Vuosi 1912, nro 

 Professori Charles Gidén esitelmä

Vapaa kilpailu ja osuustoiminta

Esitämme tässä jonkin verran lyhennettynä sen esitelmän, jonka prof. Charles Gide piti kansantaloudellisen yhdistyksen kokouksessa Parisissa. Vapaata kilpailua suosivat kansantalouden tutkijat olivat ankarasti arvostelleet aikakauskirjoissa y. m. julkaisuissa vastailmestynyttä oppisuuntaa, joka hylkäsi jo uskonkappaleeksi muuttuneen opin vapaan kilpailun kaikkea parantavasta voimasta ja näki päinvastoin yhteisyysaatteessa piilevän elämää ehjentävän ja uudesta luovan voiman.

Miksi kaikki nämä hyökkäykset? Siitä yksinkertaisesta syystä, että me osuustoimintamiehet emme usko kilpailun riittävän kaikkeen, emme usko, että sen valtikan alla viihtyy vapaus, kulkee eteenpäin siveellinen ja taloudellinen kehitys.

Mutta ensiksi täytyy päästä selville, mikä on kilpailu. Kun kumminkin mikään ei ole enemmän ikävystyttävää kuin määritelmien etsiminen, niin luovun siitä tykkänään - ja päälle päätteeksi voin tunnustaakin, ettei minulla tästä asiasta ensinkään mitään määritelmää olekaan - mutta se on minulle kumminkin perin selvänä, että kilpailu ilmenee kahdessa muodossa, ensiksikin työn vapautena ja toiseksi taisteluna olemassaolosta. No niin! Ensimmäisen muodon me hyväksymme, toisen hylkäämme.

Ei ole kumma, että 18 vuosisadan lopussa ja 19 vuosisadan alussa eläville ihmisille työnvapaus niin kauniina kangasteli. Olivathan vanhat ammattikunnat, joissa ammattitoverit olivat veljellisessä yhteistunnossa eläneet ja toisiaan avustaneet, jo aikaa sitte menettäneet nuortean elinvoimansa. Ammattikunnat olivat vähitellen muuttuneet suljetuiksi yhdistyksiksi, joiden ainoana tarkoituksena oli tavotella jäsenille kohtuuttomia yksityisetuja toisten kanssaihmisten kustannuksella. Olihan vast'ikään valtio niin yksityiskohtaisesti säännöitellyt kauppaa ja teollisuutta, ettei esim. tehtailija itse saanut määrätä miten monta metriä kuhunkin kangaspakkaan oli pantava. Kaikki tarvitsi valtion leimaa ja hyväksymistä.

Kumminkin tahdon väittää, ettei tässäkään suhteessa, nimittäin työn vapautena, vapaa kilpailu ole kyennyt toivottuja tuloksia aikaansaamaan.

Se ei ole antanut meille huokeita hintoja, joita se lupasi. Esim. leipä ei ole 50 vuoteen yhtään halventunut, ja kuitenkaan ei kukaan voi väittää, että tähän kilpailun puute olisi syynä ollut. Onhan esim. Parisissa leipurien luku tullut kolme kertaa suuremmaksi puolessa vuosisadassa.

Monet uneksivat vapaan kilpailun vetävän auttajat apua tarvitsevien luo. Mutta katsokaa, onko tämäkään luonnollinen asiaintila saavutettu! Meillä on esim. laajalla maaseudulla paikkakuntia, joissa lääkärit ovat niin harvinaisia, ettei sairas niitä saa käsiinsä, kun taas pääkaupungeissa on niin paljon lääkäreitä, ettei heille riitä sairaita.

Eikä voi sanoa sitäkään, että vapaa kilpailu, niinkuin toivottiin, olisi muuttanut olot kansanvaltaisiksi, luonut yhdenvertaisuutta ihmisten keskuuteen, koskapahan juuri meidän päivinämme tavataan ihmisiä, joiden omaisuus on laskettava miljardeissa.

Katselkaamme sitte vapaata kilpailua toisessa muodossa. Niin, se ei ole yhtä vanha kuin edellinen, sen alku on verrattain lyhyen ajan takana. jokainenhan tietää, koska alettiin puhua siitä, miten kilpailu on saanut suuria aikaan elämän muovailussa. Se on pannut kaikki elimelliset olennot taistelemaan olemassaolosta, erottanut parhaat sukua jatkamaan ja ollut koko kehitystä ohjaavana ja kannustavana voimana. Eihän siitä ole vielä kuin noin 50 vuotta kun Darwin ja Spencer tämän suuren aatteen keksivät ja kun se alkoi mullistaa ihmisten vanhoja käsityksiä. Minä nyt en tahdo tässä ruveta esittämään asiaa biologiselta kannalta; huomautan vaati, että nykyään hyvin epäillen ja suurella varovaisuudella ryhdytään elimellisen luonnon kehityksessä ilmeneviä lakeja siirtämään yhteiskunnalliselle alalle. -- Kansantaloustieteilijät tämä uusi aate kumminkin tykkänään häikäisi ja sai valtaansa. jo ensi iskusta olivat he vapaan kilpailun miehiä. Heti kun vaan vapaa kilpailu pääsisi voimaan, olisi kaikkialla halvat hinnat, vapautta, oikeutta ja edistystä, kehitys kävisi voimakkain askelin eteenpäin! Sillä vapaan kilpailun kautta erottuisi kykenevimmät, jäisi elämään sopivimmat yksilöt, toisin sanoen seuloutuisi esiin parhaimmisto kaikilla toimialoilla.

Mutta ensiksi on koetettava selittää, mitä ,parhaimmilla" ymmärretään, keitä nuo parhaimmat ovat? Kun on kysymyksessä kilpailu eläinmaailmassa, on tähän helppo vastata. Parhaimmat leijonat ovat aivan varmaan ne, joilla on vahvimmat hampaat, terävimmät kynnet ja voimakkaimmat lihakset. Nehän kykenevät murhaavimmin hyökkäämään saaliinsa kimppuun. Parhaimmat ketut ovat taas ne, joilla on vikkelimmät jalat ja hienoin hajuaisti. Mutta kun on kysymyksessä ihmiset, voidaanko tällaisia pitää parhaimpina? Luonnollisesti ei. Yksin jyrkimmän vapaan kilpailun puoltajat eivät tarkoita ,parhaimmilla" julmimpia ja viekkaimpia ihmisiä. Heidänkään "parhaimpansa" eivät ole leijonien ja kettujen kaltaisia, vaan hyviä, yhteiskunnan kansalaisia, jotka ovat valmiit tarpeen tullen uhraamaan omat etunsa ja palvelemaan yhteistä hyvää. No niin, jos nyt näin on, kuinka sitte voidaan naurua herättämättä väittää, että kilpailu ihmisten kesken esim. kaupassa ja teollisuudessa on omansa antamaan voiton sille, joka on enimmän tunnontarkka, kaikissa toimissaan oikeutta noudattava ja toisten etua katsova.

Ja sittenkin on ollut taloustieteilijöitä, jotka ovat väittäneet, että kilpailussa voittavat siveellisimmät ihmiset. Niinpä eräässäkin kirjassa muuan tunnettu taloustieteen tutkija koettaa todistaa, että vapaa kilpailu ei saa aikaan ainoastaan taloudellista vaan myöskin moraalista edistystä. Kas tässä hänen todistelunsa: Mikä on yrittäjän ja kauppiaan tehtävä meidän talousjärjestelmässämme? Eikö juuri jo edeltäpäin päästä selville kuluttajan tarpeista ja mielihaluista ja pitää huolta hänen eduistaan ja sitte hyvin häntä palvella? Eihän tehtailija saa panna omaa makuaan ja omia etujaan määrääväksi ja etusijaan. Eihän toki! Ne hän tietysti kainosti työntää syrjään ja elää alituisesti huolestuneena siitä, miten hän olisi kuluttajille mieliksi, miten hankkisi näille, joutavia kuluja tunnon tarkasti vältellen, mitä parhaimpia tuotteita. Niin! se on juuri kilpailu, joka pakoittaa hänet yleisön etuja valvomaan ja silmällä pitämään. Muutenhan yleisö häntä vieroisi ja hänen liikeyrityksensä romahtaisi kumoon. Mainitun taloustieteilijän mielestä on tässä hyvin tärkeä siveellinen kasvatuskeino. Näin tottuvat ihmiset 'ammatilliseen lähimmäisrakkauteen". Kun kaikkea tätä lukee, niin tuntuu siltä kuin ei vanhaa katekismusta kohta enää tarvittaisikaan!

