Mikä menee ylös, tulee myös alas.

Helsingin pörssin viime aikainen meno osoittaa, että vanhat lait pitävät edelleen paikkansa. Edellä mainitun lisäksi niitä on nippu muitakin. Esimerkiksi, että huonon rahan perään ei pidä heittää hyvää rahaa (Venäjä) tai että kovaa valuuttaa ei luoda pehmein ottein (Suomen Pankki).

Sosiaalipoliitikot myös tietävät, että pehmeän politiikan edellytys on kova talous (Norja).

Suomalaiset olivat jo hetken ennättäneet unohtaa, miltä tuntuu, kun aletaan lähentyä laskusuhdannetta. Vaikka lama ei vielä ole välittömästi ovella, ovat eväät siihen kuitenkin olemassa. Tässä suhteessa Helsingin pörssin putoaminen pudottaa myös kansan ja talouspoliitikot maan tasalle. Suomalaisethan kestävät tunnetusti mitä vain, paitsi menestystä. Menestys kun yleensä tuppaa nousemaan hattuun ja sen seuraukset tunnetaan.

Pörssin menossa
on piirteitä,
joita kannattaa
hieman tutkia.

Teknologiaosakkeet ovat nousseet kautta linjan Nokian johdolla. Ne ovat edelleenkin korkeammalla kuin vuoden alussa, vaikka juuri tietoliikenteen heilunta onkin ollut rajuinta. Kannattaa panna merkille, että Nokiassa ei ole tapahtunut mitään erikoista, ellei sellaiseksi lasketa sitä että firma jauhaa edelleenkin rahaa kiihtyvällä vauhdilla. Nokian meno on selvästi parempaa kuin kilpailijansa Ericssonin. Silti yhtiön osake putoaa kuin kivi. Markkinat eivät voi olla väärässä, eiväthän?

Entäs sitten suomalaisten leipälaji, metsä. Metsäteollisuus on edelleen Suomen talouden kovaa ydintä, joka tuo valtaosan vientituloista. Metsän merkityshän ei jää pelkästään paperista, sellusta ja laudoista saatuihin tuloihin vaan on jotain paljon enemmän. Ennen kuin paperitehdas työntää rullia toisesta päästä, on matkan varrella työllistynyt metsänomistaja, metsuri, konekuski, rekkamies, paperityöläinen, koneinsinööri, tietokonemies ja luoja ties kuinka moni muu. Ja ennen kuin paperirulla pyörii Financial Timesin kirjapainon koneissa on moni myyntitykki, pankinjohtaja, laivanvarustaja ja soittoruokalan pitäjä vetänyt oman siivunsa välistä.

Suomalainen metsäteollisuus on iskussa, koneet ovat uusia ja tavara menee edelleen kaupaksi. Sitä ei kuitenkaan voisi päätellä pörssikurssista. Kun Metsä-Serla ja Enso maksavat kolmekymppiä ja UPM-Kymmene satasen, niin eihän siinä tunnu olevan mitään järkeä. Ainoa oikea johtopäätös tuntuisi olevan, että jokainen kynnelle kykenevä menisi ja ostaisi metsää tuohon hintaan. Kun jo osingoilla saa paremman tuoton kuin pankista, pitäisi pörssissä olla ostoryntäys. Mutta kun ei, niin sitten ei.

Pörssin alamäki sattuu aikaan, jolloin tasavallassa oli juuri saatu käyntiin keskustelu työeläkevarojen sijoittamisesta osakkeisiin. Työeläkerahastot hallinnoivat rahamäärää, joka on noin 320 miljardia markkaa. Vertailun vuoksi voi todeta, että valtion budjetti on alle 200 miljardia. Helsingin pörssin markkina-arvo on korkeimmillaan ollut reippaasti yli 500 miljardia.

Eläkevarojen sijoittamisessa pätee pitkäjänteisyys ja varovaisuus. Suomessa on oltu, oikein tai väärin, sillä tavoin varovaisia että pörssisijoittamiselle on pantu tiukat rajat. Muut sijoituskohteet ovat olleet varmempia, olkoonkin että pitkällä aikavälillä pörssi olisi tuottanut enemmän.

Onko pörssissä
jokin vialla?

Ei ole. Näin markkinat aina käyttäytyvät. Se kuuluu niiden luonteeseen. Helsingin pörssin luonteeseen kuuluu vielä lisäksi muutakin.

