Vuosi 1925, nro 5

 Kirjoittanut Hedvig Gebhard

Osuustoiminta ja naiset

Käsitys naisten merkityksestä osuustoiminnalle.

Kun Sveitsin osuuskauppaliike sodan jälkeen näytti joutuneen masennus. tilaan, suunnitteli sen ensimmäinen mies, Bernhard Jaeggi, toimenpiteitä, joiden avulla liike olisi uudestaan nostettavissa siksi valtatekijäksi, mikä se oli ollut ennen sotaa hänen maansa taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa elämässä. Näissä sittemmin koko osuustoimintamaailman mielenkiinnon herättäneissä "suuntaviivoissa" --- joiksi hän niitä nimitti korosti hän erityisesti naisten merkitystä osuustoiminnalle. "Paljon suuremmassa määrässä kuin tähän asti", hän lausui, "on osuustoiminnassa nainen saatava mukaan yhteistoimintaan ja yhteishallintoon."

Vuonna 1923 käsiteltiin Suomen puolueettomien osuuskauppojen en edustajakokouksessa kysymystä naisten ja osuuskauppatoiminnan suhteesta toisiinsa. Viitaten siihen, että osuuskauppatoiminta tarjoaa naisille ja miehille yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet yhtä hyvin aatteellisessa kuin käytännöllisessä suhteessa, kokous suunnitteli joukon toimenpiteitä, joiden tarkoituksena oli vilkastuttaa naisten osanottoa liikkeeseen; se m. m. suorastaan kehoitti osuuskauppaväkeä valitsemaan myöskin naisia osuuskauppojen hallintoelinten jäseniksi.

Nämä molemmat äskeiset lausunnot ovat sopusoinnussa sen käsityksen kanssa, joka vallitsee koko maailman osuustoimintaliikkeessä naisten merkityksestä osuustoiminnalle. Jo ensimmäinen kansainvälinen osuustoimintakongressi v. 1897 suositteli osuuskunnille eräitä toimenpiteitä, joiden tarkoituksena oli saada naiset lukuisammin liittymään osuustoimintaan. "Katsoen siihen" --- niin alkaa tämä pitkä päätöslauselma --- "että osuustoiminta on yhtä paljon naisen kuin miehen etujen mukaista, niin - - - " j. n. e.

Syksyllä 1924 pidetyssä kansainvälisessä osuustoimintakongressissa, siis 27 vuotta myöhemmin, annettiin uusin todistus tästä osuustoimintaliikkeen johdon taholla ilmenevästä innokkaasta halusta saada naiset kiinnitetyiksi yhdenvertaisina työtovereina osuustoimintaliikkeeseen. Kongressin viidestä esitelmästä oli yksi omistettu aineelle "naisen asema osuustoimintaliikkeessä" ja se oli lisäksi uskottu naisen pidettäväksi.

Miksi osuustoimintaliike vetoaa naisten myötävaikutukseen.

Miksi osuustoimintaliike eri maissa, niin kansainvälinen kuin meidän omankin maamme osuustoimintaliike, tällä tavoin pitää suuressa arvossa naisten myötävaikutusta ja sekä pyytää että kehoittaa heitä työtovereina liittymään liikkeeseen?

Ensinnäkin senvuoksi, että osuustoimintaliike yhteiskunnallisena uudistusliikkeenä oivaltaa, että naiset, jos he pysyvät tietämättöminä, välinpitämättöminä, ehkä vihamielisinäkin osuustoimintaliikettä kohtaan, vaikuttavat siihen lamauttavasti, häiritsevästi, jopa tuhoavasti, kun sitävastoin heidän harrastuksensa ja yhteistyönsä antavat sille alituista tukea. Kun he suovat sille harrastuksensa ja yhteistyönsä, tuovat he nim. liikkeeseen samalla mukanaan heille ominaiset luonteenominaisuudet, jotka sille merkitsevät rikkaita arvoja, joskin näitä arvoja ei voida markoin arvioida eikä näkyvin numeroin mitata. Tarkoitan työniloa ja uskollisuutta, innostusta ja ihanteellisuutta.

Vasta kun nainen näin on voitettu osuustoiminta-aatteen puolelle, voi itse aate, sen henki, sen päämäärä ja pyrkimykset tunkeutua koko kansaan ja tulla eläväksi voimaksi yhteiskunnassa.

Ja toiseksi osuustoimintaliike vetoaa naisiin senvuoksi, että se, ollen itse tekemisissä realiteettien, todellisten arvojen kanssa, juuri senvuoksi oivaltaa, että naiset edustavat tavattoman suurta taloudellista voimaa, joten he osuustoiminnalle merkitsevät mitä kallisarvoisinta tekijää. Ne molemmat alat, joilla nainen edustaa tällaista arvoa, ovat kotitalous ja elinkeinoelämä. Kotitaloudessa hän esiintyy kuluttajana, elinkeinoelämässä tuottajana.

Voidaan nyt kysyä, millä lavalla ja missä merkityksessä naiset todellakin kuluttajina ja tuottajina edustavat sellaista taloudellista voimaa, että osuustoimintaliikkeelle olisi hyödyksi voittaa heidät puolelleen, kuten se niin johdonmukaisesti ja hartaasti pyrkii tekemään?

Koti ja perhe on taloudellisenkin elämän pienin solu. Tämä solu toimii taloudellisesti pienen kulutusosuuskunnan tavoin, joka yhteisesti hankkii jäsenilleen heidän tarvetavaransa ja suorittaa viimeiset tehtävät siinä muuntamistyössä, jonka avulla raaka-aineet saatetaan kulutettavaan muotoon. Kodin ja kotitalouden hoitajana nainen määrää, mitä hankitaan kotitalouden ylläpitämiseksi, hän suorittaa ostokset, säilyttää, ylläpitää ja käyttää mitä on hankittu, järjestää ja suunnittelee koko tämän toiminnan ja vastaa siitä. Kunakin aikana vallitsevien olojen mukaisesti on hänen asianansa myöskin koettaa pitää kulutusta järkevissä rajoissa, siis olojen mukaan lisätä tai vähentää kulutusta.

Kun naisten hallussa näin ollen on kotitalouden todellinen johto ja vastuu --- sanokoot avioliittolait siitä mitä tahansa ---, niin he tänä tavoin myöskin tulevat koko kansan kulutuksen varsinaisiksi hoitajiksi ja todellisiksi johtajiksi. Tätä symbolisoi käsite "nainen koreineen" Gide sanoo, että nainen koreineen on yksi ihmiskunnan suuria päätyyppejä, samalla tavalla kuin on maamies auroineen ja seppä moukareineen.

Kuinka suuri osa kansallistuloista tällä tavoin kulkee naisten käsien kautta, on kysymys, joka varsinkin osuustoiminnalle tarjoaa mielenkiintoa. Vastauksen siihen antaa uudenaikainen sosialitilasto n. s. talousbudjettien avulla. Se vastaa, että 60-75 % kodin kaikista menoista käytetään tavallisimpien kulutustavaroiden, ruoan ja vaatteiden, maksamiseen --- siis juuri niiden tavaroiden, jotka säännöllisissä oloissa on perheenemännän hankittava. Tämän nojalla on laskettu, että perheenemännät hoitavat noin 60 % koko kansallistulosta, Toisin sanoen: runsaasti puolet niistä kymmeniin miljardeihin nousevista tuloista, jotka kansamme vuosittain kykenee hankkiirnaan itselleen joko rahassa tai luonnossa, käytetään kulutukseen perheenemäntien välityksellä.

Valitettavasti perheenemännän tehtävä tavallisesti käsitetään yksinomaan yksityistaloudelliseksi tehtäväksi. Mutta jo siitä, mitä nyt olen sanonut, selviää, että kun katsomme. yhteiskunnan satojatuhansia pieniä soluja, koteja, yhtenä kokonaisuutena, on sillä seikalla, millä tavalla niiden kulutus on järjestetty, viime kädessä ratkaiseva merkitys kansan taloudelliselle elämälle.

Mutta nyt on osuustoiminta ainoa tähän asti menestykselliseksi havaittu keino, jonka avulla yhteiskunnan muuten eristetyt, järjestymättömät, voidaan melkein sanoa anarkistiset kuluttajat on saatu yhdistetyiksi ja järjestetyiksi orgaaniseksi kokonaisuudeksi ja eläväksi, tietoiseksi voimaksi. On sentähden luonnollista, että osuustoiminta aivan erityisesti pyrkii voittamaan puolellensa kulutuksen pääasialliset hoitajat ja johtajat, naiset. Onhan kulutusosuuskunta yksityistalouden, kodin, johdonmukainen, loogillinen laajennus.

Mutta vaikka osuustoiminta aivan erityisesti koettaa voittaa naiset kulutusosuustoimintaan, voidaksensa lisätä kuluttajien yhtynyttä voimaa ja tehdäksensä sen mahdollisimman tehokkaaksi, ei myöskään tuotannollinen osuustoiminta voi pysyä välinpitämättömänä siitä, ottavatko naiset siihen osaa, vai eivät. En tarkoita tietysti nyt sellaisia yksinäisiä naisia, jotka omalla vastuullaan harjoittavat tuotantoa he ovat tietysti samojen taloudellisten lakien alaisia kuin muutkin tuottajat ja heidän täytyy senvuoksi käyttää osuustoimintaa hyväksensä samalla tavalla kuin miesten (jolleivät ole erityisen rikkaita taikka erityisen tyhmiä!). Mutta merkitseekö tuotannolliselle osuustoiminnalle mitään se seikka, että perheenemännät, kotien naiset, sitä kannattavat taikka ovat sille kylmäkiskoiset?

Lukuisten pienten esimerkkien avulla voisin osoittaa, mitä tällekin osuustoiminnalle merkitsee se, että naiset suhtautuvat ymmärtävästi osuustoimintaaatteeseen ja sen pyrkimyksiin. Jos kodin naiset estävät talon liittymisen osuusmeijeriin taikka maitotaloutta hoitaessaan toimivat meijerin etuja vas taan tai osuuskunnan tilapäisen vastoinkäymisen aikana tekevät voitavansa, saadakseen talon eroamaan osuuskunnasta t. m. s., niin totta tosiaan osuustoimintaliike saa katua, että se ei ole paremmin voittanut naisia puolelleen. Taikka jos kodin naiset katsovat osuuskassoja ynsein silmin, eivät opi käsittämään niiden ylevää tarkoitusta, niiden totuudenvaatimusta ja niiden vaatimaa täsmällisyyttä, niin totta tosiaan osuuskassaliike siitä kärsii. Niinikään --- ottaakseni vielä yhden esimerkin --- emme tuskin voi ajatellakaan kukoistavia munanmyyntiosuuskuntia ilman tehokasta yhteistyötä naisten puolelta, koska kananhoito useimmissa taloissa on naisten käsissä ja munien~ myynti ammoisista ajoista asti on antanut talon naisille heidän käsirahansa.

On luonnollista, että tässä lyhyessä esityksessäni voin ainoastaan tehdä muutamia viittauksia siitä, miksi osuustoimintaliike niin väsymättömästi pyrkii saamaan naisten kannatuksen aatteilleen ja pyrkimyksilleen. Osuustoiminnan loistava kirjaniekka, ranskalainen Gide, ilmituo sattuvin sanoin totuuden naisten merkityksestä osuustoiminnalle, kun hän sanoo: "Nainen on samalla kertaa osuustoimintaliikkeen voima ja sen heikkous."

Millä tavalla naiset ovat ottaneet osaa osuustoimintaliikkeeseen.

Menen nyt askelen eteenpäin ja kysyn: Millä tavalla naiset ovat suhtautuneet osuustoimintaliikkeen kutsuun ja avustuspyyntöön?

Odotatte, että tulen vastaamaan tähän kysymykseen empimättä myöntävästi, meitä naisia ylistäen. Ensiksi ehkä jo senvuoksi, että itse olen nainen enkä sellaisena mielelläni tahdo ilman pakottavaa syytä arvostella omaa sukupuoltani epäedullisesti. Toiseksi senvuoksi, että ehkä jokainoa teistä tuntee naisia, jotka innokkaasti ovat olleet mukana edistämässä liikettämme.

Mutta niin totta kuin yhteiset suuret saavutuksemme osuustoiminnan alalla täyttävät mielemme ilolla ja tyydytyksellä, yhtä totta on, että ne myöskin vaativat itsetutkisteluun, jotta tietäisimme tulevaisuudessa ohjata toimintamme oikeaan suuntaan.

Tällainen itsetutkistelu ei voi antaa meille muuta kuin katkeran vastauksen kysymykseemme:

Odottamattoman välinpitämättömästi ovat Suomen naiset ottaneet osaa sen kauniin, mahtavan osuustoimintarakennuksen rakentamiseen, jonka merkillisestä kasvusta 25 vuoden kuluessa me olemme yhteisesti iloinneet. --- --- ---

Valitettavasti ei ole saatavissa numeroita siitä, millaisin luvuin Suomen naiset jäseninä ovat liittyneet osuustoimintaamme, mutta että heitä on mitätön määrä miehiin verrattuna, käy ilmi jo siitä, että tuotannollisiin osuuskuntiin naiset ovat liittyneet tuskin nimeksikään. Tätä ei voida moittia, se riippuu yksinkertaisesti asian luonteesta. Naisten osanotto jäseninä tuotannolliseen osuustoimintaan ja osuuskassoihin näet on ja tulee aina olemaan heikompi kuin miesten, koska näissä osuuskuntalajeissa luonnollisesti vain yksi perheenjäsen ja tietysti silloin perheen juridinen päämies voi liittyä osuuskuntaan ja vastata hehtaari- tai karjaluvun mukaan perheen sitoumuksista. Poikkeuksena on yksi ainoa tuotanto-osuuskuntalaji, munanmyyntiosuuskunnat. Niihin ovat naiset tuntuvanimin liittyneet jäseninä, jopa he ovat verraten runsaslukuisina omasta aloitteestaan perustaneet osuuskuntia.

Luulisi näin ollen, että me naiset pyrkisimme korvaamaan menettämämme vaikutusalan liittymällä sitä lukuisammin osuuskauppoihin. Osuuskauppa on, kuten jo sanoin, kotitalouden johdonmukainen, loogillinen laajennus ja senvuoksi aivan erikoisella tavalla omiaan vetämään puoleensa naiset kotitalouden hoitajina. Ja kumminkin --- kun osuuskauppojen edustajakokouksessa v. 1923 käsiteltiin kysymystä "naisista ja osuuskauppatoiminnasta" --- todettiin asianomaisessa alustuksessa, että "naiset eivät lukuisammin ole toimivina jäseninä liittyneet osuuskauppatoimintaan" ja samoin, että "heidän liittymisensä jäseniksi osuuskauppoihin on ollut hidasta. "

Tästä seikasta on tietysti pääasiallisesti johtunut, että naisten osallisuus myöskin osuuskauppojen hallintoelimiin ja erilaatuisiin edustajakokouksiin on mitättömän vähäinen. Noin 300 osuuskaupasta saatujen tietojen nojalla on voitu todeta, että vuonna 1923 oli naisia ainoastaan noin 1 % näitten osuuskauppojen hallintoelinten yhteisestä jäsenmäärästä. Tästä riippumatta voisi tietysti naisten vilkkaampi vuorovaikutus osuuskauppaliikkeen kanssa --- jos sellaista olisi olemassa --- ilmetä siinä, että, he olisivat edustettuina osuuskauppojen piiritoimikunnissa sekä piiri- ja edustajakokouksissa. Mutta miten on asianlaita? Puolueettomain osuuskauppojen 14 piiritoimikunnan 70 jäsenestä on yksi ainoa nainen, K. K:hon kuuluvien kauppojen 8 piiritoimikunnassa on myöskin vain yksi ainoa nainen. Osuuskauppojen piirikokouksissa heitä tuskin nähdäänkään, suuriin edustajakokouksiin eksyy yksi ja toinen miehensä varjona.

Tuotannollisesta osuustoiminnasta emme kohtaa sen lohdullisempia numeroita. Osuusmeijerien hallituksissa toimii korkeintaan noin 15 naista. Kun meillä on 500 osuusmeijeriä, joissa yhteensä on ainakin 2 500 hallitusten jäsentä, merkitsevät nämä 15 naista siis noin 0.6 %. Osuuskassojen hallituksiin on naisten osallisuus vielä huonompi. Meillä on 1000 osuuskassaa, joilla yhteensä on 5 000 hallitusten jäsentä; niistä on 10 naista, vastaten siis 0.2 %. Aivan suurena merkillisyytenä mainitaan, että kerran yhden osuuskassan puheenjohtajana on toiminut --- nainen. Munanmyyntiosuuskunnat ovat tässäkin suhteessa vihdoin pienenä valopilkkuna --- niistä syistä, joihin jo viittasin. Noin 50 % niiden hallitusten yhteisestä jäsenmäärästä on nimittäin naisia.

Kaikkien niiden tuotanto-osuuskuntien edustajakokouksissa, jotka näitä yleensä pitävät, nähdään ani harvoja naisia, niiden keskusliikkeiden hallintoelimissä ei ainoatakaan, lukuunottamatta munanmyyntiosuuskuntien keskusliikettä, jonka hallintoneuvostossa paraikaa toimii kolme naista. Mutta kykeneekö yksi pääskynen kesää tuomaan?

Osuustoimintaa harrastava nainen näkee siis edessään masentavan ja nöyryyttävän näyn, koettaessaan mitata, minkä laajuinen on naisten osallisuus Suomen osuustoimintaan. Meidän täytyy nöyrästi tunnustaa, että se valtava saavutus, jonka on tuloksena Suomen osuustoimintaliikkeen 25 vuotisesta olemassaolosta, suurimmaksi osaksi on aikaansaatu ilman naisten ainakaan tehokkaampaa myötävaikutusta.

Mistä naisten myötävaikutuksen puute riippuu.

On luonnollista, että kun kerran tarkastellaan kysymystä naisten ja osuustoiminnan suhteesta, niin tarkastelija ei voi tyytyä yksinomaan tämän tosiasian toteamiseen. Häntä houkuttelee myöskin sen kysymyksen selvittäminen, mistä tämä välinpitämättömyys johtuu.

Eri henkilöt vastaavat eri tavalla. Epäilemättä on niitä, jotka omahyväisyydessään vastaavat esim. näin: *Se johtuu siitä, että naiset itse ymmärtävät, ettei heitä tarvita, koska me miehet niin erinomaisen hyvin olemme hoitaneet osuustoimintaamme." Enkä epäile, että taasen on toisia, jotka katsovat syyn kokonaan olevan miesten: "Miehet eivät tahdo naisia mukaan, heidän mielestään me emme siihen kelpaa."

Mutta tällaiset helppohintaiset selitykset eivät riitä asiaa selvittämään. Sen ilmiön takana, jonka olemassaolon olen osoittanut, täytyy piillä syvempiä syitä ja nämä ovat löydettävissä naisten omalaatuisesta luonteesta.

Tahtoisin ensiksi väittää, että naiset, yleensä katsoen, ovat enemmän individualisteja, yksilöllisempiä, kuin miehet. Tällaisia he luonnollisesti ovat historiallisen kehityksen perusteella.

Tämä yksilöllisyys ilmenee siinä tunnetussa tosiasiassa, että naiset eivät pysty järjestäytymään ylitä helposti kuin miehet. Vaikka he kotitalouden hoitajina edustavat mahtavia taloudellisia voimia, eivät he edes tällä alalla ole järjestäytyneet tietoista kotitalouspolitiikkaa ajamaan. Samasta syystä on myöskin osuustoiminnallinen järjestäytyminen jäänyt heille suurin piirtein katsoen vieraaksi. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että he tahtovat säilyttää vapautensa ostaa mistä, mitä ja milloin heille on mukavinta. Liittyminen osuuskuntiin muodostuu heille tässä suhteessa ainakin moraaliseksi kahleeksi, välistä --- kuten tuotanto-osuuskunnissa voi olla asianlaita --- velvollisuudeksikin. Individualistia ei myöskään viehätä se mahdollisuus, että hänen kenties täytyy alistua kokonaisuuden vaatimusten alaiseksi, mutta juuri osuustoiminnassa voivat usein suuret asiat riippua yksityisten jäsenten alistumiskyvystä --- ajatelkaamme vain voitto-osuuden määräämistä, uusien osuuksien ottamista, lisämaksuvelvollisuutta, osto- tai myyntipakkoa j. n. e.

Toiseksi uskaltaisin väittää, että kun kysymyksessä on yhteenliittyminen yhteisten päämäärien saavuttamiseksi, niin naisten erikoislaatuisella luonteella on erityinen taipumus viedä heidät puhtaasti ihanteellisia, taikka, jos jossakin määrin liioitellen saisin sanoa, abstraktisia päämääriä tavoitteleviin eikä yhteiskuntataloudellisiin tai realisiin yhteenliittymiin. Muistutan vain siitä, miten lähetystyö, sivistystyö, raittiustyö, eläinsuojelustyö, rauhanaate y. n. s. pystyvät ympärilleen kokoamaan ei ainoastaan suurten naisryhmien harrastusta, vaan myöskin naismaailman älykkäimmät, sen intelligenssin.

Osuustoiminta on sitävastoin tekemisissä elämän arkipäiväisten todellisuuksien kanssa: ihmisten tarvetavaroiden, Joskin näiden aineellisten arvojen takana on sekä ihanteita että ihanteellisuutta, ne eivät kumminkaan ole niin näkyvissä, niin helposti käsitettävissä kuin, nuoriso- tai raittiustyössä. Osuustoiminta on taloudellisena liikkeenä enemmän niin sanoakseni vaikeasti sulatettavaa arviolaskelmineen, tilinpäätöksineen, liikeperiaatteineen, ja juuri sen takia sen viehätysvoima naisiin nähden ei ole ollut tämän suurempi. Mutta näin ollen on myöskin osuustoiminta-aatteen olemus jäänyt useimmille heistä salaisuudeksi.

Kolmanneksi katsoisin syyksi naisten laimeaan osanottoon osuustoimintaan sen, että naiset yleensä ajattelevat yksityistaloudellisesti eivätkä vielä ole oppineet ajattelemaan kansantaloudellisesti.

