksi. Sen kunniavieraaksi kutsuttiin keskeisesti ja monipuolisesti osuustoimintatyössä vaikuttanut tasavallan presidentti Kyösti Kallio (keskellä). Hänestä vasemmalle Pellervon johtokunnan puheenjohtaja, tohtori Oiva Jääskeläinen ja oikealle valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanopiston johtaja Niilo Liakka. |
Kyösti Kallio (1873-1940) syntyi varakkaaseen ylivieskalaiseen talonpoikaiskotiin. Suurperheen isä oli pitäjän johtavia kunnallismiehiä. Kyösti sai kasvaa valistuneessa pohjoispohjalaisessa kodissa, jossa tunnettiin vastuuta yhteisistä asioista. Perinnökseen hän sai myös vahvan kristillisen vakaumuksen.
12-vuotiaana Kyöstistä tuli isänsä serkun Anttuuna Kankaan kasvatti. Tämä lähetti pojan koulutielle Raaheen ja Ouluun. Vaikka ylioppilasta Kyöstistä ei tullut, olivat oppivuodet tärkeitä myöhemmälle uralle. Jo niiden aikana tulivat näkyviin Kallion yhteiskunnallinen aktiivisuus ja poliittiset mieltymykset.
Koulun jälkeen Kallio harkitsi kauppiaan uraa. Tulevaisuus ratkesi kuitenkin, kun Anttuuna Kangas osti Nivalasta Heikkilä-Mehtälän suurtilan. Siten Kalliosta tuli 1895 vasta 22-vuotiaana Nivalan suurimman tilan isäntä, joskin omistus siirtyi hänelle vähittäin. Myöhemmin Kallio osti lisää maata ja pani talonsa erinomaiseen kuntoon.
Kun Kallio luopui isännyydestä 1939, peltoa oli 250 hehtaaria. Koneistuksessa ja uusissa viljelymenetelmissä Kallio oli maakunnan kärjessä. Samoin laajat metsät kunnostettiin tuottaviksi. Isäntä osallistui itse kaikkiin talon töihin.
Nuorisoseura toi vastuuta ja suhteita
Nivalassa Kallio tutustui nuorisoseura-aatteeseen. 1895 hän perusti pitäjään nuorisoseuran, jonka esimiehenä toimi sitten kymmenen vuotta.
Kallio oli taitava sanankäyttäjä, joka kirjoitti näytelmiä ja runoja sekä piti syvähenkisiä puheita. Hän julisti tietojen ja taitojen tarpeellisuutta, raittiutta ja yhteiskunnallista valveutumista. Nuorisoseuratyössä Kallio myös tutustui tulevaan puolisoonsa Kaisaan sekä Santeri Alkioon. Alkiosta tuli sittemmin politiikassa Kallion tärkein yhteistyökumppani.
Kunnallisia vastuutehtäviä Kallio sai heti muutettuaan Nivalaan. 1906 hänestä tuli kunnan esimies ja 1912 valtuuston puheenjohtaja. Jo kunnallismiehenä Kallio saavutti arvostusta vankkumattomalla rehellisyydellään.
Sortokausista sysäys pitkälle uralle
Sortokaudet tekivät Kyösti Kalliosta poliitikon. Kouluvuosina hän oli omaksunut suomalais-perustuslaillisen katsomuksen, joka muuttui poliittiseksi vakaumukseksi ja toiminnaksi.
1904-1906 hän oli säätyvaltiopäivillä Piippolan tuomiokunnan edustajana talonpoikaissäädyssä. Kun eduskuntauudistuksen jälkeen perustettiin Suomen Maalaisväestön Liitto, myöhemmin Maalaisliitto ja Suomen Keskusta, tuli Kalliosta Santeri Alkion ohella puolueen tärkein henkinen johtaja.
Kansanedustajana Kallio toimi 1907-1937. Ajanjakso sisälsi lukuisia ministerikausia ja neljä pääministeriyttä. Eduskunnan puhemieheksi hänet valittiin viidesti sekä lisäksi Suomen Pankin johtokuntaan. Koko urallaan Kallion johtotähtenä oli maatalouden ja maaseudun elinehtojen kohentaminen.
