Onnistumisen salaisuus Ensin ajattelin kirjoittaa osuustoiminnan arkipäivän sankareista. Tiedättehän ne tunnetut tyypit, joita kaikki kehittyvät organisaatiot ja erityisesti kasvava nuoriso tarvitsevat esikuvikseen. Heitä kieltämättä tarvitaan myös osuustoiminnassa. Mutta syvempi tutustuminen aiheeseen johti otsikon pikaiseen muuttamiseen. Sankarina oleminen kun on lyhytikäisin virka maan päällä, totesi jo Will Rogers (1879-1935). Myös R.W. Emerson varoitti, miten sankariajat ovat tavallisesti kauhun aikakausia. F. Scott Fitzgerald säesti: Näyttäkää minulle sankari, niin minä kirjoitan teille murhenäytelmän. Väinö Linna osasi pelkistää sankaruuden Tuntemattomassa huumorilla Hietasen sanoin: "- Me olem Suomen ihmeteltävi sankaripoikki. Laului on luvattu tehr jälkkentulevaisil. Kyl kannatta marssi vaik iankaikkisutte..."

Pellervon kenttäkierrokselta Sami Karhun kertomana mieleen muistuu myös Lohtajan Osuuspankin toimitusjohtaja Veijo Uusitalon työpöytä, jolle hän oli kehystänyt pienen mietelauseen. Niin se aina säilyi silmissä ja mielessä. Siihen oli myös helppo viitata vaikeimpien lainapäätösten hetkillä. Mietelause kertoi paljon ja ytimekkäästi pankinjohtajan työn luonteesta ja paljasti pankin menestyksen salaisuuden. ©Sami Karhu

Mediasirkusta

Kun sankaruus ei siis sen arkipäiväisessä muodossaankaan oikein tuntunut istuvan osuustoiminnan pitkään perinteeseen ja kulttuuriin, niin vaihdoin otsikon. Jokainen lukijamme toivottavasti tuntee, että on omassa elämässään päässyt hyvin onnistumaan ainakin muutamia kertoja, ennen omia hautajaisiaan. Viimeksi mainituissa jokainen onnistuu varmasti.

Ajattelin kirjoittaa osuustoiminnan arkipäivän sankareista joskus paremmalla ajalla. Luulen että heitäkin kyllä löytyy.

Demokraattisessa kansanliikkeessä sankareiksi nousevat yleensä vain edesmenneet hahmot. Hekin ovat jatkuvasti elävän kulttuurin tuotteita. Erityisesti kirjava media nostaa ihmisiä äkkiä sankareiksi ja pudottaa heitä jo seuraavana päivänä konniksi.

Häkellyttävä lopputulos

Suomalaisen osuustoimintaliikkeen selvä isähahmo oli professori Hannes Gebhard. Hyvät perusteet sankaruudelle on kerrottu monta kertaa. Myös syntyneen henkilökultin taakse on tässäkin lehdessä kurkistettu. Sieltäkin löytyy niin hyvinä kuin huonoina pidettyjä ominaisuuksia.

Gebhardista löytyi eteenpäin vievää vahvaa näkemyksellisyyttä, erinomaista strategista silmää ja vahvaa johtajuutta, joita kaikkia ensiaskeleitaan Suomessa sata vuotta sitten ottanut kansanliike kipeästi tarvitsi. Esille on tullut myös samojen hyvien ominaisuuksien kääntöpuoli: persoonan äkkijyrkkyys, diplomaattisuuden puute ja ainainen riitely.

Tällaista taustaa vasten saatoin ymmärtää eräässä osuuspankissa Pellervon järjestökierroksella kuulemani tuoreen kaskun osuuspankkien historiankirjoituksen etenemisestä. Op-ryhmä on palkannut 100-vuotishistoriaansa kirjoittamaan pätevän historiantutkijan, tohtori Antti Kuusterän.

Oli nimittäin jo juttuna lähtenyt kiertämään tutkijan lopputulos Hannes Gebhardista, joka on myös osuuspankkiliikkeen isä ja myös OKO:n perustaja ja ensimmäinen toimitusjohtaja. Jossakin välissä tutkija oli tuskastuneena päätynyt toteamaan:

- Vaan kyllä se oli vittumainen mies koko Gebhard!

Tilanne hallinnassa

Pitäjänneuvos Tapani Kantola vaikuttaa edelleen Lähivakuutuksen ja Metsäliiton johtotehtävissä. Muutamia vuosia sitten hän toimi myös Pellervo-Seuran johtokunnan puheenjohtajana. Silloin kuulin seuraavan jutun, jota minulla ei ollut lupaa julkistaa vielä Kantolan puheenjohtaja-aikana:

Tarina vie meidät vuoteen 1971 keskelle osuusteurastamoiden kovimpia alueellisia vääntöjä. Samaan aikaan päällä oli vielä kova pyrkimys luoda yksi suuri osuusteurastamo Finlandia koko maahan. Keski-Suomen Lihantuottajat Oy suunnitteli eroa Itikasta ja liittymistä Karjaporttiin, joka oli luvannut tuotannon säilyvän Keski-Suomessa.

Yksimielisyyden saavuttaminen osoittautui mahdottomaksi. Itikan edustaja, pohjalainen maanviljelijä Iivo Antila tuli joukkoineen Keski-Suomen Lihantuottajien yhtiökokoukseen. Antila käytti voimakkaan ja tunteisiin vetoavan puheenvuoron. Hänen mukaansa keskisuomalaiset lihantuottajat olivat pettäneet itikkalaiset ja neuvotelleet heidän selkänsä takana savolaisten kanssa.

Tapani Kantola kimmastui puheesta ja sanoi tähän asti kunnioittaneensa Antilaa talonpoikana ja sanankäyttäjänä. Hän ihmetteli, miksi hän nyt antoi väärän kuvan, sillä Itikan edustaja istui kokouksissa ja tiesi suunnitelmista.

Antila esitti vastavetona laskelmia siitä, kuinka Keski-Suomen Lihantuottajat ovat hyötyneet Itikan jäsenyydestä.

Kantola pyysi ilmoittamaan, paljonko "me Itikasta lähtijät olemme velkaa, niin maksamme sen heti !"

Kantolan puhe sai yleisöltä vahvat taputukset ja Antila joukkoineen päätti heti lähteä Pohjanmaalle.

Tilanne oli ohi siltä erää. Mutta myöhemmässä kokouksessa nousi vielä uudelleen esiin keskisuomalaisten mahdollinen paluu Itikkaan. Mutta kokouksen puheenjohtajana silloin toiminut keskisuomalaisten kansanedustajanakin tunnettu Paavo Vesterinen totesi, että kyllä voitte tulla, mutta siitä lähdetään, että Jyväskylään ei silloin jää kiveä kiven päälle.

Niinpä Jyväskylässä toimi aina toissavuoteen asti Karjaportin teurastamo ja leikkaamo, melkein 30 vuotta. Mutta mikään ei ole ikuista. Kun Karjaportti joutui tiukentuneessa taloustilanteessa Jyväskylän laitoksista luopumaan, niin jonkin verran jäseniä hajaantui eri suunnille Atrialle ja Saarioisille, jolla on Keski-Suomessa tuotantoa.

Vaikka osuustoiminnassa ei aina pystytäkään pitämään laajoja joukkoja ihan täydelleen koossa, niin tilanteet kuitenkin on pystytty hallitsemaan. Kovat alueellisetkin ristiriidat ovat aina jotenkin ratkenneet, mikä on kehityksen edellytys.

Palaamme näihin johtajuutta vaativiin tilanteisiin osuustoiminnassa vielä varmasti monta kertaa - eri kanteilta ja näkökulmia vaihdellen. Sitä ennen toivotan mukavaa ja kirkasta kevättä kaikille lukijoillemme!

Mauno-Markus Karjalainen
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

| Sivun alkuun |