Suomi on aika pieni maa. Maailmassa on hirmuinen määrä sijoitusrahaa, joka etsii koko ajan uutta sijoituskohdetta. Helsingin pörssi on ollut varsin hyvä kohde viime vuosina, kun suomalaiset yritykset ovat olleet aliarvostettuja. Pienikin raha Helsingissä vaikuttaa paljon.

Tai ehkä aliarvostus on väärä sana. Suomalaiset osakkeet ovat olleet halpoja verrattuina muihin osakkeisiin. Indeksit muualla maailmassa ovat olleet paljon korkeammalla kuin Helsingissä. Poikkeuksen tietenkin tekevät yhtiöt, jotka noteerataan useammassa paikassa.

Joillakin aloilla Venäjän läheisyys on vaikuttava tekijä. Elintarviketeollisuudessa tämä on ymmärrettävää, Venäjä kun on elintarvikeviennin kannalta hyvin tärkeä maa. Venäjän vaikutus ei kuitenkaan rajoitu vain elintarvikkeisiin. Monelle sijoituspäätöksiä tekevällä leipälaji on jokin muu kuin talousmaantieto. Sana "Venäjä" jo sinänsä poistaa automaattisesti varmistimen.

Ruotsin vaalit sekä hävinnyt että voittanut Göran Persson sanoi kerran, että asioita on vaikea hoitaa, kun Ruotsin sosiaalipolitiikasta päättää kaksikymmentäviisivuotias juppi New Yorkissa, vaikka kaveri ei tiedä missä edes Eurooppa on. Mutta jos kaverin salkussa on rahaa ja valtiolla ei ole niin minkäs teet.

Ulkomaisen rahan määrää on meilläkin ihasteltu ja kauhisteltu. Yleensä muualta tullut raha, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, näyttää käyvän lähinnä kääntymässä. Ulkomainen sijoittaja tulee silloin, kun haistaa edullisen kurssitason ja karkaa heti, kun uskoo oikean hetken tulleen voittojen kotiuttamiseksi. Jotkut hamuavat myös suoraa valtaa, mutta varsin harvat.

Suuri ulkomainen omistus ja vastaavasti pieni kotimainen omistus kuitenkin lisäävät heiluntaa. Kun euroopanomistajat lyövät lanttinsa likoon Helsingissä, kurssit nousevat kohisten. Siinä vaiheessa kun potti on riittävän iso ja sijoittajalla on täyskäsi tämä yleensä korjaa potin ja lopettaa pelin.

Vakauden kannalta näyttäisi olevan parempi, että meillä olisi nykyistä enemmän kotimaista sijoitusrahaa pörssiin heitettäväksi. Kuitenkin, kun markkinat ovat epävakaat, on vaikea keksiä hyviä syitä miksi esimerkiksi juuri eläkerahastojen pitäisi tulla apuun pelastamaan ylös ja alas menevää kasinoa. Niissä rahastoissa kun sattuvat olemaan meidän kaikkien eläkkeet.

Epäluuloa pörssiä kohtaan lisäävät myös uutiset sisäpiiririkkomuksista ja optiorahastuksista, jotka on satutettu juuri ennen pörssilaskua. Suomalainen ei ole niin hölmö, että uskoisi näiden tapahtuneen vahingossa tai sattumalta. Jos sisäpiiriläiset rikkovat itse laatimiaan sääntöjä, niin koko suomalainen kapitalismi alkaa olla peräti heikolla pohjalla. Muutama äkkirikas öykkäri pystyy tuhoamaan tuhannen kunnollisen maineen.

Myös valtio, jonka pitäisi olla vastuullinen omistaja, käyttäytyy kuin renkipoika Kuopion markkinoilla, kun möi vahingossa isännän hevosen. Soneran ja Fortumin myynnillä ei pitänyt olla mitään erityistä kiirettä. Valtionyhtiöt ehditään yksityistää, jos tarvetta on vaikka ensi vuosituhannella. Yksityistämispolitiikan jatkamista tosin puolustaa tarve jatkaa johdonmukaisesti epäjohdonmukaista politiikkaa. Hallituksen johdossa ollessaan puolueet yleensä kannattavat sitä politiikkaa, mitä ne oppositiossa vastustavat.

Voisiko seuraavan
laman ennustaa
seuraamalla pörssin
kehitystä?

Sitä voisi yrittää. Varminta on kuitenkin luottaa alussa mainitun talouden lain käänteistulokseen.

Mikä menee alas, tulee myös ylös.

Joskus tulevaisuudessa.

LAURI KONTRO