Kaikkien aikojen menestyneimpiä suomalaisia vientituotteita on säveltäjä Jean Sibeliuksen (1865 - 1957) musiikki. Se tekee Suomea ja suomalaisuutta yhä tunnetuksi maailmalla, vaikka säveltäjän kuolemastakin on kulunut jo pitkälti yli 40 vuotta. Musiikki puhuttelee ihmisiä yli kaikenlaisten rajojen ja aikakausien.

Kotikaupungissaan Järvenpäässä Sibelius on edelleen kävelevä legenda. Häneen ei muualta muuttanutkaan voi olla silloin tällöin törmäämättä. Säveltäjästä elää edelleen runsaasti myös hykerryttävän hauskoja kaskuja ja tarinoita.

Kokosin tähän niistä muutamia säveltäjän elämänkulkua parhaiten kuvaavia, sellaisia jotka kenties puhuttelevat lukijoitamme suomalaisen osuustoiminnan parissa. Lähteinä käytin lopussa kerrottuja kahta kirjaa, joista kertomukset lainasin niitä samalla vapaasti käsitellen ja yhdistäen.

Uskoa onnistumiseen

Jean Sibeliuksen liittymisestä osuustoimintaan en löytänyt paljoa tietoa. Hän kuitenkin sävelsi ja myös johti avajaisten juhlakantaatin Suomen Messut Osuuskunnan järjestämille ensimmäisille messuille, jotka pidettiin Helsingissä 1920. Kävijöitä oli peräti 120.000.

Hyvä musiikki ja sujuva yhteissoitto ei ole mikään huono vertauskohta osuustoiminnalle. Ei varsinkaan silloin, kun musiikkiin liittyy samankaltainen isänmaallinen tuntu, syvyys ja luonnonläheisyys kuin Sibeliuksen töihin sisältyy.

Suomi on nyt noussut maailman vahvimmaksi osuustoimintamaaksi, kun ot-yritysten jäsenmääriä, liikevaihtoja ja työllisyysvaikutuksia eri maissa vertaillaan ja suhteutetaan ne kunkin maan väkimäärään. Meiltähän tämä käy. Osuustoiminnastakin voisi tulla vientituote, jota yhä levottomammaksi käyvä maailma tarvitsee. Se kun pystyy tarjoamaan rauhanomaisen, demokraattisen ja omaehtoisen kehitystien. Osuustoimintaliike myös pystyy ylittämään kaikki kulttuuriesteet. Toki käytännön toimintamallien löytäminen on jo paljon visaisempi juttu.

Esteenä on myös suomalaisten perinteinen ujous ja vaatimattomuus. Ja harmina oman kulttuurin sisäinen kova kritiikki kuten Sibeliuksellakin erityisesti uransa alkuvaiheissa.

Kerran matkalla Karjalassa Sibelius joutui yöpymään erääseen mökkiin, jossa huoneen seinät oli tapetoitu vanhoilla sanomalehdillä. Kun nuori säveltäjä aamulla heräsi aukaisten silmänsä, niin hänen nenänsä edessä oli oikein huono arvostelu - hänestä itsestään!

Unohtakaa kriitikot!

Bengt von Törne on kertonut, miten Sibeliuksella oli kuitenkin oiva elämänohje:

- Älkää koskaan välittäkö siitä, mitä arvostelijat sanovat!

Kun von Törne uskalsi huomauttaa, että kriitikoiden artikkelit saattoivat toisinaan olla suurimerkityksellisiä, säveltäjä keskeytti hänet heti:

- Muistakaa, ettei muistopatsasta ole koskaan pystytetty arvostelijan kunniaksi!

Sibelius vertasi kerran kriitikoita varikseen, joka Ainolan koivikossa keskeytti pikkulintujen upean, elävän konsertin lentää liihoittaen paikalle ja rääkäisten korviasärkevästi: "KRAAA, KRAA...!"

Kaikkein pahin vastustaja oli kuitenkin säveltäjämestarin itsekritiikki, joka esti häntä viimeisinä vuosikymmeninä tuottamasta enää oikeastaan mitään. Itsekritiikki oli kasvanut aivan liian kovaksi.

Maine ehti edelle

Eräänä talvipäivänä vuosisadan vaihteessa Sibelius ilmestyi yllättäen Järvenpäähän ja uskoi huolensa ystävälleen, kirjailija Juhani Aholle. Hänen täytyi päästä pois Helsingistä. Hän tarvitsi toisenlaisen ympäristön ja ennen kaikkea työrauhaa. Helsinki tukahdutti sävelen…

Aholan Pekka-hevonen valjastettiin reen eteen. Suunta otettiin suoraan jään yli Vanhaankylään. Vanhakylä oli ennenkin auttanut asuntopulassa, sieltä käsin Eero Järnefeltkin oli nähnyt tulevan Suvirantansa Tuusulanjärven yli.

Sibeliuksen asunnonhakumatka päättyi kuitenkin oven suuhun. Vanhankylän Anni Åström oli tiukka periaatteiden nainen:

- Ihminen, joka on ollut mallina sellaisessa taulussa kuin Akseli Gallénin Symposium, ei ikinä pääse Vanhankylän asukkaaksi!

Pettämätön logiikka

Symposiumissa oli pullo kumollaan. Olipa siinä alaston nainenkin. Tosin naapurien rouvat yrittivät hellävaroen selvitellä Anni Åströmille, ettei Sibelius suinkaan ollut kaatanut taulussa näkyvää pulloa. Asetelmanhan oli järjestänyt taidemaalari itse. Ja nainen oli varmaan vain jokin vertauskuva.

- Ei ole tarpeellista maalata tyhjiäkään pulloja!, Anni-täti selitti asiallisesti.

- Ennen kuin pullot tyhjennetään ja kaadetaan, ne ovat ensin pystyssä, ja ne on avattava. Noiden miesten kasvoista kyllä näkee, mitä on tapahtunut…

Niinpä Ainolan paikka sitten myöhemmin löytyi Tuusulanjärven toiselta puolelta. Eikä ihan rannasta.

Legenda sai siivet

Monet kaskut kertovat Jean Sibeliuksen vierailuista taiteilijaystäviensa kanssa Kämpissä, Catanissa tai Königissä. Usein tunnelma oli yhtä syvällinen kuin Gallen-Kallelan kuuluisassa Symposium-taulussa.

Eräs tarina, joka on peräisin 1910-luvulta, kertoo miten Sibelius otti osaa useita tunteja kestäneisiin juominkeihin. Kapellimestari Robert Kajanus lähti seurasta johtamaan sinfoniakonserttia. Myöhemmin hänen palatessaan kukaan ei ensin kiinnittänyt tulijaan sanottavampaa huomiota, mutta sitten Sibelius käänsi väsyneesti päänsä häntä kohti ja totesi:

- Kaijus, kylläpä sinä viivyit kauan pesuhuoneessa!

Myöhemmät versiot antoivat Kajanuksen käväistä Pietarissa asti. Muuan kirjoittaja korvasi Kajanuksen Bruno Walterilla ja pesuhuone muuttui Tukholmaksi. Sibeliuksen kuoleman jälkeen eräs newyorkilainen pakinoitsija kertoi jutun "aikakirjojen pisimpänä illanviettona", jossa Kajanuksen korvasi muuan Hollywoodin filmitähti, joka käväisi edestakaisin Lontoossa - lentoteitse!

Totinen paikka

Sibelius on itse kertonut tapauksen Jääkärimarssin säveltämisestä. Tilanne oli samanlainen kuin Pellervo-Seuraa perustettaessa. Venäjän vallan vahvistamista vastustettiin, mutta sitä ei oikein kärsinyt sanoa ainakaan julkisesti.

Sibelius sanoi ottaneensa runon ja luvanneensa säveltää siihen musiikin. Sitten hän oli kulkenut asemalle ja astunut Järvenpäähän menevään junaan.

Junassa hän istui kahden venäläisen upseerin välissä. Kun hän avasi salkkunsa ottaakseen esille kustannussopimuksen, luiskahti sieltä esiin paperi, jolle jääkärimarssin sanat oli kirjoitettu. Se tipahti lattialle!

Sibelius kertoi kumartuneensa nopeasti, poimineensa Jääkärimarssin sanat lattialta ja pistäneensä sen takaisin salkkuun.

- Huomasin, että molemmat upseerit tarkoin seurasivat liikkeitäni, ihmetellen, mitä niin kaikin mokomin halusin salata heidän katseiltaan, Sibelius kuvaili.

- Venäläiset upseerit eivät sekaantuneet asiaan sen enempää, mutta luulen, että minun olisi helposti voinut käydä huonosti. Venäjän valtiovaltahan ei ollut vielä päästänyt meitä käsistään, ja Venäjä oli edelleen sodassa Saksaa vastaan.

Finlandian synty

Myös Finlandian synty ja Pellervo-Seuran perustaminen tapahtuivat samana vuonna. Yhteistä oli se Suomen henkinen ilmapiiri, jossa silloin elettiin ja josta ne molemmat maailmaan tulivat.

Pian Venäjän keisarin antaman helmikuun manifestin 1899 jälkeen pidettiin Ruotsalaisessa teatterissa kaksikieliset isänmaalliset iltamat. Kohokohtana esitettiin kuusi kuvaelmaa Suomen historiasta. Sibelius sävelsi jokaiseen alkusoiton ja lisäksi taustamusiikkia. Viimeisen kuvaelman "Suomi herää" alkusoitto sai innostuneen vastaanoton.

Myöhemmin vapaaherra Axel Carpelan lähetti Kajanukselle kirjeen. Hän kertoi kuulleensa tunteita kohottaneesta alkusoitosta ja ehdotti, että sille annettaisiin nimeksi "Finlandia".

Kajanus muisti silloin heti "Suomen heräämisen" ja ehdotti ystävälleen, että se nimettäisiin Carpelanin ehdottamalla tavalla. Vielä samana vuonna Sibelius tekikin kappaleesta pianosovituksen. Sen nimi oli "Finlandia".

Rahvaanomaisempi kasku kertoo teoksen synnystä jotakin, joka on kansan keksimää, mutta tulkoon tässä todetuksi. Eihän kansalle ole mikään niin vakavaa, ettei siitä voisi ainakin kerran leikkiä laskea:

Kun Sibelius oli kävelyllä, hän huomasi tien vieren viidellä puhelinlangalla lintuja. Valmis nuottiviivasto! Nuotitkin siinä istuivat hetken paikoillaan. Niinpä Sibelius otti esille kynän ja tupakkalaatikon. Ja piirsi näkemänsä suoraan laatikon tyhjälle pohjakannelle. Sen yläkannessa sattui olemaan valmiina sana "Finlandia".

Rauhaa ja hiljaisuutta

Sibeliusta häiritsi konserteissa ohjelmalehtisten rapina. Siksi hän vaati, että Kullervo-sinfonian ensiesityksessä ohjelman piti olla erikoisen pehmeää paperia. Eikä tämä ollut ainoa edistysaskel: Kullervo oli ensimmäinen teos, joka esiteltiin suomen kielellä.

Sibelius ei ymmärtänyt aikakautensa Wagner-palvontaa:

- Wagner on karkea, brutaali ja rahvaanomainen. Hienostuneisuus puuttuu häneltä kokonaan. Hän muistuttaa minusta Nietzscheä, joka aina vaikuttaa paroniksi ylennetyltä lakeijalta.

Sibelius antoi myös esimerkin:

- Wagner jopa huutaa: RAKASTAN SINUA, RAKASTAN SINUA !

Pidettyään pienen tauon hän lisäsi lempeästi:

- Minun mielestäni sellainen pitäisi kuiskata...

Vaikuttavat joutsenet

Joutsenet tekivät Sibeliukseen aina syvän vaikutuksen. Hän lähti kerran kävelemään laskevan auringon kullatessa Tuusulanjärven pinnan ja saadessa väreilevää vedenpintaa kehystävän jään hohtamaan teräksen lailla.

Samassa pohjoisesta saapui suuri valkea joutsen ja laskeutui keskelle idyllistä maisemaa. Auringon painuessa mailleen jään reuna alkoi vähän vähältä lähestyä tätä yksinäistä, kaunista lintua joka puolelta. Sibelius ei malttanut jättää aitiopaikkaansa, vaan katseli lintua haltioituneena pimeän tuloon asti.

Sitten viimein hän palasi liikuttuneena kotiinsa. Ja kirjoitti paperille elettyjen tuntien musiikillisen vastineen.

Koko Tuusula oppi nopeasti tuntemaan Sibeliuksen rakkauden joutseniin. Kun joku näki joutsenparven laskeutuvan järveen, uutinen soitettiin heti Sibeliukselle, joka viipymättä lähti ihailemaan lintuja - myöhempinä vuosinaan usein taksilla.

Luontoa lähellä...

Suomalaisuus on teema, joka liittää myös osuustoimintayritykset tänään yhteen. Suomalaisuuden tunnetuin symboli ovat joutsenet - niin myös Sibeliukselle.

Joutsenten synnyttämiä vaikutelmia säveltäjämestari kuvasi usein myös päiväkirjassaan: "Näin tänään kymmentä vaille yksitoista kuusitoista joutsenta. Suurimpia elämyksiäni. Herrajumala tuota kauneutta!"

Ja toisen kerran näin: "Joutsenet ovat aina ajatuksissani ja antavat elämälle loistoa. Omituista todeta, ettei mikään koko maailmassa, ei taiteessa, kirjallisuudessa eikä musiikissa vaikuta minuun yhtä lailla kuin nämä joutsenet ja kurjet ja metsähanhet."

Kaksi päivää ennen kuolemaansa Sibelius palasi tavanomaiselta kävelyretkeltään ja kertoi vaimolleen Ainolle nähneensä kurkien lentävä matalalta Ainolan ohitse. Yhtäkkiä yksi niistä oli eronnut muista ja päästäen murheellisen huudon tehnyt kaarroksen säveltäjän suuntaan:

- Oli aivan kuin se olisi halunnut sanoa minulle hyvästit, Jean Sibelius kertoi.

Mauno-Markus Karjalainen
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

Lähteet:
Viestintä Tarmio: Hannu Tarmio, Kauko Saarentaus ym.: Henkilökaskujen & anekdoottien kirja, 1991, Gummerus, Jyväskylä.

Kaskuja Järvenpäästä, toimittanut Väinö Kyrölä, Järvenpää-seuran julkaisuja nro 3, Meder-offset 91, Järvenpää.

| Sivun alkuun |