Kannen kuva: Ullamaija Hänninen
NUMERO 5
20.5.2009
Pääkirjoitus
KAINUU: Kukas sieltä kömmertää?
YMPÄRISTÖ: Ekologinen reppu on raskas
YHTEYDET: Talkoilla viesti kulkee
RAKENTAJA: Taivaan tulipallon voimalla
ASUMINEN: Paluumatka asemalle
SUURI MUUTOS: Tämä ainutkertainen elämä
TERVEYS: Siitepölyä ei tarvitse sietää
PUUTARHA: Ruusun aika
Tuoksuu kuin saippua
TAITURI: Joel vuolee linnulle lennon
KOTIMAAN HERKKUJA: Meillä on lähellä kaikkea hyvää
YRITTÄJÄT: Kotimaiset kunniassaan
RUOKA: Kevät on juhlan aikaa
KÄSITYÖT: Kepeät kesäkassit
LUKIJAMATKA: Satumainen Slovenia, kiehtova Kroatia
KLASSIKKO: Täällä asui Avonlean tunnetuin tyttö
TEATTERI: Karvakuonoille kampetta
LUONTO: Valkovuokon kiihkeät kevätviikot
JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Koti maalla
Omalääkäri
Ristikko
Papin päiväkirja
Unto Uneksija
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 17.6. ja Maatilan Pellervo 4.6.2009.
Iso Kalenteri 2009 sisältyy Pellervon tilaukseen.
Parempi oli, että jo pakkasilla kävi puhumassa Hännisen Alinalle tulevan kesän suunnitelmista. Paikkakunnan pitokokki oli arvostettu ammattilainen, jolla riitti juhlasesonkina kysyntää. Alina halusi pitää tason korkeana ja otti vain sen verran tilauksia kuin pystyi kunnolla hoitamaan. Laadusta ei tingitty.
Kun Alina saapui juhlien laittoon, kietaisi työesiliinan eteensä ja järjesti huolellisesti hiukset huivin suojiin, komentosuhteet kotikeittiössä muuttuivat. Muistan, että leivontapäivänä piti välttää vetoa eikä saanut turhaan aukoa ovia. Miesten oli parempi pysyä kokonaan ulkona. Pitoemäntä osasi ottaa sekä tilan että työ- ja valmistusprosessin haltuun. Noin kai nykyisin sanottaisiin, ennen todettiin vain, että hän otti ohjat käsiinsä.
Muistikuva on 1960-luvulta. Alle kymmenvuotiaalle juhlan valmistelutkin olivat yhtä juhlaa, koska keittiöstä heltisi pikkupojalle herkku jos toinenkin. Parasta oli piparkakkutaikina. Neljänkymmenen vuoden jälkeen asiaa tarkastelee toisesta kulmasta; taitavalle tekijälle annettiin arvoa, ja tämä osasi myös sen itse ottaa. Rahallinen korvaus oli varmasti vaatimaton, tulosta piti mitata muilla mittareilla.
Tuon ajan pitoemäntä tiesi, että parasta syntyy vain hyvistä raaka-aineista. Keventäjät-versioita tuskin oli tarjolla, mutta laitettavana olivatkin juhlat. Laadun takeena oli pitokokin kunnia, koska viesti pienestäkin epäonnistumisesta olisi kiirinyt nopeasti ja pitkälle. Omatekoinen omavalvonta toimi mainiosti ennen kuin kukaan oli oivaltanut, että siitä pitää säätää laki.
Varsinaisena juhlapäivänä Alina aloitti jo aamuyön tunteina. Vähän ennen vieraiden saapumista hän vaihtoi juhlamekkoon ja -essuun, nosti mustan tukan nutturalle ja asetteli huivin harteilleen. Tämän jälkeen hän keskittyi johtamaan tarjoilua varmalla otteella.
Nykyajan pitojen järjestäjät ovat yhtä ammattitaitoisia kuin ennenkin ja monella on tukenaan myös alan koulutus. Ensiluokkaisten raaka-aineiden valikoimakin on laajentunut. Toivottavasti myös me juhlavieraat muistamme, mitä tarjoomusten taustalla on: monensorttista osaamista, yrittämistä, pitkiä päiviä, taitavia käsiä, työn iloa...
Herkullisia juhlahetkiä! Kiitokset keittiön puolelle.
Teksti: Teemu Pakarinen
Sähköposti: