Kauppiaiden osuuskunta
|
Kun Suomalainen Energiaosuuskunta SEO perustettiin 1978,
polttoainemarkkinat olivat keskittyneet muutamalle suurelle yhtiölle. Elettiin vahvasti
ohjattua säännöstelytaloutta. Elinkeinohallitus valvoi alaa ja kauppiaille maksettiin
provisiot myydyn polttoainemäärän mukaan. Kauppiaiden toimintavapaus oli rajallinen. Vuoteen 1984 mennessä oli perustettu 45 asemaa. Hintasäännöstelyn purku vähittäiskaupan osalta avasi polttoainealan hintakilpailun, ja useilla paikkakunnilla SEO-asemien ansiosta yleinen hintataso laski tuntuvasti. Kilpailu puri. |
SEO:n toimitusjohtaja Hannu Laitinen ja osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Toivo Mäki-Filppula. |
Suuret yhtiöt nostivat lukuisia kanteita SEO-kauppiaita vastaan syyttäen heitä sopimusrikkomuksista. Olihan suuri osa heistä toiminut aiemmin suurten yhtiöiden kauppiaina. Omatkin asemat oli jouduttu vuokraamaan isäntäyhtiölle, joka oli sen sitten vuokrannut takaisin kauppiaalle ylipitkillä sopimuksilla. Näin pyrittiin sitomaan yrittäjän kädet ja rahat. Pioneerikauppiaat mursivat näitä sääntöjä ja vaativat enemmän toimintavapautta.
Tukkuhinnat vapautuivat vuonna 1988. Neste oli kuitenkin ainoa polttonesteiden maahantuoja. Vasta kun Suomi joutui muotoilemaan lakejaan EU:n mukaisiksi liittymisprosessinsa aikana, tuonti vapautettiin 1991.
Seurauksena oli kilpailun kiristyminen. Markkinoille marssitettiin uusia kilpailumuotoja. Yhtiöiden tarjoamat alennukset luottokortilla olivat tuntuvia ja syntyi ns. kylmiä asemia.
Osuuskunta takaa yrittäjävapauden
Osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Toivo Mäki-Filppula uskoo että SEO:n vuosien aikana osoittama kilpailukyky perustuu hyvin pitkälle sen yhtiömuotoon osuuskuntana. Osuuskuntamuotoisen yhtiömuodon valintaan vaikutti kauppiaille tulevan toiminta- ja yrittämisvapauden lisäksi se, että osuuskunnan valtaaminen osakeyhtiöön verrattuna on vaikeaa.
SEO osuuskuntana ei myöskään kilpaile omien kauppiaidensa kanssa, eikä se määrää jälleenmyyntihintoja. Koko asemaverkosto on kauppiasomisteinen ja jokainen kauppias saa itse suunnitella ja totuttaa asemalla tapahtuvat oheispalvelut.
SEO-verkoston osuus vuoden 2000 bensiinimarkkinoista oli 5,1% ja dieselöljykaupasta 2,7%, polttoöljyt kävivät kaupaksi 1,7%:n vauhdilla. Tulevaisuuteen satsataan. Vuoden 2001 tavoitteeksi on asetettu 20 uuden aseman perustaminen verkostoon; vuoden alkupuolella uusia yrittäjiä on aloittanut jo viisi.
Osuuskunnan päätöksentekijät ja johto noudattavat kaupan eettisiä periaatteita. SEO:n toiminta ei perustu velkarahaan, vaan merkittävään yli 20 mmk:n omaan pääomaan. Kauppiaat ovat jäseninä ja asiakkaina tasavertaisia osuuskunnan yhtenäisen tuotehinnoittelun ja kauppiaan itsenäisen vähittäishinnoittelun ansioista.
Asemia SEO:lla on tällä hetkellä n. 140. Niistä 53 on osuuskunnan jäsenten omia ja loput sopimuskauppiailla. Liikevaihto viime vuonna oli 910 mmk. Tulevaisuuden haasteena on markkinaosuuden hallitun kasvattamisen lisäksi säilyttää yrittäjien korkea motivaatio. Sitä ylläpidetään tukemalla yrittäjän omaa vapautta liiketoimintojensa kehittämisessä.
Reijo Ahteela
| Sivun alkuun |