Sehän on juuri moraalia tässä maailmassa, että tehdään palveluksia ja avustuksia kanssaihmisille. Vilkaiskaapa nyt kenen hyvänsä liikemiehen ilmoituksia, niin saatte nähdä, että hän tarjoaa teille aina huokealla hinnalla mitä parhaimpia tavaroita. Kuka nyt uskaltaisi väittää, ettei työnjako, vaihto ja vapaa kilpailu synnytä ammatillista lähimmäisrakkautta"? ja sehän oli todistettava. Eräs maamme sanomalehti on antanut hauskoja tietoja jättiläiskilpailusta, jota äskettäin kävi kaksi Amerikan suurinta miljoonamiestä, Vanderbild ja Gould. Kilpailu kävi heidän omistamillaan rautatielinjoilla. Saadakseen karjankuletuksen lännestä New-Yorkiin käymään omaa linjaansa pitkin, pudotti kumpikin kuljetushintaa kilvan, niin että vaunulasti, joka ennen oli maksanut 125 dollaria maksoi nyt vaan 1 dollarin. Gould jäi loppujen lopuksi voittajaksi ja hänen rautatiellään tuo yhden dollarin taksa pantiin voimaan. Hän hymyili yksikseen tyytyväisenä ajatellen voittoaan, kun hän yht'äkkiä kummastuksekseen huomasi, että Vanderbild oli ostanut kaiken karjan lännestä ja alkoi kulettaa raavaita Gouldin rautatietä pitkin tästä uskomattoman halvasta hinnasta ja ansaitsi itselleen hyviä summia. Gould herkesi pian nauramasta.

Minä uskon, että lukijat ovat jo selvästi huomanneet, mikä nykyaikaisen talouselämän pyörimään panee ja sen toimintaa kiihdyttää. Kaupallisen ja teollisen toiminnan liikkeellepanevana voimana ei ole suinkaan halu tehdä palveluksia kanssaihmisille, vaan aivan yksinkertasesti mahdollisimman suuren liikevoiton tavottelu kanssaihmisiltä. Liikevoitto! kas siinä syy ja tarkotus, kaiken taloudellisen touhun a ja o nykyaikaisen talousjärjestelmän vallitessa. ja kun kilpailu ei kehitä muita ominaisuuksia kuin niitä, jotka määrätyn tarkotuksen saavuttamiseksi ovat soveliaimmat, niin ei taloudellisessa kilpailussa, jossa päämääränä on oman voiton saanti, kehity muut kuin rahankokoojan ominaisuudet. On joskus sanottu, että kilpailu on kaupan sielu: kaupalle kyllä on se sopiva sielu.

En tahdo kumminkaan kaikella tällä sanoa, ettei voisi olla kunniallisia ja omantunnontarkkoja kauppiaita, jotka koettavat huolella tyydyttää ostajainsa vaatimukset. Mutta minä väitän, että se kauppias, joka näin menettelee, ei tee sitä kilpailun pakottamana, vaan omantuntonsa velvoituksesta ja ammatillisesta kunniantunnosta. ja tällaista ammatillista kunniantuntoa ja rehellisyyttä kaupassa on ollut paljoa enemmän niinä aikoina, jolloin kilpailua ei juuri tunnettu.

Sillä ei suinkaan vapaan kilpailun aikaan sopine tuo lause, jonka kuulu Ruskin on nähnyt kaiverrettuna erään venetialaisen kirkon ovelle: ,Tänä aikana olivat kauppiasten mitat tarkat, painot oikeat ja sopimukset rehelliset".

Mutta ottakaamme esille asian toinenkin puoli. Nuo vanhat yksinkertaisen rehellisyyden ajat ovat jo kaukana takanamme. Nykyaikaisen vapaan kilpailun kasvatit ovat jo toista maata.

Jos tahdotte päästä selville kilpailun vaikutuksista meidän päivinämme, niin kysykää keneltä hyvänsä liikemieheltä tai nurkkakaupiaalta kadun kulmassa, miksi hän myy väärennettyjä tavaroita? miksi hän ei sulje myymäläänsä sunnuntaisin ja anna palveluskunnalleen lepoaikaa? ja hän vastaa teille: "Herraseni, tekisin sen mielelläni, mutta en voi. Minun täytyy tehdä niinkuin toisetkin. Susien seassa on ulvottava; siitä ei pääse." - Kysykää lisäksi tuolta normandialaiselta mylläriltä, jota joku kuukausi sitte ahdistettiin sen takia, että hän oli tuottanut kokonaisia vaunulasteja liitua sekottaakseen sitä jauhoihin ja tehdäkseen niistä leipää; joka siis toteutti sen ihmeen, jonka saatana kerran esitti Kristukselle: "sano näille kiville, että ne leiviksi tulisivat". Kysykää lisäksi elintarpeiden tarkastuslaitoksilta, miksi tavarain väärentäminen on kehittynyt taidoksi, jonka avulla todella tehdään sellaisia ihmeitä, mistä äsken mainitsin - niin kaikki vastaavat: tähän kaikkeen on syynä kilpailu, joka pakottaa myyjät millä opilla hyvänsä synnyttämään yleisössä sen luulon, että juuri he myyvät tavaroita halvimmalla.

Kilpailu sanalla sanoen ei ole vienyt siveellistä elämää eteenpäin eikä kohottanut sitä - se on päinvastoin sitä pahentanut. Sen sijaan että se olisi seulonut hyvät kilpailun mylläkässä esiin, on se hyvinkin usein pakottanut rehelliset ja tunnolliset ihmiset seuraamaan itsekkäiden ja ilkeämielisten askelia ja toimimaan näitten tavalla.

Voimakkaita, jalomielisiä luonteita ei vapaa kilpailu siis ole kyennyt kasvattamaan. Mutta sitä vastoin on itse tuo näennäinen vapauskin muuttunut riippuvaisuudeksi, toisen vallanalaisuudeksi.

Koska nyt on luonnollisesta valinnasta puhe, niin koetan asiaa valaista sopivalla esimerkillä. Ottakaa esim. tusina rottia, sulkekaa ne häkkiin ja antakaa niille ruokaa sen verran kun yksi näistä ravinnokseen tarvitsisi. Käykää sitte joka päivä katsomassa, ja te huomaatte, että lauma vähitellen harvenee, kunnes ei ole muuta kuin yksi jälellä. Tämä jälellä oleva on juuri se valittu! Kuinka suuri ja kaunis se onkaan! Ymmärtäähän tuon, sillä se on syönyt kaikki toiset suuhunsa! Mutta samalla on kilpailukin loppunut ja tuo viimeinen on yksineläjänä häkissään.

Lukija kyllä ymmärtää, että tällä esimerkillä tahdon vaan havainnollisemmaksi tehdä sitä ilmiötä, jonka nykyaikainen kiihkeä ja häikäilemätön kilpailu synnyttää. Se hävittää pienet yrittäjät ja jättää voimakkaimman ja usein tunnottomimman taistelutantereelle yksin. ja jollei näin pitkälle taistelua jatketa, niin ovat kumminkin jälellä olevat pakotetut liittymään yhtymiin. Sillä tällä tavalla huomataan lopultakin saatavan runsain voitto, jota kukin yksityinen kilpailussa niin kiihkeästi tavotteli.

Näistä suurtehtailijain ja suurkauppiaitten yhtymistä ovat jo Ranskan maanviljelijätkin riittävästi saaneet kärsiä. Olin muutamia kuukausia sitte Keski-Ranskassa. Siellä on paljon viininviljelijöitä. Viininviljelijät, niin kuin tiedetään, tarvitsevat suuret määrät rikkiä. Mutta nyt olivat tehtailijat liittyneet yhteen ja korottaneet 1/3 osalla hintaa ja kiertokirjeessä vielä lisäksi huomautettiin, että talonpoikien pitäisi kiirehtiä ostojaan, sillä hinta tulisi nousemaan joka kuukausi. Tällaista se vapaa kilpailu kaikkialla kasvattaa.

Näyttää siis lopultakin siltä kuin nuo edut, jotka luultiin vapaan kilpailun kautta ikäänkuin ilmaisena lahjana nykyajan kansoille putoavan, olisivat jääneet osuustoimintatyön hankittaviksi. ja osuustoiminta onkin näyttänyt tähän uudestiluovaan työhön paremmin pystyvänsä kuin vapaa kilpailu.

