|
Metsä-Serla tekee sekä omaa kehitystyötä että on mukana yhdessätoista tutkimuslaitoksessa kuudessa maassa. Oman kehitystyön arvo on vuodessa 90 miljoonaa markkaa, mutta tutkimuslaitosten osuus mukaan lukien t&k-panokseksi saadaan yli 400 mmk. Vuoden 1997 osalta liikevaihdosta t&k-menojen osuudet voidaan vastaavasti esittää joko noin puolena prosenttina tai yli kahtena prosenttina.
-Metsäteollisuudessa merkittävin tutkimustyö on niin suuren mittakaavan touhua, että tarvitaan alliansseja. Yhden tutkimushankkeen budjetti on kymmeniä miljoonia markkoja, sanoo Metsä-Serlan tutkimusjohtaja Jyrki Kettunen.
Metsä-alan tutkimusohjelma Wood Wisdom on koko metsäalan hankkeista suurin. Se kattaa sekä puun kemiallisen että mekaanisen jalostusketjun. Ohjelman 109 hanketta saavat yli 200 mmk:n rahoituksen.
Kettusen mukaan teollisuus odottaa ohjelmalta paljon innovaatiohyötyä, jolloin mm. verkottuminen pääsisi kunnolla vauhtiin.
Myös elintarvikealalla tarvitaan entistä vahvempaa t&k-panostusta. Kansainvälinen kilpailu on raakaa.
Valio sijoitti t&k:hon viime vuonna noin 50 mmk:aa, 0,6 prosenttia liikevaihdosta.
Tuotekehitysjohtaja Annika Mäyrä-Mäkinen kertoo esimerkkinä, että funktionaalisten eli terveysvaikutteisten tuotteiden valmistus vaatii paljon tietotaitoa ja tutkimustyö on aikaavievää ja kallista. Tämä panostus kuitenkin palkitaan lähivuosina, sillä näiden tuotteiden markkinat ovat kovassa nousussa.
Mäyrä-Mäkinen toivoo vain lainsäädännön muutosta, jolla elintarvike- ja lääketeollisuus saatettaisiin yhdenvertaiseen asemaan. -Nyt teemme vastaavaa tutkimusta kuin lääketeollisuus, mutta elintarvikeala ei saa käyttää tutkimustietoa markkinoinnissa (OT-lehti 1/99).
| Sivun alkuun |