Vuosi 1910, nro 2

 Kirjoittanut Hans Müller

Osuustoiminnan siveelliset perusteet

Suomen Osuustoimintalehteä varten kirjoittanut Kansainvälisen Osuustoimintaliiton sihteeri, tri HANS MÜLLER. Tekijän käsikirjoituksesta suomentanut Eemeli Kirvelä

Osuustoiminta on yhteiskunnallinen ilmiö, jonka melkein kaikissa maissa on saanut syntymään työtätekevän kansanluokan taloudellinen ahdinkotila, hätä. Olisi kumminkin - se on vakaumuksemme - erehdys luulla taloudellisen hädän yksin aina ja kaikkialla johtavan osuuskuntien perustamiseen, luulla sen ikäänkuin itsestään puristavan esiin osuustoiminnalisen liikkeen. Elämässä saamme me joka ainoa päivä huomata, että hätä vaikuttaa eri ihmisiin mitä erilaisimmin. Toisten tahtoa se terästää, lisää heidän tarmokkaisuuttaan ja kannustaa heitä kehittämään koko voimansa puolustaakseen, kaikista vastuksista huolimatta, omaa asemaansa ja perheensä toimeentuloa. Toisiin se taas vaikuttaa veltostuttavasti, lamauttaen heidän toimintakykyään, tehden heidät välinpitämättömiksi ja siveellisesti ryhdittömiksi sekä saattaen heitä paheisiin.

Vain siellä, missä hätä yllättää siveellisesti kunnolliset ihmiset, ja siellä, missä päättäväiset sekä lujatahtoiset luonteet ryhtyvät taisteluun tätä hätää vastaan, vain siellä voi osuuskunta syntyä. Hätä antaa vain, lähimmän ulkonaisen aiheen osuuskunnan perustamiseen, mutta sen voiman juuret, joka todella yksin kykenee luomaan ja pystyssä pitämään itse liikkeen, ovat etsittävät ihmisten sisimmästä, heidän siveellisistä luonteenominaisuuksistaan.

Ei ole paljas sattuma sekään, että näemme kaikissa maissa osuus- toimintaliikkeen alkuunpanijoina miehiä, jotka mielenjaloudessa, ihmisrakkautensa antamassa voimassa ja järkähtämättömässä uskossaan totuuden ja oikeuden valtaan, ovat muita etevämpiä, täyttäen mielemme kunnioituksen ja ihailun tunteilla. Tällaiset henkilöt ovat sanan täydessä merkityksessä sankareita, miehiä, jotka uljaina uivat vasten virtaa ja täynnä luottamusta Jumalaan käyvät pää pystyssä kohti suurimpiakin vaikeuksia ja vastuksia tietoisina siitä, että heidän kohtalokseen on tullut uhrautua lähimäistensä hyväksi. Juuri tämmöiset sankarit ovat luoneet koko osuustoimintaliikkeen, tehneet sen suureksi ja mahtavaksi.

Englannissa, tuossa osuustoimintaliikkeen syntymämaassa, huomaamme tämän totuuden mitä selvimmin. Sikäläinen osuustoimintaliike voi näet viitata mieheen, joka täytyy suoraan sanoa siveelliseksi neroksi. Se mies oli Robert Owen. Kaikesta siitä päättäen, minkä hänestä tiedämme, vallitsi hänessä lapsellisen puhdas sydän ja mitä epäitsekkäin lähimäisen rakkaus. Hänen ihanteensa, minkä toteuttamista hän innolla ajoi, oli luoda tulevaisuudessa onnellinen ihmiskunta, ja hänessä eli luja usko osuustoimintaliikkeen perusajatukseen, kaikkien ihmisten väliseen veljeyteen, usko, jota eivät mitkään epäonnistuneet yritykset saaneet järkkymään. Vaikka hän ei pitänytkään itseään kristittynä -- hänen aikansa kylmään, kankeaan kaavamaisuuteen tyrehtynyt kirkkokristillisyys oli hänestä niin vastenmielistä, että se teki hänestä melkein koko kristillisyyden vastustajan -- on todellisuudessa tuskin ketään, parempaa sellaista löytynyt kuin juuri Rob Owen. Itse hankkimansa suuren rikkauden - yhtenä aikansa suurimmista teollisuudenharjoittajista oli hänestä tullut miljoonien omistaja - hän vitkastelematta ja empimättä käytti aatteittensa palvelukseen, menettäen sen noissa yhteiskunnallisissa kokeiluissaan niin täydellisesti, että hän kuoli vallan köyhänä. Hänen suurta merkitystään osuustoimintaliikkeelle eivät luoneet hänen yhteiskunnalliset parannusehdotuksensa, hänen teoriansa ja oppinsa, vaan hänen siveelliset luonteenominaisuutensa. Nuo ensinmainituthan olivat, sen mukaan kuin niitä nyt voimme arvostella, enimmäkseen onnistumattomia ja tuntuvat meistä ihmeellisiltä erehdyksiltä, jälkimäiset sitävastoin olivat kullanarvoisia, ja niiden vaikutus tuntuu vielä meidänkin päivinämme niin Englannin kuin koko maailmankin osuustoimintaliikkeessä.

