Kannen kuva: Ullamaija Hänninen ja Marita Suontausta.
NUMERO 7
7.7.2011
Pääkirjoitus
SUOMI: Armas kotiseutu
KANSANMUSIIKKI: Soitannan poikia Pohjanmaalta
AJATUKSEN ÄÄRELLÄ: Mies ja myytin kahleet
IHMISEN TIE: Keveästi olemisen ytimessä
HYVÄ OLO: Löylyjä ja lauluja
TYÖURA: Rovasti ryhtyi rakentajaksi
LUONTO: Kansallispuisto kaupungin kainalossa
HENKILÖ: Arkkiatrin ateljee on penkki pihalla
HARRASTUS: Hummani hei!
YRITYS: Lähipuuta jalan alle
ELIKSIIRI: Hunajaista
PUUTARHA: Terveelliset herukat
RUOKA: Marjamuistoja
TERVEYS: Ymmärrys parempaan elämään
TAITEILIJA: Kirppu
KÄSITYÖT:
Kesäkassi kukkii
Puhtaasti perinteistä
Ruutu ruudulta
KÄSITYÖHISTORIA: Kansannainen teki kaiken
ELÄINKUNTA: Neulaslinnan kansaa
JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Koti maalla
Elämäntilanteita
Ristikko
Papin päiväkirja
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 18.8. ja Maatilan Pellervo 4.8.2012.
Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.
Työtoveri tarjoaa aamiaista. Kantaa pöytään savustettua hirvipaistia, savustettua lohta, graavilohta, tilliä, kahta lajia leipää, sitruunaa aina portugalin auringosta asti. Mikä tuoksu! Mikä herkkujen kirjo! Ja vielä parempaa: mies on aivan itse kokannut lohet ja paistit.
Istutaan pöytään. Ruoka on hyvää, tietysti. Kuullaan, miten tarkkana saa savustaja olla lohta ja varsinkin hirveä käsitellessään. Tekijällä on niksinsä, ja aina kullakin oma lisättävänsä.
Aamuhetki jää mieleen, se rakentaa hyvää oloa muutoinkin kuin kylläisyyden tuntuna. Maistellaan ja muistellaan. Puhutaan hauesta ja hattivateista, höpötellään niitä näitä. Hirvet, lohet ja leivät hupenevat: ihan pikkuisen maistan vielä, sanoo yksi ja toinen. Hilpein mielin käydään päin päivää.
Ikävä kyllä, useille työpaikoille on pesiytynyt kiireen mörkö, joka hätyyttää heti, kun aikoo ottaa tuolin alleen ja istahtaa vaikka kahville. Mörköhän on ihmisen keksimä henkiolento, joka kyllä nappaa vallan, jos sitä sille tarjotaan.
Kauniisiin käytöstapoihin on kuulunut opettaa lapset arvostamaan ruokaa ja rauhoittumaan aterian ajaksi. Aikuiset eivät aina näytä hyvää esimerkkiä, vaikka kaiken järjen mukaan heidän pitäisi sukupolvelta toiselle siirretty taito jo hallita, ja pitäisi myös osata antaa arvo toisen ihmisen viitseliäisyydelle, anteliaisuudelle.
Onko meiltä kadonnut terve suhtautuminen ruokaan? Suomalaisethan heittävät syömäkelpoista tavaraa roskiin miljoonia kiloja miljoonien eurojen arvosta. Miksi? Onko ruoka liian halpaa vai onko meistä tullut nenäänsä nyrpisteleviä hassaajia?
Ennen vanhaan leivästä leikattiin homepilkut pois ja kukkakaalin mustunut kohta silpaistiin veitsellä sen siliän tien. Ei olisi tullut mieleenkään nakella kokonaisia leipiä roskiin. Nyt niin tehdään sekä kaupoissa että kodeissa.
Suomalainen ruoka on laadukasta, sehän on selvä. Eritoten kesä oikein hemmottelee kokkaajaa. Juhlan tuntuun pääsee helposti. Höyryävät kullankeltaiset uudet perunat, voi, tillitupsukat, sillit ja muut kalat. Yksinkertaista. Ei tarvita taiten aseteltuja gourmet-annoksia, vain hyvät suomalaiset raaka-aineet.
Ja vielä ruokarauhaan. Miten hyvät tavat voisi siirtää jälkipolville, jos yksi ja toinen perhekunnan jäsen omia aikojaan auraa tietä jääkaapille. Pannaan vaellukselle toppi. Istahdetaan pöydän ääreen, syödään rauhassa ja kiitetään ruuasta.
Teksti: Anna-Liisa Huhtala-Fiskars
Sähköposti: