Parin viime vuoden aikana on kysytty oikeasta tavasta jakaa työosuuskunnan ylijäämää jäsenille. Kyselyt kertovat positiivisen viestin: uudet osuuskunnat ovat alkaneet tuottaa ylijäämää, mutta samalla ihmiset ovat joutuneet pohtimaan uudenlaisia ongelmia.

Parasta jakotapaa ei tähän mennessä ole löytynyt, ainakaan en ole sellaisesta kuullut.

Monien osuuskuntien säännöissä sanotaan, että ylijäämää voidaan jakaa jäsenille siinä suhteessa kuin he ovat käyttäneet hyväkseen osuuskunnan palveluita. Näin on mallisäännöissä kehotettu kirjoittamaan, ja näin on kirjoitettu käytäntöä suuremmin pohtimatta; perustamisvaiheessa ylijäämän jako ei liene tärkeimpänä mielessä. Sääntö taitaa olla otettu perinteisestä tuottajaosuuskunnasta, jossa se toimiikin hyvin. On helppo jakaa ylijäämää sen mukaan, paljonko maitoa kukin jäsen on meijeriin toimittanut, mutta työosuuskunnassa jako ei aina ole yhtä helppoa. Jos osuuskunta on tavanomaisen monialainen, jaosta voi tulla vaikeaa.

Jako voidaan tehdä maksettujen palkkojen suhteessa. Mutta: monialaisessa osuuskunnassa voi erilaisista ammateista ja aloista johtuva tuntipalkkojen ero olla suuri. Jos kaikki tekevät työtä saman ajan, mutta toisille maksetaan ajasta enemmän kuin toisille, ja ero vain kasvaa, kun osa saa enemmän ylijäämänpalautustakin, alkavat matalapalkkaisten alojen edustajat äkkiä nurista epäoikeudenmukaisuudesta – eivätkä ehkä aivan aiheetta.

Entä kun joku jäsen saa hyvää palkkaa, mutta hänen toimintansa onkin tappiollista. Esimerkiksi rakennusurakka saattaa myöhemmin – vaikkapa takuukorjausten jälkeen – osoittautua tappiolliseksi, mutta urakan aikana on porukalle maksettu normaalia hyvää palkkaa, jota ei voi jälkikäteen ottaa poiskaan. Jos ylijäämää jaetaan tällöinkin palkkojen mukaan, palkitaan tappion tekemisestä. Toisaalta palkatta osuuskunnan hyväksi tehty työ ei tuottaisi mitään, vaikka se tuloksen kannalta olisi miten merkittävä.

Tehtyjen työtuntien tai -päivien suhteessakin voidaan ylijäämää jakaa, ja tämä jako toimii, jos nimenomaan halutaan palkita työhön käytetystä ajasta.

Kannattaa kuitenkin harkita, mistä jäseniä halutaan ylijäämänjaossa palkita. Ylijäämähän on osuuskunnan voittoa, tuottojen ja kulujen erotus, ja ylijäämää jää sitä enemmän mitä suurempi erotus on. Tehdyn työn määrä ei vielä kerro mitään työn tuotosta.

Ylijäämää voidaan jakaa siinä suhteessa, kuinka paljon kukin jäsen on ylijäämää kerryttänyt, eli mikä on ollut jäsenen tuotto osuuskunnalle. Tässä mallissa jäsen saa ikään kuin omansa pois. Malli edellyttää kehittynyttä kirjanpitoa kaiken kattavine kustannuspaikka-ajatteluineen, jotta jokaisen tuotot ja kulut varmasti kohdistuvat hänen toimintaansa. Lisäksi yleiskulut pitää voida jakaa oikein, ja kirjanpidosta on saatava jonkinlainen henkilökohtainen tuloslaskelma jokaiselle jäsenelle. Malli ei ole kovin solidaarinen, vaan heikommat yksilöt voivat joutua kärsimään. Voi olla myös vaikeaa ottaa huomioon pitkän ajan projekteja, joiden menot tulevat nyt, mutta tuotot vasta tulevina vuosina. Talkootyön arvottaminen on tässäkin vaikeaa.

Kaikki tuottoon ja laskutukseen perustuvat jakomallit ovat hankalia niille jäsenille, jotka tekevät työnsä osuuskunnalle vaikkapa toimistossa toisia jäseniä palvellen. He eivät laskuta asiakkaita, heillä ei ole tuloja ulkopuolelta, mutta yhtä kaikki heidän työnsä on välttämätöntä, eikä sitä saa unohtaa ylijäämää jaettaessa.

Ylijäämää voidaan jakaa myös korkona osuusmaksuille, jolloin laskeminen ja jakaminen on helppoa. Oikeudenmukaisuutta voidaan arvostella, kun jokainen saa saman palautuksen, vaikka ei olisi toimintaan osallistunutkaan. Tietenkin pääoma on ollut osuuskunnan käytettävissä, joten kohtuullinen, pääoman markkinahintaan perustuva korko siitä voi olla paikallaan, ja muu osa ylijäämästä voidaan jakaa sen mukaan kuin kukin on käyttänyt osuuskunnan palveluita.