Niitä pyrkimyksiä, joita Owen ei jaksanut viedä voittoon, ryhtyivät, kuten tunnettua, Rochdalen kunnon esitaistelijat v. 1844 uudelleen toteuttamaan. 28 köyhää kankuria tekivät siinä toivottomassa tilassa, mihin alhaiset työpalkat, työttömyys, elintarpeitten kaupassa harjoitetut petokset ja muut yhteiskunnalliset epäkohdat olivat heidät saattaneet, sankarillisen päätöksen, ottaa taloudellisten asioittensa hoito omiin käsiinsä, päästä riippumattomiksi kauppiaitten y. m. välikäsien vallanalaisuudesta ja kohdistaa työnsä omien etujensa palvelukseen. He eivät olleet vain köyhiä, vaan myöskin tietämättömiä; heillä ei ollut vaikutusvaltaisia suosijoita, ja kehoitusten asemasta saivat he osakseen pilkkaa ja ivaa, mutta heillä oli sydän oikealla paikalla, veljinä he pysyivät uskollisesti yhdessä ja täyttivät tunnollisesti velvollisuutensa osuuskuntaansa kohtaan. Heissä asuva yksinkertainen, kansalaiskunto, oikeamielisyys ja rehellisyys tuottivat heidän yrityksilleen valtavan, käänteentekevän menestyksen ja tekivät heidän omatkin nimensä osuustoiminta-aatteen tienraivaajina kuolemattomiksi.

Kun englantilaiset osuuskunnat sitten myöhemmin keskinäiseksi opetuksekseen, yhdessä ostaakseen ja yhteisiä etuja valvoakseen pyrkivät liittymään yhteen, näemme jälleen esiintyvän miehiä, joitten oivallisten siveellisten ominaisuuksiensa nojalla onnistui saada syntymään suuri liitto ja mahtava keskuskunta. ,Co-operative Union"-nimellä tunnetun liiton aikaansaamisessa oli Vansittart Nealella unohtumattomat ansiot, miehellä, joka ihmisystävyydellään ja jalolla mielenlaadullaan sai itselleen kaikkien rajattoman luottamuksen, joiden kanssa hän tuli tekemisiin Tämä luottamus tukenaan onnistui hänen verrattain lyhyessä ajassa koota suurin osa englantilaista osuustoimintaväkeä yhteisen lipun alle ja saada heidän vaikutuksensa julkisessa elämässä tunnustetuksi. Samaan tapaan vaikutti John Mitchell Englannin osuuskauppojen keskusosuuskunnassa. Hänen lahjomaton oikeudentuntonsa, hänen omanvoitonpyytämättömyytensä ja uskollisuutensa olivat kaiken osuustoimintaväen mielestä kyllin riittävänä takeena uskaltaakseen sijoittaa satoja tuhansia puntia rahaa keskuskunnan liikkeeseen ja ryhtyä sen kanssa vilkkaaseen liikeyhteyteen, tarvitsematta pelätä tappioita. Juuri se seikka, että tämän keskuskunnan johdossa oli mies, josta ei voitu yhtään pahaa sanaa sanoa, on mitä oleellisimmin vaikuttanut liikkeen suurenmoiseen kehitykseen. Itse varattomana hankki hän keskuskunnalleen sekä arvonantoa että luottoa, ja kun hän v. 1895 kuoli, oltuaan lähes kaksi vuosikymmentä sellaisen järjestön esimiehenä, jonka liikevaihto vuosittain nousi satoihin miljooniin markkoihin, laskettiin hän hautaan yhtä köyhänä kuin hän oli ollut astuessaan korkeaan ja vaikutusvaltaiseen asemaansa.

Nämä muutamat englantilaisen osuustoimintaliikkeen historiasta poimitut esimerkit riittävät jo kyllin osoittamaan, että koko osuustoimintaliikkeen perustukset ennen kaikkea ovat siveellistä laatua ja että tämä liike voi syntyä ja menestyä vain siellä, missä jalot luonteet ovat mukana vaikuttamassa. Missä sen sijaan itsekkäisyys ja julkinen tai salainen omanvoitonpyyntö vallitsee, siellä ei osuustoimintaliike kykene juurtumaan, vaan muuttuu ehdottomasti sen irvikuvaksi.

