Suomalaiset pellervolaiset

Maassamme on viime aikoina markkinoiden globalisoitumisen ja yritysten kansainvälistymisen myötä käynnistynyt mielenkiintoinen keskustelu yritystoimintamme kotimaisuudesta. On huolestuttu niin sanotun sinivalkoisen pääoman kohtalosta ja ylipäänsä suomalaisten pärjäämisestä kiihtyvällä tahdilla syntyvissä kansainvälisissä yritysjärjestelyissä.

Tätä taustaa vasten Pellervon vastikään Elintarviketieto Oy:llä teettämä kyselytutkimus toi mielenkiintoisen tuloksen. Väestön osuustoiminta-arvoja selvittäneessä osiossa tärkeimmäksi osuustoimintaan liitetyksi mielikuvaksi nousi suomalaisuus. Peräti kaksi kolmesta (67 %) kyselyyn vastanneesta katsoi sen sopivan hyvin osuustoimintaan. Suomalaisuuden jälkeen seuraavina tulivat vapaaehtoisuus (60 %), yhteisvastuu (54 %), taloudellinen yhteistyö (53 %) ja jäsenten tasa-arvo (50 %).

Kun vastaava tutkimus tehtiin vuonna 1993, suomalaisuus ei sisältynyt vastaajille tarjottujen lukuisten vaihtoehtojen joukkoon. On erittäin mielenkiintoinen ajan merkki, että kun tämä vaihtoehto nyt oli tarjolla, se nousi kertaheitolla listan kärkeen.

Kansainvälistyminen nostaa
suomalaisuuden arvoa
Sinänsä itse asia ei ole lainkaan yllättävä. Niin kauan kuin Suomi oli enemmän tai vähemmän suljettu ja monin eri tavoin säännelty talous, ei yritysten suomalaisuus ollut erityisen merkittävä kysymys. Pikemminkin se oli pääsääntö ja itsestäänselvyys. Sitä se oli myös osuustoiminnassa, jota hyvin kuvaa se, ettei tätä itsestään selvänä pidettyä ominaisuutta ymmärretty ottaa edes mukaan osuustoimintaan liittyvien mahdollisten tekijöiden listalle.

Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut perustavanlaatuisesti. Elinkeinoelämän globalisoituminen, Suomen EU-jäsenyys ja viime vaiheessa maamme liittyminen mukaan Euroopan rahaliittoon ovat merkinneet syvällistä muutosta yritysten toimintaympäristössä. Tämän ovat nyt myös tavalliset kansalaiset oivaltaneet ja siitä huolestuneet.

Kotimarkkina-alue
Suomea suurempi
Käytännöllisesti katsoen kaikille vähänkin suurille suomalaisille yrityksille pelkästään Suomi ei ole enää kotimarkkina. Todellinen kotimarkkina-alue kattaa vähintäänkin muut Pohjoismaat sekä lähialueet etelässä ja idässä. Tämän mukaisesti yritysjohdon on täytynyt ryhtyä asemoimaan yrityksiään ja tuotteitaan uuden, entistä laajemman kotimarkkina-alueen vaatimusten mukaiseen asentoon. Käytännössä tämä on merkinnyt esimerkiksi fuusioita, alliansseja, yritysostoja ja -myyntejä, jotta neuvotteluasema uudella kotimarkkinalla voidaan saada riittävän vahvaksi.

Samalla tämä uudelleen asemointi on aiheuttanut syvällisiä muutoksia yritysten omistussuhteisiin. Käytännön esimerkkeinä voidaan mainita MeritaNordbanken, StoraEnso, Danisco (Cultor) jne. - uusia esimerkkejä tulee miltei päivittäin. Näiden yritysjärjestelyjen myötä yhä useammat ihmiset ovat ryhtyneet kyselemään, mitä tämä kaikki merkitsee suomalaisten vaikutusmahdollisuuksille omissa yrityksissämme, ja mikä osa maassamme harjoitettavasta yritystoiminnasta on suomalaista.

Vastikään IVOsta ja Nesteestä muodostetun uuden energiajätin Fortumin hallituksen puheenjohtaja Matti Vuoria linjaa omalta osaltaan tätä asetelmaa yhtiönsä juuri valmistuneessa ensimmäisessä vuosikertomuksessa: "Energiateollisuuden rakennekehitys, yhtiöiden omistuspohjan laajentuminen ja Fortumin perustaminen liittyvät osaltaan siihen eri teollisuudenaloilla voimakkaana jatkuneeseen prosessiin, jonka tavoitteena on turvata suomalaislähtöisten yritysten mahdollisuudet menestyä ja kehittyä kansainvälistyvillä markkinoilla. Olemme peruuttamattomasti osa Eurooppaa ja Fortumin lähtökohta on tässä tosiasiassa".

Edellytys on
kilpailussa pärjääminen
Tässä uudessa asetelmassa suomalaisuuden nouseminen ihmisten mielikuvissa tärkeimmäksi osuustoimintaan liitetyksi ominaisuudeksi on paitsi oiva ajan merkki, myös monella tavalla syvällisen tärkeä tutkimustulos.

Viittasin jo siihen, että aikaisemmin osuuskuntien kotimaisuutta pidettiin niin itsestään selvänä, ettei siihen osattu kiinnittää erityistä huomiota. Muuttuneessa tilanteessa osuustoiminnalle on tärkeää, että myös suuri yleisö on tämän tärkeän asian ymmärtänyt ja arvostaa sitä. Ehkä ihmiset ajattelevat, että on hyvä, että edes osuuskunnat säilyvät tulevaisuudessakin suomalaisina. Tämä voi merkitä jatkossa tärkeää kilpailuetua osuuskunnille.

Viime aikoina yritystoiminnan kotimaisuus on noussutkin tärkeäksi keskusteluaiheeksi myös pellervolaisissa piireissä. Vaikka pellervolaiset yritykset ovat muiden yritysten tavoin kansainvälistäneet liiketoimintojaan, on samalla yhdestä suusta vakuutettu, että osuustoiminnalliset yritykset tullaan säilyttämään jatkossakin suomalaisessa määräysvallassa. Tässä osuustoiminnalliseen yritysmuotoon perinteisesti kuulunut omistuksellinen vakaus saa uuden tärkeän ulottuvuuden.

Mutta samalla kun iloitsemme tästä kansalaisten osuustoiminnan suomalaisuudelle antamasta tunnustuksesta, on osuustoiminnan syytä pitää jalat maassa. Yritystoiminnan kotimaisuus ei ole nykymaailmassa enää pelkkä ilmoitusasia. Se on kyettävä varmistamaan kilpailukykyisillä yritysstrategioilla ja niiden taitavalla toteutuksella markkinoilla, hyvin pitkälle markkinoiden ehdoilla. Ja mittasuhteet riippuvat vähintään yhtä paljon toimialasta ja valituista liiketoimintastrategioista kuin omistajien ja liikkeenjohdon tahtotilasta.

Tämän syvällinen tiedostaminen ja sen pohjalta toimiminen on yksi tämän päivän pellervolaisen liikkeenjohdon tärkeimpiä tehtäviä. Tehtävä, joka todennäköisesti ratkaisee paljon siitä, mikä osuustoiminnallisen yritystoiminnan rooli on jatkossa Suomessa ja koko Pohjois-Euroopassa.

SAMULI SKURNIK

| Sivun alkuun |