Osuustoiminta on osuuskunnan puitteissa tapahtuvaa taloudellista, sosiaalista ja/tai kulttuurista toimintaa, jonka tarkoituksena on tarjota jäsenilleen näiden tarvitsemia hyödykkeitä ja palveluksia mahdollisimman edullisin ehdoin sekä jäsenten hyvinvoinnin turvaaminen.
Se on tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen perustuva taloudellinen toimintamalli eli sen hallinto perustuu kansanvaltaisiin periaatteisiin ja toiminnasta kertyvä säästö jaetaan jäsenille ensisijaisesti palvelujen käyttäjinä, ei sijoittajina, vaikka osuusmaksulle maksetaan rajoitettu korko.
Osuustoiminnassa palvelujen käyttäjät siis omistavat palvelujen tuottajat.
Osuuskunta on hyvä yrittäjyyden väline.
Yleensä tärkein syy perustaa osuuskunta on työllistyminen ja toimeentulon parantaminen.
Muita syitä voi olla sopivan työyhteisön löytyminen, päätösvalta ja vaikutusmahdollisuudet omaan työhön sekä omien liikeideoiden toteuttaminen.
Osuuskuntia perustetaankin täyttämään hyvin erilaisia tarpeita ja tavoitteita.
Osuuskuntamuotoinen yrittäjyys mahdollistaa tiiviin yhteistyön jäsenten kesken, mutta voi myös toimia yksittäisten yrittäjien markkinointi- ja laskutuskanavana tarjoten jäsenilleen samalla kustannussäästöjä hankinnoissa ja markkinoinnissa.
Parhaimmillaan osuuskunta kuitenkin toimii yhteisöyrityksenä, jossa hyvä me-henki ja toimiva työyhteisö auttavat jaksamaan.
Suomessa on yli 4000 osuuskuntaa ja keskinäistä vakuuttajaa, ja niillä yli 7 miljoonaa jäsentä.
On olemassa kuluttaja-, tuottaja- ja palveluosuuskuntia. Lisäksi osuustoiminnallisiksi yrityksiksi lasketaan keskinäiset vakuutusyhtiöt. Suomessa on monia suuria ja jo vuosikymmeniä toimineita osuuskuntia, mutta myös paljon 1990-luvulla syntyneitä pien- tai uusosuuskuntia.
Osuustoimintayritys on käsite, johon lasketaan kaikki osuuskunnat sekä myös niiden omistamat osakeyhtiöt, joissa omistusosuus on vähintään 50 % (esim. Valio Oy).
Keskiverto suomalainen on jäsenenä kahdessa tai kolmessa osuuskunnassa.
Suomesta puhutaankin usein maailman osuustoiminnallisimpana maana, kun vertaillaan liikevaihtoja, jäsenmääriä ja työllistävyyttä suhteessa maan kokoon.
Osuustoiminnan ansiosta kuluttajien ja työntekijöiden asema on parempi.
Osuuskunnat ovat perustamisestaan lähtein toimineet rehellisesti, käyttäneet oikeita punnuksia ja myyneet laadukasta, väärentämätöntä tavaraa.
Esimerkiksi nykymuotoinen, tehokas tukkukauppa oli aikoinaan osuuskuntien keksintö.
Nykyään tämä on itsestään selvyys juuri osuuskuntien esimerkin takia, koska niiden rehellinen toiminta oli myyntivaltti ja muut yrittäjät joutuivat seuraamaan esimerkkiä.
Tuottajat hyötyivät erityisesti meijeriteollisuuden ponnisteluista maidon laadun parantamisessa, jolloin siitä sai huomattavasti parempaa hintaa
Suomi ei olisi tässä ilman osuustoimintaa.
Syntyaikoinaan osuuskunnat pyrkivät taloudellisen toiminnan kautta parantamaan yhteiskuntaa kuluttajien osuustoiminnallisten yritysten ja tuottajia palvelevien järjestöjen kautta.
Ne nähtiin markkinatalouden inhimillistäjinä. Suomessa eliitti levitti osuustoiminta-ajatuksia. Heidän tavoitteenaan oli yhtäältä maaseudun toisaalta työväen voimien yhdistäminen ja väestön passiivisuuden voittaminen, sekä heidän saamisensa mukaan Suomea rakentamaan.
