Kannen kuva: Paula Myöhänen.
NUMERO 9
15.9.2011
PÄÄKIRJOITUS
SUOMESSA OSATAAN:
Taimet sun tarhassas
Tahtonainen kehitti myslibisneksen
ENERGIA: Kosken voimien kesyttäjä
YHTEISVOIMIN: Ihmisten kokoinen kylätalo
TOIMEENTULO: Päivä kerrallaan
TERVEHDYKSET: Lapsuus muistokirjan lehdillä
PAREMPI ELÄMÄ: Kotona Iltalassa
EVAKKOTIE: Kotoisin Koiviston saaresta
TAITEILIJA: Kädessä kukkia tai kynä
RAKENNUS: Historian perintöä Hartolasta
PUUTARHA:
Rauhan ja levon lehdossa
Katkerot
Harvoin tarjolla
LUONNONVARAT: Haperoita, tohtori Ruotsalainen
TEKEMISEN MEININKI: Talo täynnä käsityön iloa
KÄSITYÖT:
Sinisen syleilyyn
Parhaat pöydälle
Lämmintä langoilla
RUOKA: Syyssäiden sopat
KAUNIIN NÄKIJÄ: Pihapuorin aarreaitta
JÄRKEILYÄ: Ei mitään hörhösektoria
AMMATTI: Suutariksi oppii kantapään kautta
JOKA KUUKAUSI
Asiasta toiseen
Pikkupojan elämää
Kirjan kannet auki
Elämäntilanteita
Koti maalla
Ristikko
Papin päiväkirja
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 13.10. ja Maatilan Pellervo 30.9.2011.
Iso Kalenteri
sisältyy Pellervon tilaukseen.
Nainen, poliisi ja taksi, ei niitä koskaan tarvitessa nää, lauloi näyttelijä Leo Jokela Vexi Salmen sanoin. Kuulosti hauskalta, ja uskokaapa huviksenne: säkeellä on tekemistä kuntaliitosten kanssa.
Vuonna 2006 Suomessa oli 431 kuntaa, nyt niitä on 336, siis 105 vähemmän.
No entä sitten? Järkihän sanoo, että parempaan päin ollaan menossa, kun pieni köyhä nai ison rikkaan. Karsitaan päällekkäisyyksiä, tehostetaan toimintaa, säästetään rahaa. Jos pieni köyhä ei omaa etuaan ymmärrä, kyllä virkamiehet sen sille käppyröillään vääntävät.
Oletushan on, että iso on rikas, mutta Suomessa on lukuisa joukko pieniä, hyvin taloutensa hoitavia kuntia, joita ei yhtään huvita lahjoittaa kirstunsa sisältöä itsensä velkaiseksi hassanneelle naapurille.
Kun valtakunnallisella tasolla käsitellään kuntaliitoksia, puhutaan aina vain rahasta, vaikka numeroviidakko kuhisee alkuasukkaita. Muutama päivä sitten uutisissa oikein kartalta viisattiin seutuja, joiden asukkaat eivät kiinnosta ketään. ”Näillä seuduilla asuu enimmäkseen vain vanhoja ihmisiä”, todettiin. Mahtaa olla kauheaa, nimittäin nähdä itsensä siinä kartalla, aivan sen valkoisen läiskän laidalla, sen jota juuri nyt karttakepillä naputetaan. Kauheaa on kuulla, ettei kiinnosta ketään eikä kuulu mihinkään, vaikka on raskaan elämäntyön tehnyt, lapsensa kouluttanut ja lähettänyt ne kasvukeskuksia palvelemaan.
Paljon ei julkisuudessa ole pohdittu ihmisiä, joita liitokset koskevat. Eipä toisaalta ole pohdittu liitosalueiden erilaisuuttakaan. Syrjäisten lisäksi on myös seutuja, joille monet mieluusti vetäytyisivät viettämään vähemmän ruuhkaista elämää ja kasvattamaan lapsiaan tolkun maailmaan.
Valtakunnantason poliittiset jorinat suututtavat, kun jopa perustuslakiin hakattujen oikeuksien jakelua aletaan rajoittaa asuinpaikan mukaan. Missä ei alueellista vetovoimaa ja kasvukeskusta ole, sieltä viedään postit ja pankit, lopetetaan koulut, rullataan raiteet, mutta jätetään tiet, koska ne ovat jo rapautuneet kulkukelvottomiksi.
Tilalle luvataan laajakaistaa, tietä taivaaseen. Kaistan käyttöhän on taattu kaikille kansalaiselle asuinpaikasta riippumatta. Yhteydet vain eivät likikään pelaa. Ja voiko joku kuvitella, että kaikki suomalaiset hoitaisivat asiansa lähes tai peräti yksinomaan internetissä?
Kun säästöjen nimissä monen kunnan palvelut yhdistetään, ei laitamaiden asukkaille paljon jää. Heidän kannattaakin sopia jo kuukausia etukäteen ambulanssin tai vaikkapa virkavallan avun tarpeesta. Ja aikataulussa on sitten syytä pysyä.
Erään eteläpohjalaisen kuntaliitoksen jälkeen paikkakuntalaiset loivat puskaradioon oman lukujärjestyksen: Joka kuukauren ensimmääsenä keskiviikkona tapellahan länsilairalla, paitti jos sattuu olemahan jouluaatto, perijantakina tapellahan itälairalla. Lauantakina tapellahan joka pualella. Kaikkina näinä aikoona poliisi on kaukana, ja ruma fallesmannihan tapettihin jo kauan siitte.
Teksti: Anna-Liisa Huhtala-Fiskars
Sähköposti: