Entinen työministeri Liisa Jaakonsaari kävi kesällä mökkipaikkakunnallaan Taivalkoskella kyselemässä Työosuuskunta Moneksin kuulumisia. Kiitos kysymästä: hyvää kuuluu, kuten seuraavilta sivuilta voimme lukea. Moneks on nimensä veroisesti muuntautunut moneksi ja laajentanut toimintaansa myös naapuripitäjään Kuusamoon. Jaakonsaarella on siis edelleen syytä iloon, hänhän julisti ministerikaudellaan, että työosuustoiminnan nousu on hänen ministeriuransa iloisimpia asioita.

Myös kunnanjohtaja Pauli Harjulla on aihetta hymyillä. Kunta on panostanut työosuuskuntaan viisi tonnia, ja se summa on taatusti tienattu monikymmenkertaisesti veromarkkoina takaisin. Työllistäjänä Moneks nousee paikkakunnan yksityisten yritysten joukossa kirkkaasti viiden - kuuden parhaan joukkoon. Runsaan 5 000 asukkaan Taivalkoskella työttömyys on 24 prosenttia, joten jokainen laillisesti tehty työn murunen kannattaa kiitollisuudella huomioida. Murusista ei enää voi puhua silloin, kun sadat osuuskunnan kautta tehdyt työt ynnätään yhteen: niistä tulee peräti 14 henkilötyövuotta. Kunnanjohtaja onkin pannut merkille, miten koko kunnan elämänmeno on vireytynyt ja muuttunut toiveikkaammaksi ja vapautuneemmaksi: "Osuuskunta näyttää myös, miten asioita voidaan viedä eteenpäin omin voimin."

Kajaanilaisesta Osuuskunta Kainuun Kanervasta tehty sosiaalisen ja taloudellisen toiminnan analyysi osoittaa, että yhteiskunta nettosi Kanervan vuoden 1999 toiminnasta 2,5 miljoonaa markkaa, kun huomioon otetaan myös työttömyydestä aiheutuvat vaihtoehtoiset kustannukset. Laskelmassa ei arvioitu, paljonko työttömyys olisi lisännyt työvoima-, sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä. Henkilötyövuosiksi laskettuna Kainuun Kanervan kautta työllistyy 17 henkilöä.

Ihmisillä on tapana kysyä, mikä on työosuuskunnan henkilöstön määrä tai kuinka monta henkeä osuuskunnat työllistävät. Kysymykset perustuvat ajatukseen, että ihmiset ovat joko töissä tai sitten eivät. Ajatus on ollut vanhanaikainen jo pitkään, kun yhä useampi on joutunut kehittelemään henkensä pitimiksi uudenlaisia itsensä työllistämisen malleja. Jos siis Kainuun Kanerva maksaisi säännöllistä kuukausipalkkaa 17 henkilölle tai Moneks 14:lle, ne laskettaisiin jo kelpo pk-työnantajiksi.

Toinen yhtä vanhakantainen ajatus on viranomaisten ja työmarkkinajärjestöjen tapa jakaa ihmiset karkeasti kahteen ryhmään: palkansaajiin ja yrittäjiin. Työosuuskunnassa sen jäsen on sekä omistaja että palkansaaja. Jos viranomaiset ja poliittiset päättäjät ovat valmiit hyväksymään työelämän pirstaloitumisen, olisi hyväksyttävä myös ihmisten lailliset keinot pirstaleiden kokoamiseen toimeentulonsa ylläpitämiseksi. Tiedossa on paljon viranomaispompottelua, jonka kohteeksi ovat joutuneet niin työosuuskunnat kuin niiden jäsenetkin. Pompottelun sijasta alkaisi olla aika ryhtyä luomaan hyviä edellytyksiä työosuustoiminnan kaltaiselle itsensä työllistämisen tavalle.

Vaikka tavanomaiset tunnuslukuihin perustuvat tilinpäätösanalyysit soveltuvatkin huonosti voittoa tavoittelemattomien yritysten liiketoiminnan kuvaamiseen, ovat jotkut työosuuskunnista yltäneet jopa yritysreittauksen eliittiin. Osuuskunta Kainuun Kanervan lisäksi tiedossa on ainakin kaksi muuta osuuskuntaa, Osuuskunta Sataosaajat ja Osuuskunta Meriasennus, jotka ovat yltäneet D&B:n luottoluokituksessa ylimpään eli AAA-luokitukseen. Yritysreittauksessa tähän luokitukseen kuuluu vain 4,3 prosenttia suomalaisista yrityksistä, yhteensä 9 000 kappaletta.

Kuka "reittaisi" osuuskuntien sosiaalisen, eettisen ja yhteisöllisen merkityksen? Todellisten yhteisöllisten vaikutusten arvioimiseksi tarvittaisiin perusteellinen sosiaalinen ja eettinen tilinpito tilinpäätöstietoineen. Työosuuskuntien merkitystä palkkatyön ja yrittäjyyden rajojen hälventäjänä olisi myös pystyttävä mittaamaan. Etenkään työosuuskuntien vaikutusta jäsentensä elämänlaatuun ja -hallintaan ei pidä vähätellä.