Äiti Leena Auran ja tytär Jonna Musmanin kuvasi Tapani Lepistö.
NUMERO 1
21.1.2010
PÄÄKIRJOITUS
ELÄMÄNTAPA: Valintana vaatimattomuus
KYLÄ: Oiva paikka tuleville ja oleville
ASUMINEN: Vanhuudenkoti yhteisössä
PERHE: Äitejä ja tyttäriä
ELÄMÄNMUUTOS: Kun vanhemmat pois kotoa muuttivat
TERVEYS
D lisää terveitä elinvuosia
Selkä soimaan
KIELELLINEN KEHITYS: Puhumaan oppimisen taito
LUKIJAMATKA: Varaslähtö kesään
IKÄ: Vanheneminen ei ole vain luopumista
JUHLAVUOSI: Oppi nyt wanha ia noori
TALON TARINA: Maalaiset tekivät talon keskelle Helsinkiä
PUUTARHA: Lunta on lämmöstä kiittäminen
VILJAT: Terveyttä tattarista
LUONTO: Kelpo harrastus köyhällekin
RUOKA: Leipää ja leipäherkkuja
PERUSKORJAUS: Kuin suomalaista unelmaa
KÄSITYÖT
Uudet matot lattialle
Pehmoista kuin lumi
TILANTEITA: Lentojätkän elämän teatteri
OPPIMINEN: Innostuksen opinahjo
JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Kätsy
Koti maalla
Elämäntilanteita
Ristikko
Papin päiväkirja
Unto Uneksija
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 18.2. ja Maatilan Pellervo 4.2.2010.
Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.
Iloinen pikku poika kysyy junassa äidiltään, mitä lumella tehdään. Ympäröivä maailma on puhdas ja valkoinen, ei siis aivan tavallinen talvinäkymä pääkaupunkiseudulla. Nuori äiti selittää asiallisesti, että aurauskalusto huolehtii lumen kasoiksi ja kasat kuljetetaan kuorma-autoilla lumen keräyspaikoille. Pojan ilme romahtaa, hän näyttää pettyneeltä, melkein petetyltä: paljon ihanaa puhdasta lunta – ja aivan turhaa.
Keskustelua seuratessani jään muistelemaan lumisia kokemuksiani, talvia, jolloin hiihdettiin paljon, laskettiin mäkeä, tehtiin luistinrata joen jäälle. Koulunmäelle sivakoitiin aamuhämyssä, sukset nostettiin koulun ulkorakennuksen seinustalle ja siitä ne välitunnilla silpaistiin, jotta päästiin laskettelemaan ja kokeilemaan hyppyrinnysää.
Kotona suksia tervattiin ja vaksattiin, monojen nahkapohjiin poltettiin uusia reikiä siteiden piikkejä varten, kun entiset reiät olivat levinneet pitämättömiksi. Tervan ja nahan haju ujuttautui aivoihin eliniäksi.
Lunta ja pakkasta piisasi joulukuusta maalis-huhtikuulle, mustia talvia ei ollut ollenkaan. Niin muisti väittää.
Kaivettiin onkaloita ja kontattavia käytäviä jokitöyräille, pyöritettiin pihamaille lumilinnoja, joihin saatiin kynttilänpätkä viihdykkeeksi. Hankikannolla taituroitiin potkukelkkaan suuri pahvi. Kun lakeuden tuuli siihen hairaisi, viiletettiin pitkin peltoaukeita. Täyden kuun aikaan lähdettiin äidin kanssa lumoavan siniselle, kimaltavalle kuutamohiihdolle.
Ihokin muistaa: kun lapasten suut haukkasivat lunta, tierat hieroivat verenkarvaiset, kirveltävät rannut ranteisiin, mutta aina ne huomattiin vasta päivän päätteeksi, jos silloinkaan.
Päiväkodin katolla on metrin nietos ja kaksi miestä. Silloin tällöin heistä toinen heilauttaa lapiollisen. Kumppani keikuttelee omaa työkaluaan ja odottelee. Alhaalla, rakennuksen seinustalla istuu kolmas mies. Vieressä nojaa kola. Kun lunta katolta on tiputettu kolallisen verran, kolmas mies lykkii satsin päiväkodin päädylle.
Äkkiä kajahtaa riemukas kina. Talvi tempaisee niskalenkin ja riehaannuttaa aikuiset miehet tupruavaan lumisotaan. Kuin sivuhommana huitaistaan katon pitkä laipio puhtaaksi – ja joka iikka on yltä päältä valkoinen. Aura-auto tulee aikanaan, mutta ennen sitä lumimiehissä jyllää neljän vuodenajan ilo.
Teksti: Anna-Liisa Huhtala-Fiskars
Sähköposti: