|
Kun minun pitää soittaa Eurooppaan, niin kenelle minä soitan, tiedetään Henry Kissingerin tuskailleen. Kissinger oli Yhdysvaltain ulkoministeri ja saksalaissyntyisenä tunsi hyvin vanhan maanosan ongelmat.
Sama tilanne pätee edelleen. Jos Euroopasta haluaa saada vastauksen, ei riitä, että soittaa vain yhteen numeroon.
Monet epäilevät Euroopan yhdistymistä, koska pelätään kansallisvaltion häviämistä. Liittovaltiokehitys jatkuessaan merkitsee sitä, että entistä useammat asiat tulevat päätettäväksi Brysselissä.
Euroopan komission ero kuvastaa kuitenkin erinomaisesti sitä, miten hankalaa Euroopan todellinen yhdistyminen on.
Komissio, jonka pitäisi edustaa maanosan parhaita voimia, kompastuu kyvyttömyyteen ja korruptioon.
Julkinen salaisuus on tietysti, että EU:n hallinnossa on ollut paljon mätää. EU:n uusille jäsenmaille on EU:n hallintokäytäntö ollut ihmetyksen aihe ensi päivästä alkaen. Vanha ranskalaisperäinen hallintokulttuuri ei ole tuntenut juuri minkäänlaista avoimuutta eikä julkisuutta. Se ei yleensä myöskään ole tuntenut viehtymystä keskustella omista epäonnistumisistaan.
Kansalaiset eivät ole jakaneet yhtä yksimielisesti käsitystä hallinnon erinomaisuudesta. Maanviljelijät ovat tottuneet kiroamaan EU:n mukanaan tuomien määräysten idioottimaisuuksia. Talonpojat, jotka ovat vuosisatojen ajan tottuneet tekemään työnsä antaumuksella ja hyvin, ovat tunteneet olevansa kuin korpisoturi Rokka luutnantti Lammion korsulla. On selvää, että EU voisi olla jonkin verran suositumpi talonpoikien keskuudessa, jos se ei esimerkiksi velvoittaisi suorittamaan kylvöjä lumihankeen.
Hallintoon ovat törmänneet myös erilaiset konsultit, jotka pyrkivät EU:n eri ohjelmien tarjouskilpailuihin. Tarinat kertovat käytännöistä, joissa yhteinen nimittäjä on ystävien ja tuttavien tai ainakin omien maanmiesten suosiminen, erilaiset välistävedot ja asioiden käsittelyn mielikuvituksellinen hitaus.
EU:n korkeat virkamiesvalinnat ovat vuosia tapahtuneet hyvä veli-periaatteen parhaita perinteitä noudattaen. Aina ei syy tosin ole komissiossa. Äskettäin jouduttiin nuorempienkin virkamiesten valintakoe panemaan kaikkialla uusiksi, kun italialaiset olivat jääneet joukolla kiinni lunttaamisesta.
Kun asioihin on yritetty saada korjausta, kuten suomalainen komissaari Erkki Liikanen on kiitettävästi tehnyt, on imperiumi yleensä iskenyt takaisin. Liikanen, niin työväenliikkeen mies kuin onkin, on tullut EU-talossa tunnetuksi riistäjätyönantajan perikuvana. Maineeseen pääsemiseksi tarvittiin mm. se, että Liikanen kieltäytyi maksamasta palkkaa EU:n vahtimestareille lakkopäiviltä.
Edes suomalaiset lennonjohtajat eivät voi muuta kuin kateellisena ihailla niitä työmarkkinapolitiikan saavutuksia, joita EU on pullollaan.
Valitettavasti EU näyttäytyy kadunmiehelle liian usein tuhlailevana, tärkeilevänä ja korruptoituneena systeeminä, jonka toiminnasta on vaikea löytää terveen hallintokulttuurin tunnusmerkkejä; käytännöllisyyttä, rehellisyyttä ja uskottavuutta. Otsikoissa vilahtelevat suuret erorahat, korkeiden virkamiesten verovapaat myymälät ja europarlamentaarikkojen matkakorvaukset.
Sama systeemi tuottaa päivässä kymmeniä kiloja paperia, joilla säädellään lehmien korvamerkkien lukumäärää, kielletään tavallisten kansalaisten verovapaat ostokset, määritellään kurkun käyryys ja mansikan halkaisija.
Niin on, jos siltä näyttää, sanoi UKK:kin kerran. EU:n ongelma on se, että monet asiat näyttävät enemmän tai vähemmän pahalta. Kun julkisivu on rempallaan, on järjestelmälle hyvin vaikea hankkia kansalaisten aitoa luottamusta ja tukea. Niinpä ensi kesäkuussa näemme jälleen kerran ennätyksellisen alhaisia äänestysprosentteja 15:ssä maassa yhtä aikaa järjestettävissä Euroopan parlamentin vaaleissa.
Komission ero tulikin sen vuoksi sopivaan aikaan, että jäsenmaille tarjoutuu tilaisuus tarkastella unionin uskottavuusongelmaa ja yrittää löytää siihen ratkaisuja.
EU on välttämätön Euroopalle. Jos EU:ta ei olisi, se olisi luultavasti keksittävä. Ajatus eurooppalaisesta rauhasta, joka kasvaa yhteisestä kulttuuriperinnöstä ja taloudellisten siteiden luomisesta valtioiden välille on edelleen mitä tärkein.
EU on ilman muuta eurooppalaisen kehityksen tärkein foorumi. Se on paras tae maanosan vakaalle kehitykselle. Se on tällä hetkellä paras paikka länsieurooppalaiselle päätöksenteolle.
EU:n tehtävissä painottuvat kuitenkin vielä sen edellisen kehitysvaiheen asiat. Kuvaavaa on, että EU:n tärkein asia on edelleen maatalouspolitiikka. Puolet yhteisön budjetista menee maatalouteen.
Maatalouspolitiikkakin, niin yhteistä kuin se onkin, on silti viime kädessä jäsenvaltioiden taistelua yhteisestä kakusta. Vahvat maatalousmaat pyrkivät aina valvomaan elinkeinopoliittiset etunsa, kuten nähty on.
EU:n rakenteet ovat vielä ison remontin edessä. Kun EU-laajenee, siinä voi olla jäsenenä jopa 25 maata. Viimeistään siinä vaiheessa hallintoa on pakko muuttaa.
Kieliä EU:lla tulisi olemaan runsaat parikymmentä. Jos oletetaan, että yhtä kieltä kohti riittäisi kokouksessa neljä tulkkia (mikä ei riitä käytännössä), tarvittaisiin virallisissa 25 osanottajan kokouksissa yli 80 tulkkia yhtä aikaa töihin. Varsin pian lähes kaikki EU:n toimihenkilöt olisivat tulkkeja ja kääntäjiä.
Esimerkki kertonee, että EU tosiaan tarvitsee hallinnonuudistuksen. Silti kieliongelma lienee ongelmista pienimpiä. Varsinainen kysymys on, miten eri toimielinten, neuvoston, komission ja parlamentin suhteessa siinä tilanteessa järjestetään.
Toisaalta, jos ja kun tämä tilanne syntyy, on itse asiassa muodostunut eurooppalainen YK.
Kun Eurooppa on näin yhdistynyt, on kansallisvaltiokin palannut luonnolliseen rooliinsa.
EU:n remontillekaan ei ole vaihtoehtoa. Se on pakko tehdä.
EU:lle itselleen on sitä parempi, mitä nopeammin uudistuksissa päästään käyntiin. Jos komission kaatuminen nopeutti kehitystä, sen parempi.
LAURI KONTRO
| Sivun alkuun |