Erityisesti maataloudessa luotto-olot olivat erittäin puutteelliset, minkä vuoksi taloudellinen kehitys oli olematonta.
Ratkaisuksi kehitettiin osuuskassoja, joista muodostui lopulta maaseudun tärkeimpiä luotottajia. Kassoihin ja muuhunkin osuustoiminnalliseen toimintaan piti luonnollisesti kouluttaa henkilöstöä, mikä omalta osaltaan edisti maaseudun olojen paranemista.
Suomessa ei myöskään tyydytty aikoinaan pelkkään raaka-ainetoimittajan asemaan, vaan lähdettiin mukaan elintarvike- ja puunjalostusketjun muihin osiin, valmistukseen ja jalostukseen.
Tämä toi niille ja sitä kautta Suomelle paljon vaurautta.
Osuustoiminta on kehittänyt niin maaseutuelinkeinoja kuin luonut tunnettuja ja kansainvälisestikin menestyviä suuryrityksiä.
Viime vuosien menestystarinoita ovat esimerkiksi OP-Pohjola-ryhmän nousu Suomen johtavaksi pankkiryhmäksi, S-ryhmän saavutukset vähittäistavarakaupassa sekä Metsäliiton nousu Euroopan suurimpien tuottajaosuuskuntien joukkoon.
Osuustoiminta on vakaa, suomalainen omistusmuoto, joka ei ole nurkkavaltaajien ja keplottelijoiden heilutettavissa.
Osuuskunnat eivät sovellu kaikkeen.
Jokaisella omistusmuodolla on oma alueensa taloudessa. Ei voida sanoa, että jokin omistusmuoto olisi toista parempi. Minkä tahansa yritystä isännöivän ryhmän (investoijat, kuluttajat, työntekijät tms.) omistajuus voi olla tehokasta asianmukaisissa olosuhteissa.
Perinteisesti osuuskunnat ovat toimineet parhaiten aloilla, joilla kysyntä ja tarjonta ovat ennustettavissa ja sidosryhmät laajoja. Demokraattiseen päätöksentekoon perustuva osuustoiminta ei aina ole paras malli riskialoille, joiden ympäristö muuttuu nopeasti.
Osuustoiminnalla on kansainvälisesti määritellyt arvot ja periaatteet.
Osuustoiminnalla oli heti syntymästään lähtien monia (eettisiä) periaatteita, joita se ryhtyi käytännön toiminnassaan noudattamaan.
1900-luvun alussa periaatteita alettiin kirjata virallisesti ylös. ICA laati ensimmäisiä kaikkia sen jäseniä sitovia määrittelyjään jo 1930-luvulla.
Viimeisin tällainen määrittely on vuodelta 1995, siinä osuuskunnan periaatteet ja arvot määriteltiin seuraavasti:
1. Osuuskunnat ovat vapaaehtoisia ja avoimia organisaatioita.
Eettiset arvot
rehellisyys
avoimuus
yhteiskunnallinen vastuu
muista ihmisistä välittäminen
Suomessa on ollut osuuskuntia jo yli 100 vuotta.
Osuustoiminta käynnistyi Suomessa 1900-luvun vaihteessa ja sen sanoma sopi hyvin yhteen muun muassa nuoriseuraliikkeen itsekasvatusta ja omatoimisuutta korostavan periaatteen kanssa.
Myös maamiesseurat, jotka pyrkivät edistämään maaseudun elintasoa, ja ikivanha suomalainen talkooperinne liittyivät saumattomasti osuustoiminta-ajatteluun.
Työväenliikekin löysi osuustoiminnasta keinon edistää työläisten asemaa.
Ensimmäiset osuuskunnat perustettiin Pellervo-Seuran tuella osuuskuntalain tultua voimaan vuonna 1901.
Tosin jo 1880-luvulla oli muun muassa Tampereelle perustettu yhdistysmuodossa toimivia osuustoiminnallisia kauppoja, jotka sitten muutettiin osuuskaupoiksi.
Osuustoiminta tarjosi merkittäviä markkinayhteyksiä syrjäseuduille ja tuki näin maakuntien kehitystä