|
Yleensä paikallisuus koetaan pienen yrityksen suppeaksi toiminnaksi. Kuitenkin paikallisuudesta puhuvat myös suurten konsernien strategit. Esimerkiksi Metsäliitto-yhtymän tytäryhtiöiden yritysostoja ulkomailta on perusteltu tarpeella olla paikallinen toimija. Samoja perusteluja kuulee myös, kun elintarvikekonsernit soluttautuvat yritysostoin naapurimaiden markkinoille. Oman organisaation mukanaolon paikallisilla markkinoilla sanotaan tuovan kilpailuetua.
Perinteiset osuuskunnat ovat olleet hyvin paikallisia yrityksiä. On perustettu meijeri, osuuspankki, osuuskauppa, mylly, saha tai vakuutusyhdistys hoitamaan jäsenten tarpeita. Palvelusektorilla toimii vieläkin suppea-alaisia, itsenäisiä kylän osuuspankkeja tai yhden kunnan vakuutusyhdistyksiä. Viime vuosina on syntynyt yli 800 uusosuuskuntaa, jotka ovat yleensä hyvin paikallisia yrityksiä. Tuottajaosuuskunnista Metsäliitto ja Munakunta ovat puolestaan alusta asti tähdänneet valtakunnalliseen toimintaan, vaikka jäseninä ovat suoraan tuottajat ilman ensimmäisen asteen osuuskuntia.
Jäsenpalvelun
näkökulmasta
Paikallisuuden sanotaan selittävän OP-, Lähivakuutus- ja S-ryhmän menestystä. Mitä paikallisuus itse asiassa on? Vaatiiko se onnistuakseen pienistä itsenäisistä yrityksistä koostuvaa rakennetta vai voiko paikallisuuden ja tehokkuuden vaatimukset yhdistää isossa organisaatiossa?
Jäsenille itsenäinen, paikallinen yritys on arvo sinänsä. Se pitää sisällään usein tunnepohjaisen latauksen meidän kylän, pitäjän tai maakunnan itsenäisyyden korostamisesta. Oman paikkakunnan asioissa arvostetaan ainakin näennäistä päätösvaltaa. Usein tunnelataukseen sisältyy huolta siitä, että meidän keräämiämme varoja viedään toisten hyödyksi. Pelätään tuotantolaitosten tai palvelupisteiden siirtymistä kauas ja työpaikkojen vähenemistä seutukunnalta. Näissä peloissa usein roolit sekaantuvat, kun samat henkilöt hoitavat sekä kunnallisia että osuustoiminnallisia luottamustoimia.
Liiketoiminnan näkökulmasta paikalliset rakenteet ja toiminnan tehokkuus ajautuvat ristiriitaan. Usein tehokas toiminta edellyttää yritykseltä riittävää investointikykyä. Massatuotantoa ja jalostusta harjoittavissa osuuskunnissa investoinnit ja tuotantoprosessien tehokkuus ovat pakottaneet asettamaan kilpailukyvyn paikallisuuden edelle. Silti monissa osuuskunnissa on omistus-pohjasta ja jäsenpalveluluonteesta johtuen korostettu paikallisuutta. Tästä on hyvänä esimerkkinä Metsäliitto Osuuskunta, joka vastikään uudisti sääntönsä. Jokaiseen kolmeenkymmeneen hankintapiiriin valitaan jäsenistä koostuva piiritoimikunta, aiemmin vastaavaa jäsenpalvelua oli vain kuudella hankinta-alueella.
Myös pankki- ja vakuutusalalla organisaatiorakenteiden kehittämiseen on paineita. Toimipaikkainvestoinnit suhteessa liikevaihtoon nousevat helposti kohtuuttomiksi. Lähes kaikki liiketoiminta edellyttää yhä suurempia investointeja tietotekniikkaan ja tietoliikenteeseen. Kasvava tiedon määrä, lisääntyvä lakisääteinen raportoinnin tarve sekä jäsenten kasvavat odotukset edellyttävät lisäpanostuksia tietotekniikkaan.