Maltillinen kansan eheyttäjä
Kyösti Kallion rooli Suomen itsenäistymisvaiheissa ja sen jälkeisessä kansakunnan rakentamisessa oli keskeinen. Hänen yhteiskunnallisen ja valtiollisen ajattelunsa kovana ytimenä olivat kansanvalta, tasa-arvo ja tasavalta.
Kallion toiminnassa korostuivat maltillisuus ja sovinnollisuus. Kansalaissodan aikana hän joutui piileskelemään punaisia etsittynä henkipattona. Mutta heti sodan jälkeen hän vaati pidättymistä kostotoimista.
Kallion puhe Nivalan kirkossa keväällä 1918 on Suomen historian suuria puheita. Siinä hän ensimmäisenä valkoisena poliitikkona vaati voitettuja kohtaan armoa koston sijaan. Näin voitaisiin yhdessä ryhtyä rakentamaan itsenäistä tasavaltaa, jossa ei olisi punaisia eikä valkoisia.
Hän teki parhaansa estääkseen kansaa jakautumasta kahtia. Tätä tarkoitusta palveli myös vuoden 1922 asutuslaki Lex Kallio, jolla järjestettiin lisämaata pientiloille ja uusia tiloja tilattomille.
Lapuanliikkeen vuosina Kallio toimi vakaumuksellisesti parlamentarismin ja demokratian puolesta. Hänen linjansa voitti Suomessa, vaikka moni muu maa 1930-luvulla sortui oikeistodiktatuuriksi.
Kyösti Kallion ura huipentui tasavallan presidenttinä 1937-1940. Talvisodan vaikeina kuukausina Kyösti Kallio oli rohkeutta ja tulevaisuudenuskoa kansalaisiin valanut maan isä, jonka sanaan kansalaiset myös luottivat. Samaan aikaan hyökkääjän eli Stalinin propaganda ampui räikeästi yli.
Kipinä syttyi Pellervon Päivillä
Kyösti Kallion innostus osuustoimintaan heräsi vuonna 1900 ensimmäisillä Pellervon Päivillä, joilla hän oli Nivalan ainoa osanottaja. Päivät olivat vahva vastaveto Venäjän keisarin antamalle helmikuun manifestille ja mahtava herätysjuhla.
”Olen ollut monilla Pellervo-päivillä, mutta näiden päivien veroista innostusta en ole nähnyt”, muisteli Kallio yli 30 vuotta myöhemmin.
Vastuu Nivalan osuustoiminnallisesta herätyksestä lankesi luontaisesti Kalliolle. Hänestä tuli pitäjän osuustoiminnan ja muiden taloudellisten yhteistyöpyrintöjen alullepanija ja johtomies.
Jo kolme viikkoa Pellervon Päivistä pidettiin Kallion johdolla kokous, joka johti maamiesseuran perustamiseen. Kalliosta tuli ensimmäisiksi vuosiksi sen aktiivinen esimies. Johtokunnassa hän jatkoi vuoteen 1917. Moni yhteisyritys sai alkunsa maamiesseuran keskusteluissa, ja monen hankkeen käynnistäjä ja voimahahmo oli juuri Kyösti Kallio. Näihin kuuluivat osuuskauppa, -meijeri ja -kassa.
Kallio aloitti ja jatkajia löytyi
Maamiesseuran yhteisostot olivat Nivalassakin johdantoa osuuskaupan perustamiseen 1905. Kallio oli voimakkaasti mukana kaupan käynnistämisessä. Hän piti maamiesseurassa alustuksen, jonka pohjalta kauppa lopulta perustettiin.
Lisääntyneet muut tehtävät kuitenkin supistivat hänen osallistumisensa toimintaan verrattain vähäiseksi. Osuuskaupan ensimmäinen tilintarkastaja hän sentään ehti olla. Hän kykeni myös auttamaan kauppaa sen monissa vaikeuksissa niin kansalaissodan kuin pulavuosienkin vaikeina aikoina.
