PELLERVO-SEURA RY:N SÄÄNNÖT

Hyväksytty Pellervo-Seura ry:n vuosikokouksessa 6.4.2017

1 §

Yhdistyksen nimi on Pellervo-Seura ry ja kotipaikka Helsingin kaupunki.

Näissä säännöissä käytetään Pellervo-Seurasta nimitystä Seura.

2 §

Seuran tarkoituksena on valtakunnallisena järjestönä

– kehittää osuustoimintaa yksityisen omistusoikeuden ja vapaaehtoisen taloudellisen yhteistyön pohjalta kansan taloudellisen ja henkisen hyvinvoinnin sekä valveutuneisuuden lisäämiseksi,

– valvoa osuustoiminnan yhteisiä etuja ja edistää Seuran jäsenyhteisöjä sekä niiden jäsenistöä hyödyttävää keskinäistä yhteistyötä.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Seura

  1. tutkii ja kehittää osuustoiminnan sisältöä sekä seuraa osuustoiminnan kehitystä Suomessa ja ulkomailla ja harjoittaa näihin asioihin liittyvää tiedotusta ja neuvontaa,
  2. suorittaa jäsenyhteisöjen toimintaa edistävää tutkimusta, koulutusta sekä oikeudellista ja taloudellista neuvontaa ja muuta sellaista jäseniä hyödyttävää toimintaa,
  3. julkaisee jäsen- ja ammattilehtiä sekä harjoittaa muuta tiedotustoimintaa,
  4. ylläpitää ja kehittää jäsenistöä palvelevia suhteita viranomaisiin, elinkeinoelämän järjestöihin sekä kansainvälisiin järjestöihin.

Seuran tarkoituksena ei ole voiton tai muun taloudellisen ansion hankkiminen jaettavaksi jäsenille tai muille toimintaan osallisille.

Seura ei harjoita elinkeinoa.

3 §

Seuran jäseneksi voidaan ottaa rekisteröity osuuskunta tai toiminnassaan osuustoiminnallisia periaatteita noudattava tai edistävä muu oikeuskelpoinen yhteisö tai säätiö. Jäseneksi hyväksymisestä päättää Seuran hallitus. Hallitus voi kuitenkin alistaa jäsenhakemuksen Seuran valtuuskunnan lopullisesti päätettäväksi.

Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

4 §

Jos jäsen tahtoo erota Seurasta, sen tulee tehdä siitä lainmukainen ilmoitus. Jäsen on velvollinen maksamaan eroamisvuodelta koko vuosimaksun eroamisajankohdasta riippumatta.

Jäsen, joka jättää vuosimaksunsa aikanaan suorittamatta taikka ilmeisesti toimii Seuran etua tai tarkoitusperiä tai omaksumia periaatteita vastaan, voidaan Seurasta erottaa.

Jäsenen erottamisesta päättää Seuran valtuuskunta.

5 §

Seuran tarkoituksen toteuttamiseksi jäsenet suorittavat vuosittain vuosimaksun, jonka valtuuskunta määrää hallituksen esityksestä.

Vuosimaksun määräämisessä on noudatettava seuraavia perusteita:

Vuosimaksun määräämistä varten jäsenet jaetaan ryhmään A ja ryhmään B. Ryhmään A kuuluvat ne jäsenet,

jotka harjoittavat liiketoimintaa (yritysjäsenet), ja ryhmään B kuuluvat ne jäsenet, jotka eivät harjoita liiketoimintaa (yhdistysjäsenet).

Ryhmään A kuuluvien jäsenten vuosimaksu määrätään osuutena jäsenen liiketoiminnan laajuudesta, jossa lisäävänä tai vähentävänä tekijänä otetaan huomioon jäsenen tytär- ja osakkuusyhteisöjen liiketoiminta ja samalla toimialalla toimivien jäsenten eli samaan osuustoimintaryhmään kuuluvien jäsenten kesken tapahtuva liiketoiminta. Jäsenten vuosimaksuvelvoitteen tasapuolista jakautumista varten vuosimaksuosuus voidaan osuustoimintaryhmittäin määrätä erisuuruiseksi.

Ryhmään A kuuluvien jäsenten vuosimaksun suuruus on kuitenkin aina vähintään valtuuskunnan määräämän vähimmäismaksun suuruinen ja enintään kaksisataakertainen vähimmäismaksu.

Ryhmään B kuuluvien jäsenten vuosimaksu on vähintään puolet (1/2) ryhmään A kuuluvan jäsenen vähimmäismaksusta ja enintään yhtä suuri kuin korkein ryhmään A kuuluvalle jäsenelle määrätty vuosimaksu.

6 §

Seuran vuosikokous pidetään ennen toukokuun loppua aikana ja paikassa, jotka valtuuskunta määrää.