Tämä osuustoimintaliikkeen ja siveellisten periaatteitten yhteenkuuluvaisuus selviää heti kun muistamme, että osuustoiminta perimmältä pohjaltaan ei ole muuta kuin yhteenkuuluvaisuusaatteen ilmaisu, sen periaatteen toteuturnisrnuoto, että kaikki ihmiset ovat keskenään veljiä, joiden kaikkien edut lopultakin ovat yhteiset. Osuustoiminta on vain tämän suuren totuuden, kristillisen siveysopin ja uskonnon ydinkohdan, käytäntöön sovelluttamista. Sen pyrkimyksenähän. on muodostaa koko kansasta - niin vieläpä koko ihmiskunnasta - yksi ainoa, suuri, yksimielinen perhe, poistaa ja sovittaa kaikki etujen, arnmattien, säätyjen ja kansallisuuksien ristiriidat, takaamalla kullekin yksilölle sellaiset oikeudet ja asettamalla sellaiset velvollisuudet, että niitä käyttäessä ja täyttäessä kaikki ihmiset voivat ilomielin elää elämänsä, vapautta, rauhaa ja hyvinvointia nauttien. "Osuustoiminta on rauhaa" on saksalaisen osuustoimintaliikkeen järjestäjän Herm. Schulze-Delitsch'in lausuma, kuuluisaksi käynyt sana. Tämä lause on epäilemättä tosi ja oikea sillä missä kerran osuustoiminta on valtaan päässyt, siellä ei etujen ristiriitoja enää löydy, ja missä taas kaikkien edut ovat keskenään sopusoinnussa, siellä on kiista, taisto ja sota sula mahdottomuus.

Mutta vielä suuremmalla syyllä kuin rauhaa, voimme väittää osuustoiminnan olevan vapautta ja hyvinvointia. Vapautta ei tosin saa, kuten vielä sangen usein tapahtuu, käsittää vallattomuudeksi, ei sekottaa sitä rajattomaan omien etujen ajamiseen. Tämmöistä vapautta ei osuustoiminta todellakaan pyri luomaan. Päinvastoin sitoo se jäseniään, panee heidän täytettäväkseen velvollisuuksia ja rajoittaa heidän omien etujensa ajamista, asettaessaan heidän ohjeekseen tarkoin määrätyn menettelytavan. Mutta juuri tällaisesta yksilön tahdon sitomisesta ja rajoittamisesta johtuukin oikea vapaus, sillä se ei olekaan muuta kuin vapaaehtoista yleisen lain alle alistumista ja hyvämielistä kuuliaisuutta oikeuden ja siveellisyyden käskyille. Vapaus merkitsee niiden lakien valtaa, jotka johtuvat siveellisestä valtio- ja yhteiskuntajärjestyksestä. Inhimillinen mielivalta ja ihmisrinnan viettien ja himojen hillitsemätön valtaan päästäminen on todellisen vapauden irvikuva. Vapaita eivät ole ne, jotka tekevät, mitä tahtovat, vaan ne, jotka tietävät, mitä heidän tulee tehdä ja jotka ovat valmiit ilman ulkonaista pakkoa täyttämään velvollisuutensa.

Asettamalla jäsentensä velvollisuudeksi määrätyn toimintatavan heidän ammatissaan ja heidän ominaisuudessaan joko ostajana tai myyjänä, ja rajoittamalla itsekunkin tähänastista vapautta työvoimansa, omaisuutensa ja tulojensa käyttämisessä, saattaa osuuskunta jäsenensä sellaiseen taloudelliseen tilaan, jossa ei kellään ahkeralla ja oikeudentuntoisella miehellä ole vaaraa joutua muista riippuvaksi eikä muiden nylettäväksi.

Vapauden mukana tuottaa osuuskunta jäsenilleen myöskin hyvinvoinnin s. o. varman toimeentulon sekä ruumiillisten ja henkisten tarpeitten järjellisen ja riittävän tyydyttämisen. Kaikki sen toimenpiteet ja ohjeet tarkoittavat viime kädessä juuri tämän tärkeän päämaalin saavuttamista. Sen lopullinen tarkoitus on saada aikaan sellainen yhteiskunnallinen olotila, missä kaikki ihmiset ovat kykynsä ja taipumustensa mukaan saaneet oikean paikkansa, ja missä heidän taloudellinen toimeentulonsa on turvattu samassa määrässä kuin heidän työnsä ja asemansa yhteiskunnassa auttaa pitämään yhteiskuntaa tasapainossa. Sanalla sanoen koko osuustoimintaliike pyrkii järjestämään yksityisen jäsenen suhteen koko yhteisöön, turvatakseen siten kaikille hyvinvoinnin ja korkeimman mahdollisen kehityksen niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Kun siis yksilö liittyy jäseneksi osuuskuntaan ja omasta vapaasta tahdostaan sitoutuu noudattamaan osuuskuntien perusteena olevia periaatteita, edistää hän samalla yleisen yhteiskunnallisen sopusoinnun aikaansaamista sen nyt vallitsevan epäsoinnun ja sen hurjan taistelunmylläkän sijaan, jossa jokainen on toisensa vastustaja.

