Pellervon uutiset ja tiedotteet

Ensimmäinen Osuustoimintakeskus Pellervon Näkökulma -video julkaistu

  • 15.6.2018
Näkökulma -videosarjalla Osuustoimintakeskus Pellervon hallinnon edustajat kertovat kuulumisistamme esimerkiksi hallituksen kokousten jälkeen. Ensimmäisellä videolla hallituksen puheenjohtaja Petri Pitkänen antaa katsauksen kesäkuun alun hallituksen kokouksen ajankohtaisiin asioihin.

Pellervon vuosikokouksen henkilövalinnat valtuuskuntaan

  • 12.4.2018
Pellervon Päivän 2018 yhteydessä pidetty vuosikokous hyväksyi Pellervo-Seura ry:n nimenmuutoksen Osuustoimintakeskus Pellervo ry:ksi. Lisäksi vuosikokouksessa valittiin Osuustoimintakeskus Pellervon 29-jäseniseen valtuuskuntaan jäseniä.

Uusi strategia voimaan – Osuustoimintakeskus Pellervo -nimi käyttöön

  • 2.1.2018
Pellervon kalevalainen varsin vahvaa traditiota kantava nimi säilyy yhdistyksellämme jatkossakin. Nimessämme halutaan kuitenkin aiempaa vahvemmin tuoda esiin, että olemme osuustoimintajärjestö. Uusi nimi, jota käytämme jatkossa on Osuustoimintakeskus Pellervo. Kansainvälisesti toimii nimi Pellervo Coop Center.

Osuuskunta Tradeka Pellervo-Seura ry:n jäseneksi

  • 7.11.2017
Osuuskunta Tradeka on liittynyt osuustoimintajärjestö Pellervo-Seura ry:n jäseneksi. Pellervon hallitus hyväksyi jäsenhakemuksen Helsingissä 7. marraskuuta 2017 pitämässään kokouksessa.