- Minä olen taloustieteen professori isossa yliopistossa. Opetan uusia yritysjohtajia johtamaan yrityksiä. Tiedän paljon taloustieteestä. Kuitenkin olen köyhä. Olen tutkinut kuitenkin Amerikan rikkaimpia ihmisiä. Säännönmukaisesti he eivät tiedä taloustieteestä yhtään mitään. Silti - tai ehkä juuri siitä syystä - he ovat onnistuneet keräämään mittavia omaisuuksia.

Myös Suomessa on sadoittain köyhiä professoreja, jotka tietävät taloustieteestä melkein kaiken. Hyvin harvat heistä kuitenkaan ovat menestyneet liike-elämässä. Sen sijaan liike-elämän historia pursuaa armaspuolimatkoja, yrjölaakkosia ja muita onnistujia, jotka ovat käyneet korkeintaan kiertokoulun ja senkin pahimmassa tapauksessa vastapäivään.

Tunnetuin liike-elämää opetellut professori on Pentti Kouri, joka oli aikoinaan loistava lapsinero ja jota pidettiin yhteen aikaan varmana Nobel-palkinnon saajana. Kourillekin kävi huonosti, vaikkei hän tiettävästi ihan köyhä olekaan. Pysyväksi muistoksi jäi ainakin nykytaiteen kokoelma Kiasmassa, Postipankin rahoilla ostettuja miljoonan markan heinäpaaleja ja muuta vastaavaa.

Taloustieteen etääntyminen todellisuudesta on aina kiinnostanut kriittisiä ihmisiä. STT:n entinen päätoimittaja Per-Erik Lönnfors, joka on yksi parhaita sanankäyttäjiä journalistien muutoin niin harmaassa kaartissa, on kirjoittanut todella mainion kirjan taloustieteen kyvyttömyydestä ratkaista talouden ongelmia. (Per-Erik Lönnfors: Pelastakaa maailma - polttakaa taloustieteen oppikirjat).

Lönnfors toteaa sarkastisesti, että vain taloustiede on ala, jossa kaksi tutkijaa, jotka ovat päätyneet täsmälleen päinvastaisiin johtopäätöksiin samasta asiasta, voivat tästä samasta asiasta saada Nobelin palkinnon.

Lönnfors pilkkaa taloustieteen päätelmiä kansantuotteen ja hyvinvoinnin välisestä yhteydestä, taloustieteen kyvyttömyyttä ennakoida ihmisten käyttäytymistä ja jopa kansantalouden kaikkein keskeisimpiä opinkappaleita, kysynnän ja tarjonnan lakia.

Jo kansakoulussa on opetettu, että jos tuotteen hinta nousee, sen kysyntä vähenee - ja päinvastoin. Jos siis haluat myydä enemmän, pudota hintaa. Jos tuotteesta on niukkuutta, hinta menee ylös.

Tämä pätee kaikkiin muihin paitsi jo mainittuun Pentti Kouriin. Kun Suomessa oli aiemmin tapana, että oppineetkin konsultit pitivät esitelmänsä ilmaiseksi, vaikka niiden valmisteluun oli saattanut kulua viikko kallista työaikaa, Kouri otti käyttöön uudet laskutustavat. Hän piti teollisuusmiehille luennon Finlandia-talossa ja lähetti perään kymppitonnin laskun.

Olisi luullut Kourin esitelmien kysynnän vähenevän dramaattisesti. Mutta mitä vielä. Kaikki halusivat nähdä miehen, joka oli niin kallis. Esitelmien kysyntä kasvoi minkä ehti ja sitä enemmän, mitä enemmän Kouri laskutti.

Lönnforsin perusteesi on, että maailma ei osaa hoitaa raha-asioitaan. Monet taloustieteen viisaina pidetyistä väitteistä ovat itse asiassa suuria typeryyksiä.