Joskaan useimmat osuuskunnan jäsenet eivät käsitä, että he osuuskuntaan liittyessään ikäänkuin astuvat uuteen, ylevämpään maailmaan, maailmaan, jossa vallitsevat puhtaamman ja paremman elämän lait kuin ne, joiden alaisina me olemme tänne syntyneet, on se siitä huolimatta kumminkin tosiasia. Tosin vaan se osuuskunta todellisuudessa kykenee luomaan puhtaampaa ja kauniimpaa talousmuotoa ja yhteiskuntaelämää, jonka jäsenet ovat tämän aatteen valtaamat ja sen mukaan toimivat. Kukin osuuskunta on aina sellainen, millaiseksi jäsenet sen muodostavat. Jolleivät nämä perimmältä pohjaltaan ole todellista osuustoimintaväkeä, jos he osuuskunnassaan vain näkevät laitoksen, josta he haluavat saada suurimman mahdollisen hyödyn, tahtomatta itse olla sille uskollisia ja noudattamatta sen periaatteita, silloin ei osuuskunta ikänä pääse kitumatilastaan eikä pysty hankkimaan jäsenilleen oikeata vapautta, rauhaa ja hyvinvointia. Osuuskunta ei voi kasvaa eikä menestyä ilman -siveellistä pohjaa, ei kykene osoittamaan parantavaa voimaansa niissä ihmisissä, joilla vain on tarkoituksena hankkia itselleen etuja toisten lähimäistensä kustannuksella, jotka vain haluavat ottaa, vaan ei mitään antaa, jotka kyllä tahtovat olla osallisia kanssajäseniensä yhteisen työn ja velvollisuuden täyttämisen tuottamista eduista, mutta sen sijaan haluavat itse pysyä loitolla tästä työstä ja velvollisuuksien täytännästä. Missä keskinäinen hyvä tahto, yhteisyydentunne ja rehellinen halu noudattaa oikeutta puuttuu, siellä ei mikään osuustoimintamuoto voi juurtua, vaikkapa valtio tai yhteistä hyvää harrastavat yksityiset uhraisivat suuriakin summia sen henkiin herättämiseksi. Osuuskuntia ei voi saada syntymään miten hyvänsä. Itsekkäisyyden kovettamassa ja rakkaudettomuuden sekä vääryyden kivillä täytetyssä pellossa ne eivät, kaikista kannatusavuista huolimatta, ota juurtuakseen. Siellä sitävastoin, missä yhteishenki ja velvollisuudentunto sekä jalot pyrinnöt ovat elävinä jonkun maalaiskylän taikkapa kaupunginkin asukkaissa, siellä saavuttaa osuuskunta lyhyessä ajassa korkean kukoistuksen ja hyvät tulokset. Voipa siitä syystä sanoakin, että osuustoiminnan kehitys jossain maassa on sen asujainten siveellisen kunnon varmimpia ilmaisijoita.

Eräissä suhteissa voi osuuskuntaa verrata kirkkoon. Sillä samoin kuin kirkko on kansan uskonnollisen hengen luoma, jonka voima sekä valo- ja varjopuolet kuvastuvat sen ulkonaisissa ilmiöissä, samoin on osuuskunta yhteiskunnallisen hengen luoma, joka tarkemmin tutkittaessa osoittaa, onko yhteiskunnallinen henki keskuudessamme heikko vai vahva, terve vai sairaloinen ja onko se edistymään vai taantumaan päin. Siksipä ei yhdelläkään kansalla ole parempaa todistusta luonteestaan, olemassaolonsa oikeutuksesta ja vaatimuksestaan saada pitää oma itsenäinen paikkansa kansojen joukossa, kuin että se osoittaa kykenevänsä sekä saamaan osuustoimintaliikkeen keskuudessaan kukoistavaan kuntoon että kehittämään taloudellista elämäänsä osuustoiminnan pohjalla. Samassa määrin kuin tämä tapahtuu, tekee kansa työtä ei yksin omaksi ja kaikkien vastaistenkin sukupolvien hyväksi, vaan myös koko ihmiskunnan edistymiseksi ja sen ihanteen saavuttamiseksi, joka sisältyy sanoihin: maassa rauha ja ihmisille hyvä tahto.

| Takaisin | Sivun alkuun |