Investointikyvyn ohella pienet yritykset törmäävät usein ongelmiin palvelun laadussa. Äskettäin Rahoitustarkastuksen pankkivalvonnasta vastaava toimistopäällikkö piti pieniä osuuspankkeja hyvin vakavaraisina, mutta ongelmia on palvelun monipuolisuudessa ja osaamisessa. Samaa on ilmennyt pienimmissä vakuutusyhdistyksissä. Yhden tai kahden henkilön on mahdotonta hallita koko nykyaikaista vakuutustoimintaa. Yksistään vakuutuslajivalikoima vaatii perehtyneisyyttä. Lisäksi vaaditaan mm. kirjanpidon, tilastoinnin, sijoitustoiminnan, atk:n ja korvauspalvelun asiantuntemusta. Tutkimukset osoittavat, että pienissä osuustoiminnallisissa yrityksissä käytetään hallinnollisiin toimiin kohtuuttomasti työaikaa. Se on pois jäsenten palvelusta. Vaille huomiota ei voi jättää pienen organisaation henkilöriskiä. Yhdenkin henkilön äkillinen poistuminen voi merkitä katastrofia.
Mikä sitten jäsenelle on oleellista paikallisuudessa? Parhaimmillaan paikallisuus on ihmisen kokoista. Matala organisaatio ja paikallinen päätösvalta mahdollistavat byrokratiasta vapaan palvelun. Jäsenelle ei ole oleellista se, onko organisaatio pitäjän vai maakunnan laajuinen. Oleellista on paikallisen toiminnan järjestäminen niin, että jäsenet kokevat saavansa tarvitsemansa palvelut. Tämä edellyttää investointikykyä ja henkilöstön korkeaa osaamista.
Kehitys pankki- ja vakuutusalalla on osoittanut, että paikallisesti hallittu sopivan kokoinen organisaatio näyttää pystyvän todellisena tulosvastuuyksikkönä joustavampaan palveluun kuin valtakunnalliset organisaatiot. Tätähän osoittaa sekin, että valtakunnalliset vakuutuskonsernit kilvan ulkoistavat toimintojaan ja kehittävät yrittäjäpohjaisia markkinointiorganisaatioita. Kuitenkin liian pieni yrityskoko voi aiheuttaa osaamis-, investointikyky-, tehokkuus- ja turvallisuusongelmia. Näitä epäkohtia osuuskuntien yhteistyö ja tehokas verkostoituminen voivat ainakin lieventää. Toisaalta liian laaja-alaiset osuuskunnat menettävät tärkeän osan jäsensuhteestaan, jos jäsenet kokevat osuuskunnan ylhäältä johdetuksi liikeyritykseksi. Tätä epäkohtaa voi vähentää mahdollisimman itsenäisellä paikallistoiminnalla ja paikallisilla hallintomalleilla. Tärkeintä on se, että jäseniä edustava hallinto pystyy riittävän laajasti näkemään kunkin toimialan kehityksen sekä löytämään paikallisuudelle riittävän tehokkaan sisällön.
Markkinoinnin
välineenä
Oman lukunsa muodostaa paikallisuuden hyödyntäminen markkinoinnissa uusilla alueilla, kun esimerkiksi ostetaan paikallisia tuotantolaitoksia tai markkinointiyrityksiä. Varmaankin paikallisen toimijan on helppo solmia toimivia asiakassuhteita, ja hankintoihin sisältyy usein tuttuja ja hyödynnettäviä tuotemerkkejä. Osuuskunnalle on oleellista se, että näiden etäisten yksiköiden kannattavuus perustuu terveeseen liiketoimintaan, eikä se ole pois alkutuottajien katteesta. Kriittisyyteni paikallisuuden merkitykseen tosin kasvoi, kun pitäjän kirjakaupasta ei löytynyt kuin ruotsalaista A4-paperia, vaikka Metsä-Serlan Kankaan tehtaat ovat vieressä. Kauppias valitti, ettei tukusta saa kotimaista paperia.
Täällä Keski-Suomessa saadaan esimerkki paikallisen jalostuksen vaikutuksesta niin raaka-aineen hankinnassa kuin tuotteiden markkinoinnissa. Osuusteurastamo Karjaportti julkisti äskettäin päätöksen lakkauttaa Jyväskylän tuotantolaitokset tänä vuonna. Maakuntaan jää vain kilpailijan teurastamo. On mielenkiintoista nähdä, voittaako paikallisuus vai viedäänkö teuraat Keski-Suomesta Lappeenrantaan Karjaportin teurastettavaksi. Mielenkiintoista on myös se, kuinka Portin tuotteet menestyvät jatkossa Keski-Suomessa. Ainakin julkinen keskustelu on vilkasta ja barrikadit uudessa asennossa. Maakunnan MTK:n ja SAK:n johto ovat yhteistuumin asettuneet vastustamaan tuottajien omistaman osuuskunnan eloonjäämistaistelua!
Tapani Kantola
tapani.kantola@sci.fi
| Sivun alkuun |