Miehen puhetta vai akkain loruja?

'Naiset keskustelevat.' 'Miehet rupattelevat.' 'Naiset vaihtavat mielipiteitä.' 'Miehet juoruilevat.' Aivan tavallisia puhekielen ilmauksia - vai ovatko? Eivätkö useimmat kuitenkin yhdistäisi rupattelemisen ja juoruilemisen naisten puheeseen? Eikö naisten kieli sitten ole samanlaista kuin miesten? Onhan suomi - toisin kuin monet muut tuntemamme kielet - siitä neutraali, ettei siinä ole erityisiä maskuliini- ja feminiinitunnuksia.

1960-luvun lopulla virinneen naisliikkeen tiimoilta nousi kiinnostus miesten ja naisten kielen erojen tutkimukseen. Perinteinen kielitiede oli tyytynyt kuvaamaan rakenteita. Tämä lähestymistapa ei kuitenkaan tyydyttänyt kaikkia tutkijoita, koska kieli ei toimi tyhjiössä.

Niin tutkimus laajeni kielen käytön alueelle: osallistujien, heidän pyrkimystensä ja puhetilanteiden analyysiin lähestyen näin yhteiskuntatieteitä. Tänä päivänä tehdään 'sukupuolitetun' kielen tutkimusta usealla tieteenalalla. Kieli oli ennen nähty maailman kuvaamisen välineenä, mutta nyt alettiin tutkia sitä kielen puolta, joka luo maailmaa. Kielellähän voi 'tehdä' asioita, ei pelkästään nimetä niitä.

Uskomuksia ja rooleja

'Se on miehen puhetta!' 'Akkojen loruja.' Esimerkit ovat Nykysuomen sanakirjasta, jonka arvovaltaan on totuttu luottamaan. Mutta sanakirjatkin ovat aikansa tuotteita heijastellen tekijöidensä mielipiteitä ja uskomuksia. Tarkastelemalla hakusanoja ja esimerkkilauseita saa kiinnostavaa tietoa sekä itse kielestä että tekijöiden asenteista. Paljon kertoo sekin, että hakusanasta mies on sana-artikkelia lähes kolmen palstan verran, mutta naisesta vain vajaa palsta. Ei ole niin, että suomen kielessä olisi vähemmän naistarkoitteisia sanoja, vaan kysymys on siitä mitä pidetään tärkeänä. Usein mies-esimerkit ovat sävyltään myönteisiä kun taas nais-esimerkit ovat kielteisiä.

Lapsi oppii äidinkielensä ensimmäisten elinvuosiensa aikana. Kielestä tulee erottamaton osa hänen identiteettiään. Biologiset, sosiaaliset ja psykologiset syyt määräävät, millaisen kielen lapsi omaksuu. Ovathan naisen ja miehen puhe-elimet erilaiset - samoin kuin yhteiskunnan odotukset siitä millainen on hyvä nainen tai hyvä mies.

Sukupuolimuottiin puristaminen alkaa varhain: tytölle puhutaan hiljaisella äänellä, käyttäen 'pehmeitä' ilmauksia. Tyttö saa ilmaista tunteitaan, mutta jo pienelle pojalle muistutetaan: 'Mies ei itke.' Jos tyttö kapinoi annettuja malleja vastaan, hän saa kuulla olevansa epänaisellinen poikatyttö. Vielä pahempaa on, jos poika osoittautuu herkäksi pohdiskelijaksi, silloinhan on peräti vaarana, että hänestä tulee naismainen mies.

Moninaisuus on rikkautta

'Suulas akka' ja 'harvapuheinen mies' ovat nekin Nykysuomen sanakirjasta. Naisiin liitetään puheliaisuus, mutta sävy on negatiivinen. Paavalin mahtikäskyä 'nainen vaietkoon seurakunnassa' on vasarrettu jok'ikisen naispolven kalloihin. Naiset todellakin yhä vaikenevat 'seurakunnassa' - tilanteissa, joissa on useampia ihmisiä koolla: työpaikoilla, kokouksissa ja neuvotteluissa. Miksi niin usein kokouksissa äänessä ovat aina samat - yleensä miehet? Osaselitys on tietenkin naisten vähäinen määrä esimerkiksi osuuskuntien hallinnossa. Mutta eikö silloin olisi erityisen tärkeää saada julki naistenkin ajatukset - onhan moninaisuus rikkautta?

Naisten ja miesten tavassa ajatella ja puhua on eroja, eikä toinen ole huonompi kuin toinen. Erot on kuitenkin hyvä tunnistaa. Siinä missä mies etenee esityslistan mukaan, mielestään tehokkaasti, nainen usein haluaa pohtia asioita syvällisemmin. Kumpi milloinkin on tärkeämpää: viedä kokous nopeasti läpi vai houkutella mahdollisimman paljon ideoita pohdittavaksi?

Naisten käyttämät pehmentävät ilmaukset kuten 'ehkä' eivät viesti epävarmuudesta, vaan siitä että puhuja antaa hienotunteisesti toiselle mahdollisuuden olla eri mieltä. Naiset kyselevät paljon, eivät tietämättömyyttään tai tyhjentäviä vastauksia janoten, vaan vetääkseen keskustelukumppanit mukaan, antamalla muillekin suunvuoron.

Talouselämän kieli vieraannuttaa naisia

Hyvin koulutetut naiset ovat tulleet työelämään. Heitä on enemmän kuin koskaan myös perinteisesti miehisillä aloilla. Voisi olettaa, että naisten ja miesten kielen erot olisivat häviämässä, ja että molemmat puhuisivat yhtä paljon. Näin ei kuitenkaan näytä olevan. Olisiko vika työelämän kielessä, onko siinä jotain mitä nainen vierastaa? Vilkaisu päivälehden taloussivuille kertoo, että ainakin kielestä päätellen käynnissä on täysi sota: markkinat valloitetaan, strategiat kehitetään, kilpailijat murskataan. Muutkin väkivaltaiset metaforat ovat yleisiä: Intelin osavuositulos peittosi odotukset ja Nokia selätti McDonaldsin.

Toinen tyypillinen piirre talouden kielelle on aktiivisen toimijan puuttuminen: hinnat nousevat, kurssit kääntyvät jyrkkään laskuun, inflaatio kiihtyy. Ihmisen fyysistä liikkumista ja tunteita kuvaavat verbit ovat muuttuneet merkitykseltään abstrakteiksi. Kirjoittajat luovat epätodellisen maailman, joka on arvaamaton ja vihamielinen. Asiat etenevät luonnonlakien vääjäämättömyydellä - ikään kuin taloudessakaan voisi tapahtua yhtään mitään ilman ihmistä.

Naiset ovat realisteja. He eivät viihdy tällaisessa maailmassa. Naisilla ei ole tarvetta laukoa suuria totuuksia ja sanoa viimeistä sanaa. Ehkä selitys on naisten kyvyssä sietää epävarmuutta ja keskeneräisyyttä. Siinä missä miehet hakevat lopullisia ratkaisuja, naiset näkevät elämän enemmänkin prosessina, sen syklisen jatkuvuuden: kesän jälkeen tulee syksy, syksyn jälkeen talvi, talven jälkeen kevät. Aina voi yrittää uudestaan, epäonnistumista seuraa onnistuminen.

marketta.lindberg@pellervo.fi

| Sivun alkuun | Hedvig-sivuille |