Kutsu vuosikokoukseen on toimitettava kirjallisesti, joko postitse, sähköpostitse tai muita tietoliikenne välineitä käyttäen jäsenluettelossa olevaan tai muutoin Seuran tiedossa olevaan osoitteeseen tai julkaistaan ainakin yhdessä valtuuskunnan määräämässä lehdessä, aikaisintaan kahdeksan viikkoa ja viimeistään kolme viikkoa ennen kokousta. Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat.

Muut jäsenille menevät tiedonannot toimitetaan ilmoituksella Seuran julkaisemassa aikakauslehdessä, kirjeellä tai sähköisellä viestimellä.

Jäsenen on ilmoitettava edustajansa ja tämän mahdollinen varamies toimittamalla valtuutus (ao. pöytäkirjanote tai valtakirja) Seuran toimistoon vähintään kahta viikkoa ennen kokousta.

7 §

Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. a) esitetään Seuran tilinpäätös edelliseltä tilikaudelta sekä tilintarkastuskertomus,
  2. b) päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen ja valtuuskunnan jäsenille edellisen vuoden toiminnasta,
  3. c) määrätään valtuuskunnan jäsenten ja tilintarkastajan palkkiot,
  4. d) vahvistetaan valtuuskunnan jäsenten lukumäärä ja valitaan tarvittavat jäsenet valtuuskuntaan,
  5. e) valitaan yksi (1) hyväksytty tilintarkastaja ja varatilintarkastaja tarkastamaan kuluvan tilikauden kirjanpito ja tilinpäätös sekä hallinto,
  6. f) keskustellaan ja päätetään muista kysymyksistä, joita joko hallitus, valtuuskunta tai Seuran jäsen on esittänyt.

Jäsenen esittämää asiaa ei vuosikokouksessa käsitellä, ellei sitä ennen helmikuun 1. päivää ole kirjallisesti perusteltuna jätetty valtuuskunnan valmisteltavaksi.

8 §

Seura voidaan kutsua ylimääräiseen kokoukseen, jos valtuuskunta katsoo sellaisen tarpeelliseksi tahi vähintään yksi kymmenesosa Seuran äänioikeutetuista jäsenistä sitä valtuuskunnalta kirjallisesti vaatii ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Ylimääräinen kokous kutsutaan koolle 6 §:ssä mainitulla tavalla.

9 §

Seuran kokouksissa on kullakin jäsenellä yksi ääni.

Jäsenenä olevan yhteisön äänioikeutta käyttää sen valtuuttama henkilö.

Äänestettäessä Seuran kokouksessa ratkaisee yksinkertainen äänten enemmistö. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaali arvalla, muissa asioissa voittaa se mielipide, johon puheenjohtaja on yhtynyt.

10 §

Seuran valtuuskuntaan kuuluu vähintään 18 ja enintään 30 jäsentä, jotka valitaan Seuran vuosikokouksessa. Valtuuskunnan jäsenten tulee, mikäli mahdollista, edustaa tasapuolisesti Seuran jäsenkuntaa.

Valtuuskunnan jäsenen toimikausi alkaa valinnan suorittaneen vuosikokouksen päättyessä ja päättyy kolmantena vuonna valinnan suorittavaan vuosikokoukseen. Jäsenistä eroaa kuitenkin vuosittain määrä, joka vastaa lähinnä kolmatta osaa valtuuskunnan koko jäsenluvusta, aluksi arvan mukaan ja sitten vuorottain.

Valtuuskunnan jäsenen toimikausi päättyy sen vuoden vuosikokoukseen, jonka aikana hän täyttää 68 vuott

11 §

Valtuuskunta valitsee ensimmäisessä kokouksessaan Seuran vuosikokouksen jälkeen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikausi alkaa valinnasta ja päättyy seuraavana vuonna uuden valintaan. Tarpeen vaatiessa voidaan toinenkin varapuheenjohtaja valita.

Valtuuskunta kokoontuu puheenjohtajan kutsusta tarpeen vaatiessa tai milloin hallitus tahi vähintään yksi kymmenesosa valtuuskunnan jäsentä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten vaatii, kuitenkin vähintään kaksi kertaa vuodessa. Valtuuskunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet sen jäsenistä on saapuvilla.

12 §

Valtuuskunnan tehtävänä on sen lisäksi mitä muualla näissä säännöissä määrätään:

