|
Silti kirkko ja kirkkomaa myytiin kuin mikä tahansa liiteri. Kun markkinataloudessa eletään, myös kirkko voi olla kaupan.
No, loppu oli tietenkin onnellinen. Kyläläiset panivat hatun kiertämään ja ostivat kirkon. Paikalle osuneet "liikemiehet" jäivät huutokaupassa toiseksi.
Mutta mikä on kulloinkin tavaran oikea hinta? Huutokauppamiehet (nykyisin käytetään nimeä pörssianalyytikko) sanovat, että oikea hinta on se, jolla kauppa syntyy. Näin ollen "markkinat" eivät voi koskaan olla väärässä. Se hinta, jolla myydään, on tämän mukaan aina oikea.
Usein tapahtuukin esimerkiksi seuraavaa. Aamupäivällä Nokiaa myydään hintaan 100 euroa. Sitten lounaan aikaan huutokauppa-asiantuntija saa yllättäen kuulla Brasilian joutuneen talousvaikeuksiin. Iltapäivällä Nokian hinta laskee 95 euroon.
Kuitenkaan Nokiassa itsessään ei ole tapahtunut muutamassa minuutissa yhtään mitään. Paitsi ehkä, että yhtiö on taas solminut muutaman miljardikaupan ja tekee entistäkin suurempia voittoja.
Väite että "markkinat ovat aina oikeassa" onkin sen vuoksi yhtä valaiseva kuin toteamus, että kauas on pitkä matka. Ei sellaista väitettä voi osoittaa vääräksi, vaikka se ei ole myöskään oikea.
Se isompi "Teijo"
Suomessa näytellään paraikaa näytelmää, joka muistuttaa sitä, mitä Teijon kirkkokaupoissa tapahtui. Vain tarinan lopputulos on erilainen. Kysymys on Pohjola-yhtiöistä, sinivalkoisesta linnakkeesta.
Pohjola-yhtiöihin on sadan vuoden aikana kertynyt valtava määrä suomalaista kansallisvarallisuutta. Talo kuuluu niihin yhtiöihin, jotka syntyivät kokoamaan suomenmielistä ja suomenkielistä talouselämää hyvinvoinnin ja tasa-arvon edistämiseksi.
Historia on tunnetusti usein ironinen. Niin se on nytkin, kun Pohjolan toiseksi suureksi omistajaksi tuli ruotsalainen Skandia. Lienee syytä uskoa, että se on pian ainoa omistaja.
Pohjolan siirtymistä riikinruotsalaiseen komentoon on ehditty kauhistella. Operaatio tuntuu olleen yllätys kaikille muille paitsi suurelle kansalle, joka on ehtinyt ajatukseen tottua jo aikaa sitten. Hauskojakin puheenvuoroja on tullut esiin, kuten Jaakko Lassilan ja Yrjö Niskasen parahdus sinivalkoisen pääoman pelastamiseksi. Jos herrat Lassila ja Niskanen olisivat itse joskus tehneet parempia afääreja, ei Pohjolaa todellakaan ehkä olisi myyty.
Asia onkin kauhea. Mutta silti jälkiviisaus on viisauksista imelintä.
Suomesta tulossa tytäryhtiötalous
Mutta onko Skandian maksamien Pohjolan osakkeiden hinta, puolisentoista miljardia, oikea hinta?
Ja jos vakuutusyhtiö Suomi, toinen suuri omistaja, myy omistamansa Pohjolan osakkeet nyt, saako se niistä oikean hinnan? On väitetty, että vakuutusyhtiö Suomen osakkeenomistajien etujen mukaista olisi myydä heti loputkin Skandialle ja maksimoida voitto.
Kun puhutaan Pohjolan kokoisesta osasta suomalaista taloutta, on ihan sama maksaako potti puolitoista vai kolme vaiko kymmenen miljardia. Kysymys on samasta kuin Teijon kirkon kohdalla. Sellaisella asialla, jossa itse asiassa ei myydä vain osaa yhdestä vakuutusyhtiöstä, vaan kokonainen siivu Suomen taloutta, ei ole oikeaa hintaa. Myynti- tai ostopäätöksen täytyy perustua ihan muihin arvioihin kuin tämän päivän hintaan.
Teijolaiset ratkaisivat asian niin, että panivat hatun kiertämään, kun halusivat pelastaa kirkkonsa ja kirkkomaansa.
Pohjolan tapauksessa hattu ei kierrä. On hauskempaa tehdä pikavoittoja ja ajatella, että omistajan värillä ei ole väliä. Kun asioita ajatellaan riittävän lyhyellä perspektiivillä tällainen päätös onkin täysin oikea.
Kokonaan toinen asia on, että suomalaisten linnakkeiden antautuminen taisteluitta merkitsee jatkossa paljon enemmän kuin kuvitellaankaan. Suomesta on hyvää vauhtia tulossa tytäryhtiötalous, "subsidiary economy", jonka talouselämä toimii tosiasiallisesti muualta johdettuna.
Kruununjalokivet aina arvokkaita
Vain poliittisesti sokea ja kuuro ihminen voi kuvitella, etteikö sillä ole merkitystä, kuka suomalaisissa yrityksissä päättää. Suomen etu olisi rakentaa sellaisia kansainvälisiä yrityksiä, jotka pärjäävät maailmanmarkkinoilla, ja joita johdetaan Suomesta käsin. Tytäryhtiötaloudeksi muuttuminen merkitsee taas sitä, että täällä tehdään vain niitä asioita, joita kenenkään muun ei enää kannata tehdä.
Jos sata vuotta sitten olisi oltu yhtä lyhytnäköisiä ja typeriä kuin nyt, ei olisi nyt mitä myydä. Monta muutakin asiaa olisi jäänyt tekemättä.
Taistelutta antautumisesta on Suomen historiassa huonoja kokemuksia. Kun Suomenlinna antautui, se säilyi kyllä ehjänä, mutta trauma jäi. Jos Tali ja Ihantala olisivat antautuneet, olisi tainnut käydä hyvin paljon huonommin.
Miksi siis pitäisi kuvitella, että kun Pohjola antautuu, siitä seuraisi jotain erityistä hyvää?
Suomalaisten yritysten kansainvälistymisen pahin este ei ole ulkomaisten omistajien tai pääoman puute. Ironiaa tai ei: suurempi uhka todelliselle kansainvälistymiselle on kruununjalokivien myynti ulkomaille.
LAURI KONTRO
| Sivun alkuun |