Pohjoismainen muna-alan liittouma laajentuu Baltiaan

Muna-alan yritykset Muna Foods Oy ja tanskalainen Hedegaard Foods A/S liittoutuivat aiemmin tänä vuonna ja nyt sovittu yrityskauppa vahvistaa Hedegaard Foods-ryhmittymän asemaa pohjoisen Itämeren alueella.

”Yrityskaupan myötä meille avautuu tärkeä jalansija Virossa. Baltiassa on näkemyksemme mukaan sekä kananmunissa että munajalosteissa paljon potentiaalia. Strategisesti Koks Munatootmine OÜ sopii erinomaisesti toimintoihimme alueella, erityisesti koska Muna Foods Oy:n tytäryhtiö, Muna Foods OÜ, toimii jo Virossa ja markkinoi munajalosteita Baltian maihin”, toteaa Hedegaard Foodsin toimitusjohtaja Ivan Noes Jörgensen tyytyväisenä.

Myös Muna Foods Oy:n toimitusjohtaja Jan Lähde näkee liittoutumassa selviä synergiaetuja ”Pohjoismaissa ja Baltiassa on yhteensä 28 miljoonaa kuluttajaa, joten tämä avaa meille laajempia mahdollisuuksia kehittää näille markkinoille uusia innovatiivisia tuotteita ja voimakkaassa kasvussa oleva liittouma pystyy entistä tehokkaammin hakemaan synergiahyötyjä suuremman volyymin kautta”.

Koks Munatootmine OÜ:n tuotantotoiminnot sijaitsevat Tallinnan lähellä ja kananmunat pakataan omassa pakkaamossa. Yhtiön liikevaihto on n. 6,7 milj. € ja henkilöstön määrä 35. Yhtiön markkinaosuus kananmunissa on Virossa 30%.Toimitusjohtajana tulee toimimaan Juha-Pekka Takku, joka jatkaa myös Muna Foods OÜ:n toimitusjohtajana.

Hedegaard Foods – ryhmittymällä on muna-alan toimintaa Tanskassa, Ruotsissa, Suomessa, Hollannissa ja Virossa. Ryhmittymän liikevaihdon odotetaan vuonna 2014 nousevan n. 175 milj. euroon.

Yrityskauppa vaatii vielä Viron kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

Jaa artikkeli

Lue myös

Vuoden osuustoimintateoksi valittiin Oulun Seudun Sähkön edullinen energia

Oulun Seudun Sähkön asiakasomistajilleen tarjoama vakaa ja edullinen energian hinta on valittu Vuoden osuustoimintateoksi osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon järjestämässä valtakunnallisessa kilpailussa. Siinä haettiin toimintaa, jossa yrityksen osuustoiminnallisuus tulee erityisen vahvasti esille ja jäsenille on tuotettu erityisen merkityksellistä yhteistä etua.

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.