  1. a) valvoa, että Seuran hallintoa hoidetaan lain, näiden sääntöjen sekä Seuran kokousten ja valtuuskunnan omien päätösten mukaisesti,
  2. b) edistää osuustoiminnan kehittymistä, toimia jäsenten yhteistyöelimenä, kehittää osuustoimintaperiaatteita ja edistää muutoinkin Seuran tarkoituksen toteuttamista,
  3. c) antaa ohjeita Seuran neuvonta- ja valistustyön järjestämisestä sekä tehdä uusia aloitteita ja ehdotuksia Seuran toimintatavan muutoksista,
  4. d) ottaa ja erottaa Seuran toimitusjohtaja,
  5. e) vahvistaa hallituksen jäsenten lukumäärä ja valita tarvittavat jäsenet hallitukseen sekä määrätä heidän palkkionsa,
  6. f) vahvistaa kutakin toimintavuotta varten talousarvio,
  7. g) vahvistaa Seuran toimintastrategia
  8. h) tarkastaa hallituksen laatima tilinpäätös sekä antaa se, oma kertomuksensa, tilintarkastajien lausunto ja muut mahdolliset selvitykset Seuran kokoukselle,
  9. i) päättää Seuran toiminnan kannalta huomattavan omaisuuden luovuttamisesta,
  10. j) kutsua koolle Seuran kokous ja valmistella kokouksessa käsiteltävät asiat.

Tehtäviensä hoidossa valtuuskunta voi käyttää apuna jäsentensä keskuudesta valitsemiaan työryhmiä.

13 §

Valtuuskunnan puheenjohtajan erikoistehtävänä on valtuuskunnan puolesta seurata hallituksen toimintaa.

14 §

Seuraa edustaa ja sen asioita hoitaa hallitus, ellei näissä säännöissä ole toisin määrätty.

Hallitukseen kuuluu vähintään 4 ja enintään 9 jäsentä. Hallituksen jäsenen toimikausi alkaa valinnan suorittaneen valtuuskunnan kokouksen päättyessä ja päättyy kolmantena vuonna uuden valinnan suorittavan valtuuskunnan kokouksen päättyessä.

Hallituksen jäsenen toimikausi päättyy valtuuskunnan kokoukseen sinä vuonna, jonka aikana hän täyttää 68 vuotta

Hallitus valitsee ensimmäisessä kokouksessaan valintansa jälkeen keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikausi alkaa valinnasta ja päättyy seuraavana vuonna uuden valintaan. Hallituksen jäsenistä eroaa vuosittain lähinnä kolmannes, aluksi arvan mukaan ja sitten vuoroittain.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta tarpeen vaatiessa ja on päätösvaltainen, kun saapuvilla on enemmän kuin puolet sen jäsenistä.

Hallituksen kokouksissa ratkaistaan asiat yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan, päätökseksi tulee se mielipide, johon puheenjohtaja on yhtynyt.

15 §

Hallitus käsittelee mm. seuraavat asiat:

  1. a) vahvistaa Seuran organisaation ja päättää siihen liittyvien uusien vastuuhenkilöiden toimien perustamisesta talousarvion puitteissa,
  2. b) ottaa ja erottaa, toimitusjohtajaa lukuun ottamatta, Seuran henkilöstön sekä määrää heidän palkkaetunsa,
  3. c) määrää toimitusjohtajan palkkaedut valtuuskunnan valtuuttamana,
  4. d) päättää velan ottamisesta, takaussitoumusten antamisesta, kiinteän omaisuuden kiinnittämisestä, kiinteän ja irtaimen omaisuuden panttauksesta sekä muun kuin seuran toiminnan kannalta keskeisen omaisuuden myynnistä
  5. e) vahvistaa jäsen- ja ammattilehtien julkaisemisessa noudatettavat toimintaperiaatteet
  6. f) valmistelee valtuuskunnassa käsiteltävät asiat.

Valtuuskunnan täydentämistä sääntöjen 10 §:n mukaisesti, tilintarkastajien vaalia sekä valtuuskunnan ja tilintarkastajien palkkioiden määräämistä varten nimeää hallitus noudattaen valtuuskunnan vahvistamia perusteita hyvissä ajoin ennen vuosikokousta vuosikokouksen osanottajista valmisteluvaliokunnan, joka tekee ehdotuksensa vuosikokoukselle näistä asioista.

16 §

Seuran nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja, hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja muut hallituksen siihen määräämät toimihenkilöt, aina kaksi yhdessä.

17 §

Seuran tilinpäätös tehdään kalenterivuodelta. Tilinpäätös ja siihen kuuluvat asiakirjat on jätettävä tilintarkastajalle ennen huhtikuun 1. päivää.

18 §

Jos tehdään esitys sääntöjen muuttamisesta tahi Seuran purkamisesta, vaaditaan päätöksen tekemiseen, että sitä kannattaa vähintään ¾ äänestyksessä annetuista äänistä. Seuran purkamista koskeva päätös ei kuitenkaan ole pätevä, ennen kuin se on samalla äänten enemmistöllä vahvistettu toisessa kokouksessa, joka pidetään aikaisintaan kuukautta myöhemmin.

Jos Seura puretaan, päättää Seuran kokous, miten omaisuuden säästö käytetään osuustoimintaa edistäviin tahi Seuran toimintaan liittyviin yhteiskunnallisiin tarkoituksiin.

19 §

Muutoin noudatetaan voimassa olevaa yhdistyslakia.