Kannen kuva Jaakko Kilpiäinen
NUMERO 6
17.6.2010
PÄÄKIRJOITUS
SUOMI: Kuohujen keskellä korkea koski
SUKUPOLVET: Äidiltä perityt opit
ASUMINEN: Kohtalona rautatie
LUONNON ANTIMET: Lähteen silmä kirkastuu
SUOMALAISTUNUT: Nainen omalla tiellään
PUUTARHA:
Kukkivat aidanteet
Linssi
KASVITIETEILIJÄ: Sinisen unikon mies
TIE: Ääreishermoston kutina
MATKANTEKO: Sitkeä kulkija
AIKA: Yhdennellätoista hetkellä
TERVEYS:
Vaivana kuiva suu
Salakavala sairastuttaja
YRITYS: Maatilan oma jäätelö
RUOKA: Raparperi aloittaa kesän
KÄSITYÖT:
Kesäiset eväät kutoen
Liina sininen
MATKALLA: Tarinoiden kaupunki
LUONTO: Maailman kiehtovin kaari
SARJAKUVAN VETERAANI: Joonas toteutti unelmansa
JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Koti maalla
Elämäntilanteita
Vapaaehtoinen
Ristikko
Papin päiväkirja
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 8.7. ja Maatilan Pellervo 5.8.2010.
Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.
Kierros pääkaupungin muutamissa sisustusliikkeissä veti mietteliääksi.
Kerrassaan kauniita tavaroita, noin äkkiseltään. Naulakoita ja hyllyköitä kesäkeittiöön, säilytysarkkuja puutarhakapineille, pikku pöytiä ja tuoleja, kastelukannuja, kukkaruukkuja, kynttelikköjä, rasioita metallista ja puusta.
Valikoimalla on yhteinen nimittäjä, vanhanaikaisuus.
Talonpoikaisen tapaisissa esineissä korostuvat tarkoituksenmukaisuus ja käytännöllinen kauneus. Säätyläismaailmaan viittaavat monet tyylisuunnat rokokoota ja barokkia myöten. Puutarharuukkujen klassisen linjakas muoto on kotoisin antiikin Kreikasta.
Kaikki näkemäni esineet ovat tuontitavaraa. Ymmärtäähän tuon. Köyhemmissä maissa tietysti on pikkupalkkaisia työntekijöitä ja arjen kuhmuraisia mallikappaleita kaikkialla, ja siihen nähden mennyt, nykyinen ja tuleva ovat aivan silmien tasalla, yhtä aikaa.
Tavaroille tehdään historia jo tehtaalla. Kätevää; säästyy aikaa.
Maalia raavitaan, hiotaan ja hinkataan. Puiset kapistukset suditaan siansaparolla, arvelen minä. Millä muulla välineellä ammattilainen kykenisi vetelemään yhtä kelvotonta maalipintaa? Pienet klommot vasaroidaan ja potkitaan tarkoin mallin mukaan. Ja rauta saa hetkensä ruostua, koska ostajassa esineen ruoste synnyttää kummallisen harhan ajan patinasta.
Elotonta rojua kaikki tyynni.
Ehkä kulttuuri onkin vain jäljentämistä? Ehkä peräti koko elämä on pelkkää jäljentämistä?
Halusin löytää vastapainoa ostohistorialle. Avasin kirjan – ja pääsin lepäämään kulttuurihistoriaan. Mikki Hiiri enkeleiden maailmassa: Antero Ahon koti ja kokoelmat (Wenzel Hagelstam, 2004) kertoo yhden miehen, Ahon, aherruksesta, historian ja kauneuden tajusta, kunnioituksesta esineitä sekä niihin liittyviä henkilöitä ja tarinoita kohtaan. En pitkään aikaan ole huokaissut yhtä syvään, en ainakaan helpotuksesta.
Työpöydälläni on paperiveitsi. Siinä on pitkä ja kapea, sulavasti kuoreen solahtava metalliterä. Kahvakin on metallia, mutta siihen on kummallekin lappeelle pienin ruuvein kiinnitetty helmiäispinta. Metallinen teksti on upotettu kahvaan. Tiedän, että veitsi on hankittu Sortavalassa. Sieltä se on kaapaistu kirjoituspöydältä valokuvien ja muun henkilökohtaisimman omaisuuden kanssa evakkomatkalle, kahteenkin kertaan.
Paperiveitsi on ollut, on yhä, päivittäisessä käytössä. Sillä saattaa olla hyvinkin monitahoinen historia. Siinä lukee Heteka.
Teksti: Anna-Liisa Huhtala-Fiskars
Sähköposti: