Osuustoiminta tuntee
kansakunnan sydämenlyönnit

		Siistit vaalikampanjat vetäneet Tarja Halonen ja Esko Aho tuntevat molemmat hyvin myös osuustoimintaa. Halosella on kuitenkin pidempi ja vaikuttavampi tausta luottamustehtävissä. Aholla on vain SOK:n hallintoneuvoston jäsenyys 1990-91. Siirtymisen pääministeriksi katkaisi hänen luottamustehtävänsä osuustoiminnassa.

Tasavallan uutena presidenttinä aloitti maaliskuun alussa Tarja Halonen, jolla on myös pitkä ja merkittävä osuustoimintatausta. Näin voidaan sanoa sekä hänen itsensä että myös Osuusliike Elannon kannalta. Tästä näkökulmasta Elanto -lehti 3/2000 julkaisikin presidentti Halosen näyttävän haastattelun.

Tarja Halosen lapsuudenkoti oli Hämeentiellä melkein vastapäätä entistä Elannon pääkonttoria. Osuusliikkeen leivistä löytyi myös hänen kesätyöpaikkansa useaksi kesäksi - samoin jouluapulaisen paikka moneen otteeseen.

Parikymppisenä Halonen liittyi itse Elannon jäseneksi, syynä oli sen ”loistava elokuvakerho”. Äiti oli osuusliikkeen jäsen, mutta kun perheessä oli kaksi tyttöä, niin molemmille tarvittiin leffakortti.

Laki ehti tarpeeseen

Vuonna 1975 Tarja Halonen valittiin Elannon edustajistoon, mitä jatkuikin keskeytyksettä viime vuoden loppuun. Hallintoneuvostossa hän istui 1980 - 1995.

Työväen osuusliikkeissä puolueiden vaikutus päätöksentekoon on aina ollut voimakkaampi kuin pellervolaisissa yrityksissä. Elanto ei kuitenkaan ollut tahdottomasti vasemmistopuolueiden määrättävissä. Se päätti säilyttää itsenäisyytensä; Tarja Halonen oli johtamassa puhetta ratkaisevassa edustajiston kokouksessa.

Elanto ei sitten sortunutkaan lamavuosina heti EKA:n perässä lokakuussa 1993. Mutta pidemmälle kuin 15.3.1995 senkään voimat eivät riittäneet. Ilta-Sanomien julkaisema uutinen synnytti hysterian Elannon säästökassa-asiakkaiden keskuudessa ja ”yhden aamutunnin aikana noin 100 miljoonaa markkaa valui kassasta ulos”.

Rahoittajapankki KOP lopetti Elannon itsenäisen tien.

Halonen oli oikeusministerinä käynnistänyt velkasaneerauslain valmistelun 1991. Se hyväksyttiin eduskunnassa syksyllä 1993. Se oli liian myöhään 3.7.1992 rahoittajapankkien, aktiivisimmin Postipankin, konkurssiin viemän Hankkija-Noveran pelastamiseksi, mutta Elannolle ja nykyiselle Tradekalle se kuitenkin riitti. Molemmat nyt toipuvat - ja ovat muutamassa vuodessa jälleen itsenäisiä valitsemaan vapaasti tulevaisuuden strategiansa.

Paikallisuus vahvistuu

Haastattelussa Tarja Halonen pohtii myös osuustoiminnan tulevaisuutta globalisoituvassa maailmassa:

- Globalisaation ohella hyvin monessa yhteydessä painotetaan paikallista toimintaa... Samat mallit, joista puhumme kehitysmaille, ovat minusta hyviä ajatuksia täälläkin: mahdollisimman lyhyt matka tuottajalta ruokapöytään, presidentti Halonen sanoo. Kuluttajana hän haluaisi ostaa hyvää kotimaista, se voisi olla myös mainio yritysimago.

Helsinkiläisenä presidentti haluaa painottaa suvaitsevaisuutta, toisen erilaisuuden ymmärtämistä. Se ei kuitenkaan saa olla samaa kuin sosiaalisten epäkohtien hyväksyminen.

Vaalikampanjan jälkeen Tarja Halonen sanoi tv:ssä oppineensa kilpakumppani Esko Aholta jotakin myös alueellisten epäkohtien korjaamisesta. Elanto-lehden rooliin sen puolen esiin nostaminen ei kuitenkaan kuulu.

Toimittaja Pirkko Karhi lopettaa haastattelunsa: ”Matka kalliolaisesta työläiskodista Suomen tasavallan presidentiksi, Pitkänsillan takaa Mäntyniemen valtiaaksi, tuntuu pitkältä. Se on kuitenkin mahdollista, Suomi on osoittanut olevansa tasa-arvon maa.”

Sama toteamus olisi yhtä hyvin istunut myös kilpailija Esko Ahoon. Kallio Helsingissä vain olisi vaihtunut Vetelin Räyrinkiin Keski-Pohjanmaalla. Sielläkin osuustoiminta on kova sana. Mutta Tarja Halonen oli nyt henkilökohtaisessa sympaattisuudessaan rinnan mitan verran Esko Ahoa parempi. Jos vain 53 000 äänestäjää olisi äänestänyt toisin, Aho olisi noussut presidentiksi.

Historiankirjoittajat unohtivat osuustoiminnan

- Historiankirjoittajat unohtivat osuustoiminnan, kirjoitti Pellervon ruotsinkielisen jäsenjärjestön Andelsförbundin entinen puheenjohtaja Bengt Wallén Landsbygdens Folk -lehdessä 7/2000.

Wallén tarkoittaa sillä Suomen historian viime vuosina ilmestyneitä osia 3 ja 4. Edellinen osa kattaa vuodet 1809-1917, josta jälkimmäinen jatkaa tähän vuoteen asti. Keisarin ajan on kirjoittanut professori Matti Klinge ja itsenäisyyden ajan dosentti Henrik Meinander.

Kirjoissa osuustoiminta mainitaan vain muutamissa hajanaisissa ja epämääräisissä viittauksissa, jotka eivät nykylukijalla anna mitään todellista kuvaa liikkeen todellisesta merkityksestä.

Historiaa harrastavan Bengt Wallénin huomio osuu oikeaan.

Minusta näyttää selvältä, että kuluneen sadan vuoden aikana osuustoiminnalla on ollut sekä selvä suora että välillinen merkitys etenkin suomalaisten hyvinvoinnin, demokratian ja tasa-arvon rakentumiselle (ks. OT 2/99). Niin erityisesti maaseutu mutta myös kaupungit olisivat tänä päivänä paljon heikommin kehittyneitä ilman osuustoiminnan virittämää ja organisoimaa yhteisyritteliäisyyttä.

Ot-yritykset ovat jatkuvasti tarjonneet työtä, leipää ja hyvinvointia sadoilletuhansille etenkin osuuskuntien jäsenille mutta myös niiden työntekijöille. Kun mukaan otetaan myös kilpailukykyisten pankki-, vakuutus- ja kauppapalvelujen saatavuus, niin vaikutus ulottuu miljooniin suomalaisiin.

Eikä kulttuurinkaan puolella osuustoiminnan merkitys ole ollut lainkaan vähäinen. Demokratiakin muuten otettiin käyttöön ”yksi mies, yksi ääni” -periaatteen muodossa kaikkein ensimmäiseksi juuri osuuskunnissa vuoden 1901 osuustoimintalain mukana. Valtiolliseen elämään se tuli käytännössä vasta 1907 ja kunnalliseen elämään niinkin myöhään kuin 1918.

Kansakunnan eheytymisessä osuustoiminnalla on ollut arvaamattoman suuri merkitys, samoin sodista selviytymisessä.

Osuustoiminnan merkitys kansakunnalle tänä rajujen ja nopeiden muutosten aikana on tulevaisuudessa pikemminkin kasvamassa kuin vähentymässä. Osuustoiminnallinen omistus ei ole vain kasvotonta rahan valtaa. Sillä on useimmiten tuttujen ihmisten kasvot ja se tuntee yhteiskunnallisen vastuunsa.

Ratkaisevasti kaikki tietysti riippuu meistä osuustoimintaväestä itsestämme, mitä inhimillisesti arvokasta me itse parhaimmillamme saamme aikaan nykyisen maailmanlaajuisen myllerryksen keskellä.

Pienen maan vakava ongelma

Helsingin Sanomat ennakoi pääkirjoituksessaan 12.3. EU:n komission päätöksen kieltää Volvon ja Scanian fuusion. Lehti huomasi, että Euroopan unionin kilpailupolitiikkaa tehdään suurten EU-maiden ehdoilla. EU:n pienissä jäsenmaissa yritykset eivät voi kasvaa kansallisten fuusioiden kautta.

- Se antaa suurten maiden, kuten Saksan, Ranskan, Italian, Britannian ja Espanjan, yrityksille valtavan suhteellisen kilpailuedun pohjoismaisiin yrityksiin verrattuna. Se voi olla kilpailuteoreettisesti oikea linjavalinta, mutta yritysten tasapuolisen kohtelun kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, HS kirjoitti.

Aivan samaan ongelmaan olemme törmänneet myös Suomen kansallisessa kilpailupolitiikassa. Kipukohdan nimikin on sama: relevantin markkinan määrittely.
Jos relevantiksi markkinaksi määriteltäisiin EU:n yhteismarkkinat, niin ongelma poistuisi niin EU:n tasolla kuin myös pohjoismaisella ja suomalaisella tasolla. Mutta EU:n uusi kilpailukomissaari, italialainen Mario Monti ajoi tiukempaa tulkintaa, jonka mukaan painopiste tosiasiassa palasi takaisin kansalliselle tasolle. Päätös hyödytti Volvon ja Scanian pahimpia kilpailijoita, saksalaisia, ranskalaisia ja italialaisia. Oman varjonsa Montin ajamalle linjan kiristykselle toi se, että kilpailukomissaari aiemmin itse istui Fiatin hallituksessa.

Ruotsalaiset hermostuivat. Myös Suomen Teollisuuden ja työnantajien järjestö reagoi samoin. Täysin aiheesta.

Tilanne on sama myös meillä osuustoiminnassa. Tätä kirjoitettaessa edelleen jännitetään Suomen kilpailuviraston päätöstä Valion, Maito-Pirkan ja Kainuun Osuusmeijerin yhteistyöhankkeeseen.

Pitäisi viimein ymmärtää, että pienimmillä mailla on kaikkein vähiten varaa kilpailuteoreettiseen puhdasoppisuuteen. Mutta mistä Suomessa löytyisi se vastuullinen poliittinen päättäjä, joka ymmärtäisi suomalaisten edun ja viimein todella uskaltaisi vetää asiassa tarvittavan linjan, joka pitäisi ja johon kaikki osapuolet voisivat jatkossa luottaa? Kekkonen on varmaankin jo monta kertaa ehtinyt tässä asiassa kääntyä haudassaan.

Kaikki vannovat nykyisin avoimeen kilpailuun ja yhteismarkkinoihin, mutta sitten päätöksenteko tapahtuukin vanhanaikaisesti pienten maiden vahingoksi.

MAUNO-MARKUS KARJALAINEN
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

| Sivun alkuun |