Osuuskaupan 25-vuotisjuhlissa hän lausui: ”Työ osuustoiminta-aatteen hyväksi on ollut jatkuvaa taistelua. Se ei ole taistelua vain leivästä, taloudellisista eduista, vaan osuustoiminta-aate edustaa aatteellista toimintaa yhteiskunnallisten ja taloudellisten epäkohtien poistamiseksi.”
Nivalan suurin maidontuottaja
Pellervon Päivien jälkeen oli Nivalassakin keskusteltu paljon osuusmeijerin perustamisesta. Nivalan Osuusmeijerin toiminta käynnistyi kuitenkin vasta 1915.
Kallion panos myös meijerihankkeessa oli keskeinen. Hän oli laatimassa meijerin ohjesääntöä ja mukana rakennustoimikunnassa. Hän hankki rahoitusta ja palkkasi henkilökuntaa. Parina alkuvuonna hän toimi myös meijerin hallituksen puheenjohtajana.
Osuusmeijeritoimintaan hän perehtyi perinpohjaisesti paperitöistä käytäntöön.
Kallio oli itse meijerin suurin maidontuottaja ja osuusmeijerin palvelusten käyttäjä. Enimmillään Heikkilän tilalla hoidettiin 70-80 lypsylehmää. Hänen alan asiantuntemuksellaan oli käyttöä myös valtakunnallisella tasolla, Valion hallintoneuvoston jäsenenä 1927-1935.
Tuplasti paikallispankkimies
Liikepankkeja vieroksunut Kyösti Kallio oli mukana sekä säästöpankki- että osuuskassatoiminnassa. Hän oli Nivalassa säästöpankin kirjuri (johtaja) ja johtava hallintomies, mutta pitäjä tarvitsi hänen mielestään myös oman osuustoiminnallisen rahoituslaitoksen.
Pitäjässä oli jo kokemusta yhden sivukylän osuuskassan toiminnasta, mutta Kallio ajoi kassaa myös kirkonkylään. 1913 hän johti sitten Nivalan Kirkonkylän Osuuskassan perustamiskokousta, oli kassan jäsen numero kaksi ja sen hallituksen varapuheenjohtaja.
Kallion panos kassan hallinnossa jäi kuitenkin alkuvaiheisiin. Hän erosi 1915 sen hallituksesta ja 1923 myös jäsenyydestä. Hänhän ei käytännössä kassan rahavaroja tarvinnut. Tässä mielessä hän noudatti raiffeisenilaista osuustoimintaperiaatetta, jonka mukaan paikkakunnan varakkaidenkin piti mennä mukaan talonpoikien osuuskassoihin, vaikka he eivät itse niiden palveluksia tarvinneetkaan. Tämä nosti kassojen arvostusta.
Luottamustehtävät osuuskassatoiminnassa eivät Kalliolta kuitenkaan vielä jääneet taakse. Keskuslainarahaston hallintoneuvostoon hän kuului vuosina 1934-1937.
Maakuntien tarmokas edustaja
Yli kolme vuosikymmentä Kallio oli kotipitäjänsä Nivalan tärkein edusmies. Hän oli myös pitäjän osuustoiminnan tarmokas alkuunpanija.
Hän kuului 1920-luvulla myös Pellervo-Seuran johtokuntaan. Hän oli sen ensimmäinen maalaisliittolainen vaikuttaja, kun johtokunta siihen aikaan muutoin oli vahvasti kokoomuslaisia ja ylempää sivistyneistöä.
Ei millään hennoilla hartioilla
Kallio oli työhullu ja mieleltään hieman levoton. Hänellä oli taipumus kerätä mahdollisimman paljon työtä ja vastuuta, mikä näkyi jatkuvana kiireenä. Työtaakan mahdollisti pitkälti Kaisa-puoliso.
