|
Elintarvikejätti Cultorin siirtyminen ulkomaiseen omistukseen ei olisi sinällään kovin dramaattinen ratkaisu, ellei se liittyisi osana pitkään ketjuun, jossa päätösvalta suomalaisessa teollisuudessa vähitellen siirtyy keskeisiltä osiltaan muualle.
Kannattaa muistella mitä viime aikoina on tapahtunut.
Pankkikriisin jälkeen kaksi suomalaista suurpankkia fuusioituivat. Vähän sen jälkeen uusi pankki liitettiin ruotsalaispankkiin. Valtion pääosin omistama puunjalostusjätti naitettiin niin ikään ruotsalaisen paperifirman kanssa. Suuri vakuutusyhtiö on siirtymässä kansainvälisen vakuutusjättiläisen haltuun. Huipputekniikan yrityksiä on myyty kymmenittäin viime vuosien aikana.
Ulkomaisessa omistuksessa ei ole mitään pahaa eikä väärää. Ongelma on vain se, että ulkomaiset sijoittajat ovat tähän mennessä ostaneet pääasiassa valmista tavaraa. Uusia työpaikkoja ei ole syntynyt, koska omistajat eivät ole nähneet Suomea kiinnostavana investointikohteena.
Ostajat ovat useimmiten kiinnostuneita olemassa olevasta yritystoiminnasta ellei kyseessä ole pelkkä portfoliosijoitus. Uusia finlaysoneita, sinebrychoffeja tai gutzeiteja ei Suomeen ole viime vuosina saapunut, ikävä kyllä. Tämä merkitsee sitä, että ulkomaisten yritysten luomat uudet työpaikat Suomessa ovat jääneet vähäisiksi.
On nähtävissä, että sellaiset kansainväliset yritykset, joilla on suomalainen johto, ovat valmiit panostamaan myös tuotannon ja uusien työpaikkojen kehittämiseen Suomessa. Sen sijaan ulkomailla päämajaansa pitäville suurkonserneille Suomi on edelleen kaukana, mikä sinänsä ei ole ihme. Kaikilla yrityksillä on loppujen lopuksi kotimaa, olivatpa ne kuinka kansainvälisiä hyvänsä. Yleensä kotimaan saa selville kun katsoo ylimmän johdon passia.
Suomalaiset yritykset tarvitsevat kumppaneita voidakseen vastata globaalistumisen haasteisiin. Yhteistyötä voidaan tehdä kuitenkin monella eri tavalla. Tärkeätä on nähdä huomisen taakse. Avainkysymys on, millaisen teollisen rakenteen Suomi tarvitsee 2000-luvulla turvatakseen kansallisen hyvinvoinnin.
Tuntuisi selvältä, että tärkeimmillä talouden sektoreilla pitäisi olla jatkossakin ainakin yksi kilpailukykyinen kotimainen vaihtoehto. Me tarvitsemme hyvin hoidettuja, vahvoja suomalaisia yrityksiä. Samalla joudutaan tekemään valintoja siitä, mille teollisuusaloille panostetaan ja missä suomalainen osaaminen on suhteellisesti vahvinta. Kun jostakin luovutaan, on myös kyettävä luomaan uutta.
Kansalliseen strategiaan täytyy kuulua myös sen, että suomalaista teollisuutta ei aseteta yhteiskunnan kilpailupoliittisin toimin huonompaan asemaan kuin ulkomaista vaihtoehtoa. On järjetöntä, jos kotimaisten yritysten liittoutuminen estetään samaan aikaan kun ulkomaisten tekemät yrityskaupat ovat arkipäivää.
Suomi tarvitsee entistä kipeämmin kansallista teollisuusstrategiaa ja eurooppalaista kilpailupolitiikkaa.
Myönteinen Agenda-ratkaisuEuroopan unioni on kovien aikojen edessä. EU:n on selviydyttävä lähivuosien itälaajenemisesta, maailman kauppajärjestön WTO:n seuraavasta neuvottelukierroksesta ja omista sisäisistä ongelmistaan, joita komission sotkuinen ero ei helpota.
EU:lla siis riittää pulmia. Myönteistä kuitenkin on, että Agenda 2000:sta saatiin aikaan sopu. Nyt on vain toivottava, että sopu kestäisi loppuun saakka. Myös Suomessa on syytä olla tyytyväinen agendapäätökseen. Sen tärkein osa, maatalousratkaisu, on varsin siedettävä.
Maatalousministeri Kalevi Hemilä ja hallitus tekivät hyvää työtä neuvotteluissa ja siitä on annettava heille tunnustus. Sekä talonpojan että elintarviketeollisuuden kannalta oli välttämätöntä saada varmuus tulevan toiminnan raameista.
Järjestelmän muutoksiin Suomi ei silti kyennyt, vaikka ajoikin uudistuksia. EU:n suuri epäoikeudenmukaisuus on, että jotkut jäsenmaat, kuten Suomi, joutuvat edelleen itse kustantamaan suuren osan maataloustuesta.
EU:n maatalouspolitiikka on kyllä yhteistä, mutta yhtenäistä se ei ole eikä kaikille samaa.
| Sivun alkuun |