Jakautuuko Suomi kahtia?

Sitä myötä kun Suomen kansantalous on vahvistunut 1990-luvun alun lamavuosien jälkeen, on käynyt yhä ilmeisemmäksi, että suomalaista yhteiskuntaa uhkaa syvälle kansakunnan perusrakenteisiin ulottuva kahtiajakautuminen menestyjiin ja syrjäytyjiin. Ongelma koskettaa syvältä myös, ja ehkä aivan erityisesti, pellervolaista elämänpiiriä. Tähän kansallisesti tärkeään asiaan puuttui Oulun läänin maaherra ja Pellervon valtuuskunnan jäsen Eino Siuruainen avatessaan vastikään Pellervo 100 vuotta - tulevaisuusseminaarin Oulussa.

Siuruainen asetti taloutemme nykyisen dynaamisen kehitysvaiheen erinomaisesti niin historialliseen kuin kansainväliseenkin perspektiiviinsä. Lähtökohta on, että nykyisessä kehitystyössä alueet, yritykset ja kansalaiset itse on yhä enemmän vastuutettu rakentamaan omaa tulevaisuuttaan. Siuruainen totesi realistisesti, ettei tätä kehitystä vastaan ole syytä purnata. Sen sijaan Suomen ja oman alueen globaalia menestystä innovatiivisimmilla aloilla on syytä edistää kaikin keinoin. Tämän sanottuaan Siuruainen kiirehti toteamaan, ettei nykyistä tilannettamme voi ohittaa pohtimatta, mitä siitä seuraa pienessä, perifeerisessä kansantaloudessa ja nopeita muutoksia kokeneessa yhteiskunnassa.

Siuruaisen mukaan nykyisen kehityksen nurja puoli näkyy erityisen selvästi laajan Pohjois-Suomen maaseudulla, jossa väestöpohjan heikentyminen uhkaa vakavasti myös kansalaisten tasaveroisuutta koulutus-, terveys-, sosiaali-, liikenne- ja turvallisuuspalveluissa. Pellervolaista osuustoimintaa Siuruainen kehottaa pohtimaan, mitä sanottavaa ja tehtävää osuustoimintaliikkeellä on nykyisessä yhteiskuntavaiheessamme. Hän itse toteaa päätyneensä siihen, että kaikki osuustoiminnallisetkin yritykset joutuvat kehittymään ja sopeutumaan kansainväliseen kilpailuun ja sen tuomiin pelisääntöihin. Samalla hän kuitenkin huomauttaa, että osuustoimintaliikkeellä on myös monia eroja pelkästään kilpailuun ja pörssinoteerauksiin perustuvan yritystoiminnan kanssa. Osuustoimintaliike nojaa paikallisuuteen, paikallisiin oloihin ja ihmisiin.

Pieniäkin tarvitaan

Siuruainen kehottaakin pellervolaista osuustoimintaa jalkautumaan ja tutustumaan ruohonjuuritasolla 2000-luvun alun ihmisten tarpeisiin ja ongelmiin. Hän huomauttaa, että suurten ja menestyvien rakenteiden rinnalla harvaan asutussa Suomessa tarvitaan välttämättä myös paikallista pienimuotoista osuustoimintaa. Näistä voi kasvaa yhteistyöllä uusia suurempia kokonaisuuksia tuottamaan korkealaatuisia elintarvike- ja teollisuustuotteita, kansallista designia sekä matkailu- ja kulttuuripalveluja.

Uskon, että maaherra Siuruainen peilaa laajasti pellervolaisen elämänpiirin syvimpiä tuntoja puheenvuorossaan - myös todetessaan, että maaltamme puuttuu yhä edelleen toimiva maaseutustrategia. Samalla kun yhtyy tähän johtopäätökseen, on pakko myöntää, että pikaisen käänteen saaminen nykyiseen kansakuntaa jakavaan kehityssuuntaan on vaikeaa.

Kaikkien saneerausten ja rakennejärjestelyjen jälkeenkään pellervolaiset yritykset eivät suinkaan edistä, vaan yhä edelleen hidastavat nykyistä keskittymiskehitystä. Tämä johtuu ainakin kahdesta syystä. Ensiksikin pellervolainen yritystoiminta jakaantuu edelleen muuta elinkeinoelämää tasaisemmin maan eri alueille. Erityisen iso merkitys on sillä, että pääosa pellervolaisesta (tuottaja)osuustoiminnasta toteuttaa yhä edelleen raaka-aineostoissaan hinnoitteluperiaatteita, jotka takaavat yritystoiminnan taloudellisten vaikutusten jakautumisen laajasti eri puolille maata, myös syrjäseuduille.

Toiseksi maassamme kehittyy vireänä uusi pienosuustoiminta, jossa kohta ohitetaan tuhannen uuden osuuskunnan raja. Pienosuustoiminta on osaltaan jo vastannut Siuruaisen peräänkuuluttamaan omaehtoiseen paikalliseen ja alueelliseen aktiivisuuteen. Pellervo-Seura on omalta osaltaan jo runsaan puolen vuosikymmenen ajan edistänyt tätä uuden ruohonjuuritason talouden kehittymistä.

Pellervo jalkautuu

Siuruaisen kaipaama pellervolaisten jalkautuminen on Pellervo-Seuran painopistealue tulevan vuoden toimintasuunnitelmassa. Tarkoitus on, että Pellervo 2000 -järjestökampanjassa Pellervon henkilökunta vierailee alkavana vuonna kaikissa jäsenyrityksissä. Niissä keskustellaan huolella valmistellusti toiminnan painopisteistä ja kehittämisestä, jatkotoimenpiteiden pohjaksi keskustelut raportoidaan. Näissä keskusteluissa tässä kolumnissa käsiteltävät asiat tulevat olemaan keskeisesti esillä.

On kuitenkin selvää, että pelkästään näillä keinoilla nykyistä keskittymiskehitystä kyetään parhaimmillaankin vain hidastamaan. Kehityksen suunnan muuttaminen vaatii paljon järeämpää ja koko talousajattelumme perusteisiin ulottuvaa uudelleenarviointia.

Yksi ydinongelma on itse taloudellisuuden käsite. Se on nykykehityksessä muuttunut yhä kapea-alaisemmaksi, pelkästään markkinoiden varassa oleviin mittareihin perustuvaksi. Siuruaisen sanoin: sosiaalisuuden marginaalille ei ikävä kyllä löydy maksajaa. Kuitenkin jo silkka maalaisjärki riittää sen toteamiseksi, että pelkästään markkinoiden tuottama informaatio on aivan liian kapea-alainen ja riittämätön mittari kehityksen todellisten hyvinvointivaikutusten mittaamiseksi. Jotta nykykehitys saataisiin todella kääntymään, on muutoksen lähdettävä oikeiden ilmiöiden ja mittareiden saamisesta päätöksenteon pohjaksi.

Myös henkistä kapea-alaisuutta

Toinen pääongelma on henkisellä tasolla. Karu tosiasia on nykyisin se, että kansakuntamme ajatusmallit on rakennettu, viimeistä syrjäkylää myöten, suosimaan keskittymiskehitystä. Eikä ole puhettakaan siitä, että talouden eri mekanismeihin ja ajattelutapoihin olisi sisäänrakennettu  jakomekanismeja. Nykyinen hyvinvoiva ja kansainvälisessä kilpailussa menestyvä yritystoiminta ei jaa hedelmiään niille, joiden hyvinvoinnin kustannuksella tämä kehitys ja siihen liittyvät kivuliaat rakennemuutokset toteutuvat.

Edellä sanottu ei tietenkään merkitse millään muotoa sitä, että myös meidän pellervolaisten pitäisi nostaa kädet näiden ongelmien edessä pystyyn. Ei, päinvastoin! On jatkettava sillä laaja-alaisen osuustoiminnallisen yhteisvastuuajattelun tiellä, joka tähänkin asti on tuottanut paljon hyviä tuloksia suomalaisen hyvinvoinnin tasapainoisessa kehittymisessä. Samalla asiaa on kuitenkin mietittävä ja toimintamalleja suunniteltava strategisesti. Käytännön toiminnan on kohdistuttava niihin tekijöihin, joiden kautta voidaan vaikuttaa nimenomaan ongelmien perimmäisiin syihin.

SAMULI SKURNIK
samuli.skurnik@pellervo.fi

| Sivun alkuun |