Kannen kuva: Jaakko Kilpiäinen
NUMERO 8 - 2012
Pääkirjoitus
Kiviaitaa ja koreita kuisteja
Vie mennessäs, tuo tullessa
Yrittäjättäret elämää luomassa
TERVEYS
Pikaisesti hoitoon
Eroon uniapneasta
Hyvinvointivaltion häpeä
PUUTARHA
Tarhurin työn jälki näkyy
Pihalla hehkuu keltainen
Salonkikelpoinen salottisipuli
Aikamatka yrttitarhaan
Tahtoo Türiin
Koivu, tähti ja Kari
Kolme yötä Höytiäisen helmassa
Sielultaan saaristolaiset
RUOKA
Vielä on kesää jäljellä
ASUMINEN
Nainen, vasara ja taltta
Samassa loimessa pienet ja suuret
KÄSITYÖT
Lempeitten sävyjen matto
Huivi heilahtaa
10 XL:n paita ynnä muuta tavaraa
Rapakon takaa takaisin
JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Kirjan kannet auki
Elämäntilanteita
Koti maalla
Pieniä tarinoita
Ristikko
Papin päiväkirja
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 20.9. ja Maatilan Pellervo 6.9.2012.
Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.
Lapset ovat hauskoja ihmisiä. He ovat myös helppoja ja vaivattomia ihmisiä, ainakin opittuaan liikkumaan ja esittämään asiansa. Heitä ei tarvitse viihdyttää eivätkä he kummoisia virikkeitä kaipaa. Yksikin käy puukauhan, muovisen vatkauskulhon ja tarrapapiljottien voimalla: mättää papiljotteja kulhoon ja kulhosta pois, liittää kirjavia takiaisia toisiinsa, rakentaa tornin ja kaataa sen. Musiikkia jos vielä saa, aina kivempaa. Tunnin aherruksen jälkeen välipala ja päiväunet. Ja heti taas papiljotit, kulho ja kauha.
Alle kouluikäisen polttoaineeksi riittää pieni sanko, pari litraa vettä, vaahtoa ja tiskiharja. Pyydetään pesemään pihalaattoja ja ulkoportaita. Voi sitä työn touhua! Ja aina paremmin homma käy, kun tarmonpesää saatellaan apusanoin: ”Kylläpä sinä olet mainio apulainen!”
Vähän isompi ipana tykkää tehdä yhdessä, osallistua aikuisten arkitöihin. Pikkukokki kuorii sipuleita ja perunoita, hämmentää salaattia ja tiskaa. Ei halaistua sanaa barbeista, vaan: ”Me on tehty hirveesti ruokaa, ainakin kahdeksi päiväksi!”
Koululaisen kanssa saattaa tulla haastavampi tilanne, kun radion uutisissa setvitään vanhuspalvelulakia ja haastatellaan poliitikkoja. ”Oletko sinä vanhus?” pikkupata kysyy otsa kurtussa. ”Mitä tarkoittaa puoli hoitajaa?” ”Miksi ei ole rahaa hoitaa?” ”Meillä on koulussa presidentin kuva. Presidentti määrää ja sillä nyt ainakin ihan varmasti on rahaa.”
Näin kun jo elämänpuun larvapuolelta katselee, näkee kauemmaksi. Mitä korkeammalle vuosikymmenissään kiipeää, sen selkeämmin oppii ymmärtämään, että jokaisen ihmistaimen on aloitettava alusta, sukupolvi toisensa perään aina ja uudestaan veivattava samat asiat, virheineen päivineen.
Parhaassa työlyönnissä harva näkee jalkateriään pitemmälle, tuskin muistaa puukauhavuosiensa jokeltelua eikä vielä näe sinne, missä toisen kerran elämässä taaperretaan, opetellaan pala palalta kaikista taidoista luopumaan.
Aina voi koettaa kehitellä vähäistä parannusta. Näin koulujen alkajaisiksi sopii mukailla Erkki Melartinin aforismia 1920-luvulta: Parhaiten kasvatamme lapsiamme antamalla heille hyvät vanhemmat, hyvät isovanhemmat, hyvät kaikki aikuiset ja erityisesti hyvät opettajat.
Teksti: Anna-Liisa Huhtala-Fiskars