Mutta sormi suussa eivät ole vain taloustieteilijät. Poliitikot ovat samassa veneessä. He eivät tunnista syitä, eivät ymmärrä ongelmaa, tarjoavat väärää ratkaisua ja ovat vielä haluttomia toimimaan. Lönnfors ei kuitenkaan ole itse mikään viherpiipertäjä vaan vankka konservatiivi. Kritiikin taustalla heiluu ajatus, että mikäli politiikka epäonnistuu ongelmien ratkaisussa, joku kaunis päivä tulee joku ja alkaa järjestää taas asioita oman mielensä mukaan. Joko Itävallan vaalit antoivat esimakua vahvan miehen kaipuusta?

Lönnfors todistaa sen, minkä jokainen näkee omilla silmillään. Teollinen yhteiskunta on ajautunut tilanteeseen, jossa kaikille ei enää riitä kunnon töitä. Tällä hetkellä yritetään ulospääsyä kahta eri tietä; amerikkalaista ja eurooppalaista.

Amerikassa ei ole sellaisia suojaverkkoja kuin Euroopassa eikä siellä voi lekotella työttömyysturvan varassa vuosikausia ilman, että tulisi nälkä. Niinpä Yhdysvalloissa onkin hyvin alhainen työttömyys ja itse asiassa työvoimapula. Uusia työpaikkoja syntyy enemmän kuin vanhoja katoaa.

Tämän käänteispuoli on se, että monet joutuvat tekemään useampaa eri työtä elättääkseen itsensä, ovathan monet työt hyvin huonosti palkattuja. On syntynyt uusi käsite, työtätekevä köyhä. Työmarkkinat toimivat, mutta samalla tulonjako vinoutuu entisestäänkin. Rikkaat rikastuvat ja hanttihommia tekevät köyhät köyhtyvät.

Euroopassa sosiaalinen turvaverkko estää massaköyhyyden synnyn tilanteessa, jossa itse asiassa miljoonilta estetään yhteiskunnan toimin järkevä työnteko. Saadaksesi jokapäiväisen leipäsi sinun on pysyttävä työttömänä! Tämänhän tiedämme Suomessa liiankin hyvin. Silti on poliittisesti täysin epäkorrektia edes vihjaista, että kortistot pullistelevat oikeiden työttömien lisäksi lusmureita, pinnareita ja pimeän keikan heittäjiä.

Lönnfors pilkkaa ammattiliittoja, jotka ovat kaivaneet hatustaan vaatimuksen 35 tunnin työviikosta. Miksi tuottavimpien ja lahjakkaimpien, luovimpien ja hyödyllisimpien ihmisten pitäisi ryhtyä rajoittamaan työntekoaan? Mitä järkeä sellaisessa olisi?

Lönnfors laajentaa työn käsitettä ja todistaa hyvin havainnollisesti, että ainoaa oikeaa työtä ei ole palkkatyö. Siksi myöskään pyhä kirjainyhdistelmä BKT ei kerro todellisesta hyvinvoinnista yhtään mitään. BKT:ta kirjoittaja nimittääkin brutaalikansantuotteeksi.

- Niin kapitalismi kuin kommunismikin uhrasivat perheen tehokkuuden ja oletetun tasa-arvoisuuden alttarille liittolaisenaan hyvää tarkoittava, mutta naiivi feminismi. Tulokseksi saatiin yhteiskunta, jossa pikkulapset karkotetaan kotoaan ja vanhukset lähetetään laitoksiin, Lönnfors kirjaa.

Kirjoittaja laajentaa harjoitetun politiikan kritiikkinsä myös maailmankauppaan. Onko vapaakauppa todella ainoa mahdollisuus? Ihmiset ovat saavuttaneet suurenmoisia tuloksia myös yhteistoiminnalla. Ilman sitä ei olisi pyramideja rakennettu. Miksi ei kilpailun sijasta keskityttäisi keskinäiseen avunantoon.

Mutta olisi tietenkin liioiteltua ja aivan väärin väittää, etteikö taloustieteestä olisi myös jotain hyötyä. Täytyyhän taloustieteestäkin olla johonkin. On siitä.

Kun Afganistanissa alkoi kriisi, maasta loppui polttoaine. Kaikki olisivat jäätyneet sen talven aikana, ellei käsillä olisi ollut riittävästi orgaanista polttoainetta. Maassa oli niin suunnaton määrä marxismi-leninismin oppikirjoja, että niitä polttamalla voitiin turvata peruslämpö.