Kannen kuva:
Anna-Liisa Huhtala-Fiskars ja Jarmo Uusi-Rintakoski
NUMERO 3 - 2013
Pääkirjoitus
LUKIJAMATKA
Tie suuriin elämyksiin
Kylässä kukin on kohdallaan
Kylmä on kalan koti
Idän musta kulta
TERVEYS
Lisää aikaa ja hoivaa
Omaishoitajia ajetaan ahdinkoon
Lasta pitää suojella
Sairaus voi jäädä selvittämättä
Sukutilan uudet asukkaat
Hyvät ja pahat tässä elämässä
Lumikukka oppii ymmärtämään
PUUTARHA
Kuin paratiisin porteilla
Suuri ja terveellinen suku
Joka kukassa suuri lupaus
Työtä atsalean hyväksi
RUOKA
Kevään suuri juhla
ILOKSI
Tuoksuvaa ja pörheää pääsiäistä
KÄSITYÖT
Raitaa siksak
Parasta pellavaa pyyhkeisiin
Vanutettua pitsiä
Pienimmän suurimpaan juhlaan
Kinnerillä kulkee kevyesti
JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Koti maalla
Kirjan kannet auki
Pieniä tarinoita
Elämäntilanteita
Ristikko
Papin päiväkirja
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 18.4. ja Maatilan Pellervo 2.4.2013.
Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.
Uudet kotimaiset puistoatsaleat lainehtivat alkukesän kukkamerenä. Jalostusohjelma alkoi neljännesvuosisata sitten. Tutkimusteknikko Terttu Parkkari on ollut mukana alusta saakka.
Atsaleat kuuluvat alppiruusujen ja pursujen kanssa Rhododenroneihin, kasvikunnan suurimpiin sukuihin. Atsaleoissa on kesä- ja ainavihantia sekä niin kutsuttuja puolivihantia lajeja. Suomessa kasvatettavat puistoatsaleat kuuluvat alasukuun Pentanthera, jossa lehdet putoavat talveksi ja kukat ovat suuria, kirkasvärisiä.
Atsaleat voidaan istuttaa aurinkoiselle paikalle toisin kuin puistoalppiruusut, sillä lehdettömänä atsaleat kestävät kevättalven auringon ahavaa vaurioitumatta. Pensaat kukkivat ennen lehtien tuloa tai samanaikaisesti. Aurinkoisella paikalla pensas peittyy kukkaloistoon.
Atsaleoilla on samanlaiset kasvupaikkavaatimukset maaperän suhteen kuin alppiruusuilla. Maan on oltava kosteaa, mutta hyvin vettä läpäisevää, enimmäkseen eloperäistä ja hapanta (pH 4,5–6). Alustan pitää olla kuohkea, sillä kasvin hento juuristo ei jaksa kasvaa tiiviiseen maahan.
Hapan turvepitoinen metsämaa sopii sellaisenaan sekä atsaleoille että alppiruusuille. Taimet istutetaan entiseen syvyyteensä kevyesti tiivistäen. Istutus viimeistellään esimerkiksi kuorikkeella niin, että syntyy hienoinen kumpu.
Atsaleoja voi lannoittaa kloorittomilla lannoitteilla, mutta eloperäinen kate ja maatumaan jätetyt lehdet riittävät yleensä takaamaan ravinnetarpeen.
Tähän asti tarjolla on ollut enemmän tai vähemmän talvenarkoja ulkomaisia lajikkeita, mutta vuonna 2011 tulivat myyntiin ensimmäiset Helsingin yliopistossa jalostetut kotimaiset Adalmina’ ja Illusia’. ’Onnimanni’ ja ’Tarleena’ tulevat vähittäismyyntiin vuoden parin päästä.
”Atsaleojen jalostustyöhön päästiin vuonna 1988 professori Peter M. A. Tigerstedtin aloittaman ikivihreiden alppiruusujen jalostusohjelman jatkeena. Atsaleatutkimuksesta on syntynyt myös Anu Väinölän opinnäytetyö”, kertoo tutkimusteknikko Terttu Parkkari.
Uusien lajikkeiden jalostaminen ei ole hätähousun hommaa, sillä vie aikaa ennen kuin uusi, vanhasta erottuva ja jonkin ominaisuuden suhteen parempi lajike voidaan laskea markkinoille.
”Aluksi risteytyksiä tehtiin Suomessa menestyneiden pensaiden kesken. Vaihtelua tuli Ruotsista ja Yhdysvaltojen Minnesotasta saaduista siitepölyaineistoista. Taimia istutettiin Helsingin kaupungin puistoihin ja Mustilan arboretumiin Elimäelle.”
”Aineistoa karsiutui luonnollisesti, kun enää puolet 21 000 jalostusohjelman taimista oli hengissä kymmenen vuoden kuluttua. Pensaita tosin menehtyi pikemminkin viljelyteknisiin ongelmiin ja kuiviin kesiin kuin talven pakkasiin”, Terttu valottaa.
