Kannen kuva: Sophie Fiskarsin kuvasivat Anna-Liisa Huhtala-Fiskars ja Tapani Lepistö.

NUMERO 12
10.12.2009

Pääkirjoitus

YHDESSÄ: Hyvän mielen paikka

HAASTETTA KYLLIN: Suvun naisten kantava voima

YRITTÄJÄT: Peritty työmaa pistää yrittämään

AJATTELEMINEN: Ikuisen filosofi

MUUTTUVA SUOMI: Kun sähkövirta Lintumaan valaisi

TALOUS: Raha pesimään ja poikimaan

KOTISEUTU: Museotalon topakka emäntä

MUSIIKKI: Ihmelapsen myöhemmät vaiheet

LUKIJAMATKA: Varaslähtö kesään

LUKEMINEN: Linjuri tarinoita tulvillaan

MUISTAMINEN: Aineeton lahja on iloa ja valoa

KASVIT: Näistä on joulu tehty

RUOKA: Hyvää syötävää ja levollista elämää

KÄSITYÖT: Tyttö museossa
Vielä puikot kilkkaa
Kodikasta ja valoisaa

KILPAILU: Äänestä vuoden kansi

JOULUN ELÄIMET: Sielunlinnut ja vuohipukit

TAITEILIJA: Mäyryn outo lintu ja muu maailma

JOKA KUUKAUSI Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Elämäntilanteita
Koti maalla Omalääkäri
Ristikko
Papin päiväkirja
Unto Uneksija

Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 21.1. ja Maatilan Pellervo 7.1.

Iso  Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.

Villiä melskettä

Tähän aikaan vuodesta koetan kartella kauppoja. Ruokaa on hengenpitimiksi ostettava, mutta muutoin vältän asiointia. On nimittäin kuulunut puheita, että kaupat olisivat avoinna myös tammikuussa.
En ole hyvä ihminen, koska olen huono asiakas. En osallistu joulun huippumyyntilukujen synnyttämiseen, en ostamisen ennätyksiin, en kotimaisen kysynnän kaahaukseen. Ei riitä, että olen huono asiakas, olen myös huono kansalainen, koska en pistä rahaa kiertämään juuri nyt.
Jo itsenäisyyspäivän aatto tavallisessa ruokakaupassa oli koettelemus: marketti väkeä mustanaan, joka ikinen kärry ja koppa käytössä. Tönimisen tyyli ja silmien kiukkuinen killistely antoi ymmärtää, että koko pulju oli sisällissodan partaalla. Ostosten määrä puolestaan pani järkeilemään, että kaikissa muissa perheissä paitsi meillä järjestetään kymmenien henkien itsenäisyyspidot.
Hihnoille ladatun ruokamäärän takaa ei kassakoneen käyttäjää näkynyt. Koska huono asiakas ei arvosta sipsejä, riksuja ja raksuja, hän kiinnittää huomionsa juuri niihin. Ehkäpä kotien juhlaväki kokoontui katsomaan televisiosta presidentin linnan pukujuhlia, kullakin ihka oma viihdykesäkki vieressään.
Elämme kaamostakin pimeämpää yltäkylläisyyden aikaa. Päällimmäinen halu on viihtyä ja tulla viihdytetyksi, myös ruuan äärellä. Ja ruuan pitää olla herkkua, mutta vaivatonta, aivan joka tavalla. Eipä se tietenkään kivaa ole, jos vadelman siemenet tukkivat tuttipullon.
”Edessä oleva joulu on hyvin monessa Suomen kodissa ulkonaisesti vaatimattomampi kuin ennen. Pitäkäämme jokainen huoli siitä, ettei ainoankaan Suomen kodin tarvitse ainakaan nälkää nähdä tänä jouluna”, kirjoittaa Mika Waltari Pellervon joulunumerossa vuonna 1939.
Talvisota oli syttynyt, miehet olivat rintamalla, sanoin kuvaamaton pelko ja hätä kattoivat kaiken. Yhteistyötä ja keskinäistä huolenpitoa tarvittiin yhtä lailla kotirintamalla kuin ”siellä jossakin”. Ne jotka tuon ajan elivät, aikuisina tai lapsina, tietävät tismalleen, mitä kirjailija tarkoitti.
Nykyinen rauhan aika tuntuu kummalliselta: kun mikään ulkoinen mahti ei uhkaa joulurauhaamme, meillä näyttää olevan tarve rikkoa se itse. Rauha menee rikki, jos heti ei löydä ostoskeskuksen läheltä parkkipaikkaa tai joku hidas ja vanha autoilija jää hetkeksi tielle. Joulun hengestä on tullut kumman sotaisa.
Liito-orava on jo suojeltu. Miten voisi suojella joulurauhan?

Teksti: Anna-Liisa Huhtala-Fiskars
Sähköposti: