Valtio myy omaisuuttaan lyhentääkseen velkaa

Valtionyhtiöiden myynnit ovat tuoneet tällä vuosikymmenellä valtion kassaan yhteensä 19 miljardia markkaa. Summa ei kovin suuri, jos sitä verrataan vaikkapa valtion velkaan, joka on 422 miljardia. Hallitukset eivät tähän asti ole myöskään perustelleet yksityistämistä tarpeella vähentää valtion velkaa. Tulot on pyritty korvamerkitsemään ja käyttämään rahat uuden teollisuuden luomiseen ja tuotekehittely. Nyt tilanne on muuttunut, kun Lipponen II perustelee myyntiä myös sillä, että myyntituloja voidaan käyttää velan lyhentämiseen.

Yhtiöille omistuspohjan laajentaminen on tuonut uutta riskipääomaa tähän mennessä 8 miljardia. Operaatiot ovat voineet olla puhtaita valtion omistusten myyntejä, suunnattuja uusanteja tai näiden yhdistelmiä. Silloin kun on myyty vanhoja osakkeita, varat ovat tietenkin tulleet myyjälle, ei yhtiön taseeseen. Omistuspohjan laajentaminen on tässäkin tapauksessa kuitenkin voinut hyödyttää yhtiötä, kun siitä on tullut julkisesti noteerattu.

Valtionyhtiöiden omistuspohjan laajennus on tähdännyt kustannustehokkuuden ja kansainvälisen kilpailukyvyn parantamiseen. Vanhoja valtionyhtiöitä on virtaviivaistettu ja pantu myyntikuntoon, koska valtio on katsonut ettei se välttämättä enää tarvitse omistusta edes perinteisesti strategisiksi luokitelluilla aloilla.

Valtio omistaa lähes kaikkea
Valtion omaisuutta on niin monessa paikassa ja sitä on niin monenlaista, että edes laskelmaa sen todennäköisestä kokonaisarvosta ei voitane tehdä kuin hyvin karkeilla olettamuksilla. Valtion omistuksessa on teollisuuslaitoksia, rahoituslaitoksia, metsiä, rakennuksia, teitä, rautateitä, lentokenttiä, kulkuneuvoja, aseita, koulutuslaitoksia, vankiloita ja niin edelleen. Kun yksityistämisestä puhutaan, tarkoitetaan yleensä pörssinoteeratun teollisuus- tai rahoitusyhtiön myyntiä. Yksityistäminen vaatii toisaalta usein monimutkaisia operaatioita, joilla omaisuus valmistetaan myyntikuntoon.

Valmiin valtionyhtiön myyminen markkinoilla on suhteellisen yksinkertainen toimenpide. Esimerkiksi Enso oli vanha pörssiyhtiö eikä omistuksesta luopuminen tällaisessa tapauksessa vaadi omaisuuden muodonmuutosta. Sen sijaan esimerkiksi Soneran tie on tyyppiesimerkki siitä, miten valtio järjestelee omaisuuttaan myyntikuntoon silloin, kun kysymys on toimialasta, jota on hoidettu osana valtion hallintoa.

Vanha postilaitos, joka sekä kuljetti kirjeitä ja paketteja, että vastasi puhelinliikenteestä tehtiin ensin liikelaitokseksi. Vanha "valtio-riks" eli telepuoli ja "Kusti polkee" eli kirjepuoli olivat kuitenkin vielä osa samaa konsernia. Tämän jälkeen Suomen PT-konserni jaettiin kahtia Suomen Postiin ja Telecom Finlandiin. Seuraavaksi Telecom Finland muutti nimensä ei mitään tarkoittavaksi Soneraksi ja valtio pani yhtiöstä osan myyntiin.

Valtionyhtiöiden omistajapolitiikkaa selvittäneen työryhmän mukaan 1990-luvulla on suoritettu tähän mennessä yhteensä 34 erilaista yksityistämisoperaatiota. Näistä 14 on ollut osakkeiden ja merkintäoikeuksien myyntejä sekä osakeanteja, 9 valtion osakkeiden myyntejä sijoittajille ja 11 fuusioita ja toimialajärjestelyjä.

Leonia tulossa myyntilistalle
Tunnetuimpia yhtiöitä, jotka ovat olleet järjestelyjen kohteena ovat Rautaruukki, Outokumpu, Sisu-Auto, Valmet, Veitsiluoto, Kemira, Finnair, Neste, Kemijoki, Suomen PT-konserni, Sonera, IVO ja Engel.

Myytävää silti riittää tämänkin jälkeen. Omistajapolitiikkaa selvittänyt työryhmä on laskenut, että pelkästään pörssinoteeratuissa yhtiöissä valtion omistuksen arvo oli viime vuoden vaihteessa 88 miljardia markkaa. Hallituksella on puolestaan lupa myydä tästä omistuksesta vielä 35 miljardia.

Listan ulkopuolella suurin mielenkiinnon kohde lienee Leonian eli entisen Postipankin myynti. Hallitus joutuu ratkaisemaan, suosiiko se ostajana ulkomaista suurpääomaa vai kelpaisiko Leonian omistajaksi kotimainen raha. Jos Leonian kaupasta päätetään samoilla perusteilla kuin Enson myynnistä, Leoniaa ei myydä ainakaan kotimaahan. Hallitushan asetti ruotsalaisen Wallenbergien Storan kotimaisen Metsäliiton edelle. Toisaalta ulkomaisen omistajan suosiminen Leoniassa vaatinee tällä kertaa vähän parempia perusteluja ammattiyhdistysliikkeen ärhäköitymisen takia. Poissuljettua ei siten liene, että Leonian myynti lykkääntyykin poliittisesti sopivampaan ajankohtaan.

Valtion on yksityistämisestä huolimatta säilyttänyt useissa yhtiöissä enemmistöasemat, jotka kuitenkin häviävät pikkuhiljaa kun myyntivaltuudet on käytetty. Valtiolla on enemmistö tällä hetkellä vielä mm. Kemirassa (53 %), Ivon ja Nesteen fuusion tuloksena syntyneessä Fortumissa (78 %), Finnairissa (60 %), Sonerassa (78 %) ja Spondassa (53 %). Sen sijaan perinteisten valtionyhtiöiden Enson, Rautaruukin ja Valmetin osake-enemmistö on myyty pois.

Valtionyhtiöt ovat perinteisesti pärjänneet pörssikurssien nousussa huonosti. Niitä on pidetty juuri valtio-omistajan vuoksi mielenkiinnottomina. Mielenkiinnon puute lienee johtunut paljolti siitä, että yhtiö, jolla on vahva pääomistaja, on valloittamaton ja spekulaatiolle huonosti altis. Nykyisillä myyntivaltuuksilla valtio kuitenkin pääsee eroon lähes kaikista enemmistöomistuksistaan, joten vahvasta omistajasta johtunut vaiva vähenee hyvin nopeasti.

Ulkomaiset sijoittajat ovat merkittävässä asemassa valtion osakkuusyhtiöistä vain Stora Ensossa ja Valmetissa. Sen sijaan esimerkiksi Kemirasta vain 20 prosenttia, Finnairista 17, Rautaruukista samoin 17 ja Sonerasta 11 prosenttia on ulkomaisten sijoittajien salkuissa.

LAURI KONTRO

| Sivun alkuun |