Valio ja Arla pääsivät sovintoratkaisuun vahingonkorvauskiistassa

Valio ja Arla tiedottivat, että ne ovat päässeet sovintoratkaisuun vahingonkorvausprosessissa, jonka Arlan käynnisti vuonna 2014. Kanne perustui perusmaidon hinnoittelua koskevaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkintaan, jonka tuloksena korkein hallinto-oikeus lopulta tuomitsi Valion määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Arla on yksi asiassa Valiolta vahingonkorvausta vaatineista meijeriyrityksistä.

Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme kommentoi Valion ja Arlan sopimusta seuraavasti: ”Oikeusprosessi ei ole kenenkään kannalta paras tapa ratkaista erimielisyyksiä. Olemme tyytyväisiä, että pitkään jatkunut oikeusprosessi on saatu päätökseen sovinnollisesti. Sovintosopimuksen sisältö on luonnollisesti Valion ja Arlan välinen asia.”

Toimitusjohtaja Kai Gyllström Arlalta toteaa: ”Olemme tyytyväisiä hyvässä yhteisymmärryksessä Valion kanssa tehtyyn sopimukseen. Sopimukseen pääseminen on hieno asia. Toivomme, että voimme nyt jättää asian taaksemme ja keskittyä jatkamaan sitä, mikä on Suomen maitomarkkinan ja kuluttajien parhaaksi.”

Valio ja Arla eivät anna lisätietoja sopimuksesta.

Jaa artikkeli

Lue myös

Vuoden osuustoimintateoksi valittiin Oulun Seudun Sähkön edullinen energia

Oulun Seudun Sähkön asiakasomistajilleen tarjoama vakaa ja edullinen energian hinta on valittu Vuoden osuustoimintateoksi osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon järjestämässä valtakunnallisessa kilpailussa. Siinä haettiin toimintaa, jossa yrityksen osuustoiminnallisuus tulee erityisen vahvasti esille ja jäsenille on tuotettu erityisen merkityksellistä yhteistä etua.

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.