Suuruuden ekonomia

Keskustelin taannoisella Amerikan matkallani aamiaispöydässä kalifornialaisen maidontuottajan Ray Veldbuis´in kanssa, jolla oli PH Ranch -nimisen tilansa kolmessa navetassaan 4500 lypsävää. Yksikkökoko ei ole mitenkään poikkeuksellinen nykypäivän Kaliforniassa, joka on viime vuosina rynninyt vauhdilla USAn ykkösmaidontuottajaosavaltioksi.

Toinen puoli USAn maitosektorin nykytodellisuutta on tuotannon keskittyminen myös jalostusportaassa. Keskustelutoverini kertoi toimittavansa maitonsa Dairy Farmers of America (DFA) -nimiselle uudelle suurosuuskunnalle. Neljästä meijeriosuuskunnasta fuusioitu, yli koko valtavan Amerikan mantereen levittäytynyt DFA aloitti toimintansa tämän vuoden alusta. Osuuskunnalla on 22 % osuus USAn raakamaitomarkkinoista.

Tällainen keskittymiskehitys panee ajattelemaan syntyjä syviä. Kuinka suuri tänä päivänä on riittävän suurta ja kuinka pitkälle tämä kehitys jatkuu? Mikä on suomalaisen maidontuottajan ja meijeriteollisuuden asema tällaisessa toimintaympäristössä? Mikä on osuustoiminnan rooli kaikessa tässä?

Kysyin kalifornialaiselta keskustelutoveriltani hänen motiivejaan kuulua niinkin suurena maidontuottajana osuuskuntaan. Vastaus tuntui olevan hänelle täysin selvä: kokeiltuaan matkan varrella moniakin eri markkinointivaihtoehtoja, hän oli todennut maitomarkkinoiden olevan aivan liian epävarmat ja vaikeasti hallittavissa edes hänen mittakaavallaan toimivalle tuottajalle. Näin hän oli päätynyt kokeilujensa jälkeen osuuskuntaan itselleen taloudellisesti edullisimpana vaihtoehtona.

Myöhemmin samassa kokouksessa puhuin myös useamman DFAn hallituksen jäsenen kanssa. Heidän perustelunsa toteuttamalleen fuusio liittyi nimenomaan kansainvälisen toimintaympäristön kehitykseen. He katsoivat pärjäämisen näillä markkinoilla edellyttävän myös amerikkalaisilta yksikkökoon kasvattamista, jotta tarvittavat kansainvälistymis- sekä tutkimus- ja tuotekehityspanostukset voidaan tehdä. DFA haluaa vahvistaa amerikkalaisten maidontuottajien kansainvälistä asemaa mm. juustobisneksessä.

Samalla DFAn edustajat korostivat, etteivät suinkaan edes he pärjää vielä yksin. DFA onkin hakenut aktiivisesti yhteistyökumppaneita niin Euroopasta kuin lähi-idästä. Euroopassa DFAn yksi yhteistyökumppani on mm. hollantilainen parinkymmenen miljardin liikevaihtoa pyörittävä suurosuuskunta Campina Melkunie.

Globalisaatio sanelee
Edellä olevat esimerkit osoittavat, kuinka hyvin konkreettisesti taloudellisen toimintaympäristön viimeaikainen kehitys on pakottanut monet taloudelliset toimijat arvioimaan toimintansa peruslähtökohtia. Tämä koskee luonnollisesti myös meitä suomalaisia. Yksittäisestä viljelijästä maamme suurimpiin yrityksiin joudutaan nykyisin miettimään mm. toiminnan mittakaavaa. Vallitseva oppi tuntuu ajavan taloudellisia yksiköitä yhä suuremmiksi ja/tai yhä enemmän yhteistyöhön toinen toistensa kanssa. Varsinkin kypsillä toimialoilla kaupan esteiden madaltuminen ja teknologiavetoinen maapalloistumiskehitys näyttää johtavan siihen, että muutama harva yritys hallitsee maapallonlaajuisesti pääosa oman toimialansa markkinoista. Esimerkiksi meille suomalaisille tärkeässä metsäteollisuudessa alan kansainvälisenä guruna tunnettu Jaakko Pöyry ennusti taannoittain, että toimialan markkinoita hallitsee tulevaisuudessa nykyisten satojen yritysten asemesta kymmenkunta maailmanlaajuista yritystä.

Moninaisuuden ekonomiaan
Varsinkin aikaisemmin yleinen käsitys suuruuden ekonomiasta oli suhteellisen yksiviivainen tarkoittaen lähinnä suurempia yrityksiä, suurempia koneita, pidempiä tuotantosarjoja. Nykyisin kuva on jo paljon monivivahteisempi. Suuruuden ekonomian (economics of scale) sijasta puhutaan yhä enemmän moninaisuuden ekonomiasta (economics of scope). Nykyaikana taloutta ei ratkaista vain tuotantosarjoja pidentämällä, vaan vähintään yhtä tärkeää on joustavuus ja kyky tyydyttää kuluttajien moninaisia tarpeita niin hinnan kuin laadun suhteen mahdollisimman taloudellisesti. Teknologian kehityksen ohella ja paljolti myös sen vauhdittamana yksi vastaus tähän on ollut taloudellisten toimijoiden mitä monimuotoisin verkottuminen.

Sitäpaitsi kysymys taloudellisen toiminnan mittakaavasta riippuu myös mitä suurimmassa määrin valitusta strategiasta ja toimialasta. Tältä osin vallitseva käsitys on, että useilla toimialoilla nykymarkkinoilla voi pärjätä sekä erikoistumalla, eli pienuudella, että tuotantokustannusten minimoimisella, eli suuruudella.

Kun suomalaiset tuskin voivat olla kovin monella toimialalla niiden muutaman yrityksen joukossa, jotka hallitsevat alan maailmanmarkkinoita, on aivan ilmeistä, että pääasiallisen strategian pitää meillä olla tavalla tai toisella erikoistuminen. Paitsi, että näin on jo tapahtumassa jalostusportaassa, itse uskon, että ratkaisua pitää etsiä myös maatalousyrittämisessä samalta suunnalta.

Erikoistumisessa - tapahtuipa se millä tasolla tahansa - on erityisen tärkeää, että se tapahtuu asiakaslähtöisesti ja markkinoiden ehdoin. Oleellista ei ole pienuus, vaan nimenomaan se, että näin kyetään asiakkaille tuottamaan sellaisia tavaroita ja palveluita, joista asiakas on valmis maksamaan yksikköä kohden hieman enemmän.

Se, ovatko nykyiset yrityksemme ja maatilamme nykyisin sopivan kokoisia, on siten paljon monitahoisempi asia kuin päältä saattaa näyttää. Kaikki riippuu siitä, millä markkinoilla ja millä strategialla halutaan ja / tai voidaan toimia. Voimisen suhteen kyse on siitä, että vähintään yhtä paljon kuin oma halumme, tämän asian sanelevat kullekin tuotteelle luontaisen markkina-alueen suuruus - näin erityisesti siitä syystä, että emme ole lähdössä sen paremmin alkutuotanto- kuin jalostusportaassakaan tyhjästä liikkeelle.

SAMULI SKURNIK