Yksimielisyys tuo voimaaFinlands Svenska Andelsförbund (FsvA) on julkaissut 80-vuotishistoriikkinsa. Sen nimeksi on annettu "Enighet ger styrka", suomeksi "Yksimielisyys tuo voimaa", joka on myös järjestön tunnuslause. Historiikin on asiantuntevasti kirjoittanut agronomi ja meijerimies Bengt Wallén, joka aikanaan on toiminut myös FsvA:n sekä toimitus- että puheenjohtajana. Ruotsinkieliset osuuskunnat erosivat Pellervo-Seurasta ja perustivat oman keskusliittonsa vuonna 1919. Historiikki kertoo mielenkiintoisesti osuuskuntien kehityksestä ympäristön jatkuvassa muutoksessa ja ihmisistä niiden takana. Historiikista löytyy myös ainutlaatuinen tilastoaineisto; esimerkiksi jokaisen jäsenosuuskunnan kohtalo. Niistä voidaan todeta, että konkurssit osuustoimintakentällä ovat olleet erittäin harvinaisia. Jäseniä FsvA:lla on ollut yhteensä 297. Jatkuvan luonnollisen rakennekehityksen, lähinnä fuusioiden kautta niitä on tällä hetkellä enää vain 35. Vuonna 1993 FsvA liittyi takaisin Pellervon jäseneksi ja se toimii nykyään tiiviissä yhteistyössä Pellervo-Seuran kanssa. Liiton koko varsinainen toiminta tapahtuu Pellervon ruotsinkielisen osaston kautta. Historia on siis kiertänyt täyden ympyrän.
Bengt Wallén, Enighet ger styrka.
|
||||||||
| Sivun alkuun | |