Kaisa hoiti maatilan, palkolliset, kuusi lasta ja osan lapsenlapsistakin yli 30 vuoden ajan, jolloin Kyösti vaikutti Helsingissä yhteiskunnallisissa tehtävissään. Pääkaupungista yhteydenpito kotitilalle oli kuitenkin päivittäistä. Se käsitti lopulta tuhansia kirjeitä. Niiden mukana kulkivat myös tarkat ohjeet talonpitoon.
Milloin Kyösti Kallio ehti kiireiltään Nivalaan, sai politiikka jäädä ja hän oli vain Heikkilän isäntä. Maanviljely ja metsänhoito olivat hänelle myös tapa rentoutua.
Kun Kallion arvostelijat Helsingissä irvailivat, että ”pankkitirehtööri” Kallio oli jättänyt suuren tilansa vaimonsa hennoille harteille, totesi Kyösti naurahtaen:
”Kaisan hartiat eivät ole hennot.”
Ja saattoi Kyösti saada rakkaalta Kaisaltaan myös oivia neuvoja. Kuten silloinkin, kun hän teki lähtöä Heikkilästä tultuaan valituksi tasavallan presidentiksi. Kaisa-emäntä huusi miehensä perään:
”Kyösti, muista nyt, että presidentin linnassa ei lasketa rappusilta!”
Piimä parasta – limonaatikin hyvää!
Kallio oli yleensä uskollinen nuoruudessa oppimilleen elämäntavoille. Niinpä hän oli paitsi ankara raittiusmies myös ehdottoman uskollinen piimälle. Myöskään presidentin linnassa tai Kultarannassa ei sitten hänen aikanaan juotu tai tarjottu mitään piimää vahvempaa.
Joskus Kallio herkesi leikkisäksi lasiin sylkemättömien kustannuksella. Kerran eduskunnan sihteerin Anton Kotosen kadulla tavattuaan hän sanoi:
”Tule nyt meille. Saat viskiä.”
Kotonen tarttui mielellään tarjoukseen. Miesten sitten kiivettyä Kallion asuntoon viidenteen kerrokseen tämä tarjosi vieraalleen – vissyvettä.
Mutta kävi toisinkin päin. Kun pääministeri Kallio ja eduskunnan sosialidemokraattinen puhemies Väinö Hakkila olivat matkalla Keski-Euroopassa, tarjottiin eräässä tilaisuudessa jo aamutuimaan samppanjaa. Kallio kysyi Hakkilalta:
”Mitä tämä tällainen kuohuva oikein on?”
”Tämähän on limonaatia”, vastasi Hakkila.
Kallio siemaisi koko lasillisen ja totesi:
”Tämä on hyvää limonaatia!”
Dramaattinen poislähtö
Kyösti Kallio oli 1900-luvun alkuvuosikymmenten Suomen vaikutusvaltaisimpia poliitikkoja. Maltillisena ja sovintoa hakevana kansanvallan puolustajana hän halusi eheyttää kansakuntaa taloudellisen ja sosiaalisen tasa-arvon kautta. Tätä eheytystä symboloi myös hänen valintansa 1937 tasavallan neljänneksi presidentiksi.
Äärimmäisen raskas vastuu talvisodan presidenttinä lopulta mursi Kyösti Kallion terveyden, ja hän luopui virastaan marraskuussa 1940. Kotiin Nivalaan lähtiessään hän menehtyi dramaattisesti Helsingin rautatieasemalla sydänkohtaukseen 19. joulukuuta 1940.
Kansakunnan muistiin on jo koulukirjoista tallentunut valokuva Kallion viimeisistä askelista, ennen kuin hän kunniakomppanian edessä Mannerheim rinnallaan lyyhistyy Porilaisten marssin soidessa kuolleena adjutanttinsa käsivarsille. Helsingin aseman seinältä löytyy tapauksesta edelleen pieni muistolaatta.
Suotta Kyösti Kalliota ei ole sanottu talvisodan korkea-arvoisimmaksi sankarivainajaksi.
Kari Inkinen
Kyösti Kalliosta aiemmin: OT 2/99, 1/03 ja 6/03..
|
