Osuuskunta ItäMaidon ja Osuuskunta Maitosuomen yhdistyminen varmistui

Valion omistajaosuuskuntien Osuuskunta ItäMaidon ja Osuuskunta Maitosuomen yhdistyminen uudeksi Osuuskunta Maitosuomeksi varmistui, kun nykyisten osuuskuntien edustajistot päättivät uuden osuuskunnan muodostamisesta kokouksissaan 28.11.2018. Nykyiset osuuskunnat jatkavat toimintaansa 31.8.2019 asti. Uusi Osuuskunta Maitosuomi aloittaa toimintansa 1.9.2019.

Osuuskunta ItäMaitoon kuuluu reilut 1 500 maitotilayrittäjäjäsentä ja nykyiseen Osuuskunta Maitosuomeen reilut 1000 jäsentä. ItäMaidon vastaanottama maitomäärä oli vuonna 2017 noin 519 miljoonaa litraa vuodessa Maitosuomen noin 364 miljoonaa litraa vuodessa. Uuden Osuuskunta Maitosuomen ylimenokauden hallitukseen valittiin 7 jäsentä Osuuskunta ItäMaidosta ja 5 jäsentä nykyisestä Osuuskunta Maitosuomesta.

Ylimenokauden hallitus järjestäytyy joulukuun 2018 aikana ja alkaa rakentaa uuden osuuskunnan toimintaa ja organisaatiota sekä varmistaa, että yhdistymiselle asetetut tavoitteet toteutuvat.

Ylintä päätösvaltaa uudessa osuuskunnassa käyttävät osuuskunnan jäsenet osallistumalla osuuskunnan edustajiston vaaliin. Ensimmäiset uuden osuuskunnan edustajiston vaalit pidetään syksyllä 2019. Osuuskuntaperiaatteen ja Valion omistajastrategian mukaisesti myös uudessa osuuskunnassa kaikilla osuuskunnan jäsenillä on edustajiston vaalissa yksi ääni, ja maitotilayrittäjille maksetaan maidosta sen koostumuksen ja tuotantotavan mukainen hinta, joka ei riipu tilan koosta tai sijainnista.

Uusi osuuskunta tulee olemaan Valion suurin omistaja, jolla on 42,7 % Valion osakkeista ja joka toimittaa noin 50 % Valion vastaanottamasta maidosta. Valion hallintoneuvoston 23 maidontuottajajäsenestä tällä hetkellä 4 edustaa Osuuskunta Maitosuomea ja 6 Osuuskunta ItäMaitoa.

Muodostuvan uuden osuuskunnan kotipaikka sijaitsee Lapinlahdella. Osuuskuntafuusio mahdollistaa maitotilayrittäjien palveluiden kehittämisen ja resurssien tehokkaan käytön. Osuuskunnan viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi.

Jaa artikkeli

Lue myös

Vuoden osuustoimintateoksi valittiin Oulun Seudun Sähkön edullinen energia

Oulun Seudun Sähkön asiakasomistajilleen tarjoama vakaa ja edullinen energian hinta on valittu Vuoden osuustoimintateoksi osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon järjestämässä valtakunnallisessa kilpailussa. Siinä haettiin toimintaa, jossa yrityksen osuustoiminnallisuus tulee erityisen vahvasti esille ja jäsenille on tuotettu erityisen merkityksellistä yhteistä etua.

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.