Istutuksista tehtyjen havaintojen perusteella parhaiden risteytysjälkeläisten solukkolisäykset aloitettiin jatkotutkimuksia varten 1990-luvun loppupuolella. Ensimmäiset vertailevat kenttäkokeet perustettiin vuonna 2003 Helsinkiin, Kotkaan, Kuopioon ja Ouluun.
”Vuosittaisten havaintojen pohjalta valittiin lopulta ensimmäiset kauppaan laskettavat lajikkeet.”
Puistoatsaleojen jalostuksen tavoitteena on ollut saada aikaan talvenkestäviä lajikkeita Suomen oloihin. Jalostusaineistosta on havainnoitu ilmastollisen kestävyyden lisäksi myös kasvutapaa, terveyttä, pensaan kokoa, kukintaa ja ruskaväritystä.
”Puistoatsaleat kukkivat oikeastaan kaksi kertaa vuodessa, sillä alkukesän väriloiston lisäksi lehdet saavat syksyllä komean, yleensä punaisen syysvärin. Värin lisäksi kukinnassa on tärkeää sen kesto, kukinnon täyteläisyys ja kuihtuneiden kukkien variseminen. Myös kukkien ja lehtien puhkeamisen ajoitukseen on kiinnitettävä huomiota”, Terttu Parkkari selvittää.
”Lajike hylätään, vaikka se muutoin olisi hyvä, jos lehdet kasvavat liian suuriksi ennen kuin kukat puhkeavat ja peittävät näin kukinnan. Hylkäys voi kohdata myös lajikkeita, joiden lisääminen ei onnistu.”
Emotaimet kasvavat Helsingin yliopiston Viikin kampuksella ja lajikkeita lisää Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Laukaan toimipaikka, joka toimittaa pikkutaimia taimistoille jatkokasvatukseen.
Uusia lajikkeita voi ostaa hyvin varustetuista taimimyymälöistä. Taimen hintaan sisältyy pieni jalostusmaksu, joka osaltaan mahdollistaa jalostustyön jatkumisen. Uutuuksien menestymisvyöhykkeet ovat I–IV.
”Jalostusohjelmamme jatkuu kenttäkokeiden myötä. Uusia solukkolisättyjä taimia on istutettu kokeisiin Kuopioon, Jyväskylään, Riihimäelle ja Saloon vuonna 2011. Odotettavissa on muutamien vuosien havaintojaksojen jälkeen lisää lajikkeita”, Terttu lupaa.
Uudet lajikkeet on nimetty suomalaisten satuhahmojen mukaan. ’Adalmina’ on pystykasvuinen, myöhään kukkiva puistoatsalea. Täysikasvuisena se on noin 1,5 metriä korkea ja 1,8 metriä leveä. Kukkatertuissa on 7–10 karmiininpunaista kukkaa. Teriön ylimmässä liuskassa on suuri tummankeltainen laikku, jonka keskellä kulkee ohut punainen juova. Ruskaväri on viininpunaruskea.
’Adalminan’ äiti on Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan gentinatsalea ’Directeur Charles Baumann’ ja isä Minnesotan Landscape Arboretumista saatu risteymä.
Valko-keltakukkainen ’Illusia’ on täysikasvuisena noin 1,3 metriä korkea ja leveä pensas. Lajike kukkii kesäkuun puolimaissa. Terälehdet ovat muutoin valkoiset, mutta yläterälehteä peittää tummankeltainen laikku. ’Illusian’ ruskaväri on lajikkeista upein, syvänpunainen.
Lajikkeen äiti on myöhään kukkiva gentinatsalea ’Bouquet de Flore’ ja isä Mustilan arboretumissa kasvava tuntematon keltakukkainen atsalea. Lajike on kukkinut Oulussa asti useana vuonna.
Pystykasvuinen ’Onnimanni’ on 10-vuotiaana noin metrin korkuinen ja hivenen korkeuttaan leveämpi. ’Onnimannin’ äiti on gentinatsalea ’Nancy Waterer’, joka on pölytetty keltakukkaisen Mustilan atsalean siitepölyllä kuten ’Illusia’.
Kukat ovat sisältä vaalean sitruunankeltaiset ja niiden ylimmän terälehden peittää kirkkaankeltainen laikku. Nuppujen ulkopinta on puolestaan oranssinkirjava. Pitkä kukinta alkaa kesäkuun alussa. Nuoret lehdet ovat punaruskeita, täysikasvuiset tummanvihreitä, syysväritys on vaatimaton.
’Tarleena’ on ’Adalminan’ sisar, pystykasvuinen ja myöhään kukkiva, tosin ’Adalminaa’ aikaisempi. Kukinta on runsasta, vaikka yhdessä kukinnossa on vain 7–10 kukkaa. Nuput ovat kirkkaanpunaiset, avautuessaan vaaleanpunaiset, keltalaikkuiset. Syksyllä tummanvihreät lehdet saavat ruskean- tai viininpunaisen värityksen.
Teksti: Leena Nurmi