Kannen kuva:
Jarmo Vainionpää
NUMERO 2 - 2013
Pääkirjoitus
Maailma pienoiskoossa
Kauton klaani kaipaa kotiin
TERVEYS
Täsmälääkkeet tulevat
Vaikeasti tunnistettava Parkinson
Lupaus kantaa ja antaa voimaa
Sieltä se tulee,
Ukko-Pekka
Maa vetää kotiin päin
PERUSKORJAUS
Kohtalon kello lyö
Tästä se lähtee
Vanhaa pitää ymmärtää
Viisas päätös toteutuu taiten
ASUMINEN
Koti taideteoksena
PUUTARHA
Harras tarhuri ei tunteja laske
Runsaasti kukkivat auliot
Ankarissa olosuhteissa kasvit karaistuvat
Kevät kukkaikkunalla
ILOKSI
Virtaa vihreästä
RUOKA
Säästäjän suuhunpantavat
KÄSITYÖT
Somasti lehtipitsiä
Laatikoittain lapasia
Aakkosia, informaatikko Järn!
JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Elämäntilanteita
Koti maalla
Kirjan kannet auki
Pieniä tarinoita
Ristikko
Papin päiväkirja
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 21.3. ja Maatilan Pellervo 7.3.2013.
Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.
Lähes kaiken aikaa kiehuu ja porisee. Pitäisi joskus oikein laskea, montako elintarvikkeisiin liittyvää soppaa vuosittain keitetään.
Tuorein on koko unionia kuohuttanut jupakka hevosenlihasta. Uutisointihan alkoi eineksistä, joissa tuotetietojen mukainen naudanliha olikin korvattu hevosenlihalla. Siitä lähti laukka.
Helsingin Sanomat (13.2.) lähetti toimittajansa sylttytehtaalle. Toimittaja aloitti uutisensa näin: Syytökset hevosenlihan väärentämisestä suututtavat Romaniassa. Uutisen mukaan siis hevonlihakin oli väärennettyä!
Keskusteluketjuissa tanner tömisi. Enää ei puhuttu alkuperäisestä asiasta, lyötiin makuasiat rattaille, joilla ei sitten enää mikään muu pysynytkään. Tällaista on tiedon sirpaloituminen ja vapaa sana, jota ei mikään suitsi: Yksi keskustelija tykkäsi hevosenlihasta, toinen inhosi ajatustakin siitä, kolmas valitti, ettei lämminsavustettua hevosta saa mistään ja neljäs kertoi, että ”meillä kotona ennen vanhaan hevoset haudattiin maahan, ei niitä syöty”.
Niin jo luiskahdettiin elävältä hautaamisen kautta teurastustapoihin, suomalaisten hevosten pitkistä kuljetusmatkoista Keski-Euroopan lahtipenkkeihin ynnä puolalaisen hevosenlihan tuonnista Suomeen. Väittely jatkui meetvurstien makueroista aina sota-ajan häntäjouhiin asti.
Päivän päästä keskusteltiin hevoskaupoista, joihin huijaus on kuulunut maailman sivu. Toisaalla totoväki irvisteli ratsastussaappaille, kengittäjät naputtivat naulaa kavioon, kouluratsastusta haukuttiin naurettavaksi brittihienosteluksi ja vaellusratsastuksesta tehtiin luomuliikuntaa.
Lopulta palattiin takaisin lautasen ääreen, ei hevosen lautasen vaan ruokalautasen, pohdittiin, missä menee eläimen lääkinnän raja. Paljonko ja millaisia jäämiä saa lihassa olla? ”Syökää karhua, siinä on vain lyijyä”, heitti vellomiseen kyllästynyt.
Mistä keskustelu alkoikaan? Einesten sisällöstä ja uutisoinnista.
Sieltä ostetaan, mistä halvalla saadaan -asenne sisältää riskin. Mitä kauempaa ruoka rahdataan, mitä halvempaa sen pitää olla ja mitä käsitellympää se on, sitä epämääräisempi on tulos.
Kuluttajalla on oikeus valita, ja valinnanvaraa on enemmän kuin ihminen kuvitella osaa.
Suomalaiselle suomalainen ruoka on lähiruokaa, mitä taas eivät ole uusiseelantilainen lammas tai eteläamerikkalainen nauta tai Tyynen valtameren tonnikala.
Tavallinen kokkaaja hommaa kotoisia juureksia, kasviksia, marjoja ja hedelmiä, kotoista viljaa, Suomessa tuotettua lihaa ja kotimaista kalaa. Niistä syntyy hyviä ja terveellisiä aterioita, eikä jälkiruuaksi tarvitse miettiä, mitä tulikaan nielleeksi.
Anna-Liisa Huhtala-Fiskars
anna-liisa.huhtala-fiskars(a)pellervo.fi