Osuustoiminta on kasvattanut todellisia yksilöitä ja ne paljoa lujatahtoisempia ja laajakatseisempia kuin vapaa kilpailu konsanaan. Tässä minä voin puhua verrattain laajan kokemuksen perustalla. Olen nähnyt minkälaisia ponnistuksia useinkin aivan yksinkertaiset kansanmiehet ovat tehneet koettaessaan yhteistyön kautta saada paikkakuntaansa kohoamaan ja vaurastumaan. Siinä työssä on kysytty monasti itsensä kieltäytymistä ja lujaa sitkeyttä, johon vapaan kilpailun seulomat ,yli-ihmiset" eivät olisi kyenneet. Olen nähnyt oppimattomain työmiesten iltaisin neuvottelemassa jossakin osuuskaupan syrjähuoneessa. Siellä he ovat istuneet perunasäkkien ja sillitynnyrien päällä ja keskustelleet usein myöhään yöhön yhteisistä asioista. Tämä voi kyllä näyttää jostakin vähäpätöiseltä, mutta se, joka on ollut heidän keskustelujaan kuulemassa ja nähnyt miten kaikkea heidän toimintaansa on ollut kannattamassa harras ja vakava eteenpäin pyrkimys ja miten omaa parempaa tulevaisuutta suunnitellessa ei ole unohdettu toisen kohtaa ja velvollisuuden vaatimuksia, sille näyttäytyvät tällaiset ihmiset aivan toisessa valossa. Sillä on kummallinen harhaluulo, kun uskotaan, että itsekkäät ponnistukset juuri ovat yksilöllisen voiman uljaita näytteitä. Minä pyytäisin kumminkin kysyä, eikö kanssaihmisen kohottamiseksi tehdyt ponnistukset ole paljoa voimakkaammasta ja paljoa arvokkaammasta maaperästä kasvaneita? Tarjota auttava kätensä lähimmäiselle, kysyy aina enemmän voimaa kuin antaa hänelle nyrkin isku. Heittäkääpä jokin uimataidoton veteen siinä tarkotuksessa, että hän oppisi uimaan. Hänen näette ponnistelevan omaksi avukseen. Mutta heittäkääpä vielä sinne toinen häntä pelastamaan. Voi sattua, ja on hyvin luultavaa, että he molemmat sinne hukkuvat. Mutta joka tapauksessa on kumminminkin selvää, että se, joka koetti toista pelastaa, on saanut käyttää ei ainoastaan kaksi kertaa vaan monin verroin enemmän voimaa kuin tämä. Osuustoiminta pyrkii kasvattamaan juuri sellaisia ihmisiä, joiden yksilöllinen voima ilmenee suurena ja jäntevänä, mutta ainoastaan tällaisessa jalostetussa muodossa. Osuustoiminta ei sano ihmisille: Auttakaa muita ja jättäkää itsenne pulaan, vaan auttakaa itseänne ja samalla kanssaihmisiänne. Tämähän on vanhaa, evankeliumin ylevää oppia: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Osuustoimintakin harjoittaa siis valikoimistyötä. Mutta osuustoiminnan valitsemat ovat ihmisiä, jotka parhaiten sopivat itseään ja kanssaihmisiään auttamaan, vapaan kilpailun valitsemat taas sellaisia, jotka parhaiten osaavat itseään muilla palveluttaa. Onhan siinä jo eroa!

Osuustoiminta on myös kyennyt luomaan vapautta, tuonut elämään rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta, mitä ei kyennyt vapaa kilpailu tuomaan. Kansan vähäväkiset laumat ovat sen kautta omille jaloilleen kohonneet ja itsenäisiksi tulleet. Ajatellaan esim. maalaiskassojamme, mitä ne muuta tekevät antaessaan luottoa pikkuviljelijöille ja käsityöläisille, kuin varjelevat näitä joutumasta taloudellisesti voimakkaampien syötäväksi. Lisää vapautta ne siis hankkivat. ja entä sitte osuuskaupat! Ne ovat hävittäneet valheellisen reklaamin, tehneet mahdottomaksi tavarain väärentämisen, vääräin mittain käyttämisen ja monet muut muodot, joissa kuluttajaa on nyletty. Osuuskauppoihin niinkuin tiedätte liittyvät kuluttajat siinä tarkotuksessa, että saisivat itselleen kunnollisia tarvetavaroita; toisin sanoen he myyvät itselleen. No mitä järkeä olisi myydä itselleen väärennettyjä tavaroita, käyttää tavaraa mitatessa vääriä painoja tai muuta petosta! ja kun osuuskaupat monin paikoin harjoittavat laajaa tuotantoakin, niin pääsevät kuluttajat itse ohjaamaan taloudellista elämää; ihannetila, johon jo 19 vuosisadan alkupuolen kansantaloustieteilijät toivoivat. Sillä he näkivät kuluttajassa parhaan yleisen edun puoltajan.

Meillä onkin kaikesta huolimatta vankka usko - ja siinä ovat yhtä mieltä meidän kanssamme kehitysopin suuret miehet Darwin ja Spencer - että se muoto, missä talouselämä nykyään liikkuu, "sotaisen industrialismin aika", on vähitellen ohimenevä. Sillä niin voimakkaana kuin nykyään ilmeneekin kaikilla aloilla itsekäs omanvoitonpyynti ja ahnas kullanhimo, niin - siitä me olemme vakuutetut - ne eivät ole sittenkään pohjimmaisia, ihmissielua liikkeellepanevia voimia. Uutta elämää luovat voimat ovat vielä monin paikoin uinuvina. Ne ovat henkiin herätettävät, ja siinä juuri on osuustoiminnalla suuri työ tehtävänään.

| Sivun alkuun |