Tarkoitan näillä sanoilla sitä, että, naiset liian paljon ovat tottuneet ajattelemaan kotia taloudellisessa suhteessa irrallisena, vailla muuta yhteyttä sen ulkopuolella olevan taloudellisen elämän kanssa, kuin mitä heidän omalle talouskassalleen merkitsee se, että esiin. sokerin hinta laskee tai pumpulikankaan nousee. Näin ollen naiset tavallisesti eivät oivalla, että heidän kotinsa ovat kansakunnan yhteisen taloudellisen elämän orgaanisia osia, ja senvuoksi he eivät myöskään toimi sen vaatimusten mukaan. Kulutuksen hoitajina he esim. voisivat voimakkaasti vaikuttaa tuotantoon. Jos naiset suuntaavat ostoksensa erikoiseen tehdasvalmisteeseen, on sen menekki taattu. Jos he. välttävät sitä, on sen maahantuonti tai valmistaminen lopetettava. Minun ei tarvitse muuta kuin pyytää ajattelemaan, mitä tämä kuluttajanaisen valta "hyvään ja pahaan" esim. voisi saada aikaan meidän maassamme taistelussa maailman tulitikkutrustia ja englantilaista saippuatrustia vastaan, jotta kävisi selville, mitä tapahtuisi, jos naiset --- kuluttajat, ajattelisivat kansantaloudellisesti. Mutta kun he eivät sitä tee, he myöskään eivätkäsitä, että osuustoiminta on ainoa keino, jonka avulla heidän hajalliset heikot voimansa voidaan koota suuriksi, tehokkaiksi järjestöiksi, jotka pystyvät tietoisesti vaikuttamaan taloudelliseen elämään heidän omaksi edukseen.

Se arvostelu, minkä nyt olen antanut omasta sukupuolestani, tuntuu, sen hyvin ymmärrän, monen mielestä epäoikeutetulta, jopa väärältä. Olen aivan tietoinen siitä, että tulen saamaan vastalauseita, ehkä soimauksiakin siitä. Selittäkööt nämä arvostelijat vähemmän ankarasti syyt siihen ilmiöön, jota nyt olen kosketellut. Omasta puolestani en tiedä, voitammeko mitään sillä, että jatkuvasti välttelemme probleemin käsittelemistä taikka että imartelevin sanoin ehkä koetamme tehdä sen olemattomaksi. Ja senvuoksi olen 25-vuotisen osuustoimintakokemukseni nojalla katsonut velvollisuudekseni näin ankarasti käydä tilintekoon omien sisarteni kanssa.

Millä tavalla naiset ovat voitettavissa osuustoiminta-aatteelle.

Meidän täytyy nyt kysyä: Millä tavalla voimme herättää ja kehittää naisten nukuksissa olevat voimat osuustoiminnan hyväksi? Millä tavalla voitamme naiset osuustoiminta-aatteelle?

En näe muuta kuin kaksi keinoa, kaksi kuljettavaa tietä. Toinen on valistuksen vaivanloinen ja hidas tie. Toinen on naisten parhaimpien voimien tempaaminen mukaan osuustoimintaliikkeen johtoon liikkeen kaikilla eri asteilla.

Voidaan heti vastata, ettei kumpikaan keino mitenkään kykene aikaansaamaan muutoksia niissä naisten omalaatuisissa luonteenominaisuuksissa, joista äsken mainitsin. Asia olisi näin ollen auttamaton.

En ole sitä mieltä. Nämä luonteenominaisuudet, siis individualismi, taipumus asettamaan ihanteelliset yhteispyrkimykset realisten yhteiskuntataloudellisten kysymysten edelle sekä kansantaloudellisen ajattelun heikkous, ovat varmaan pitkällisten historiallisten olojen tuloksia ja muuttuvat sen kehityksen mukana, jonka alaisiksi me naiset viimeisen sukupolven eläessä olemme joutuneet.

Valistustyön merkityksen on osuustoimintaliikkeemme alusta asti erinomaisen selvästi käsittänyt ja sitä myöskin runsain määrin ja moninaisin keinoin harjoittanut. Mutta on tunnustettava, että sitä olisi pitänyt --- nyt perästäpäin me sen huomaamme --- suorittaa ehkä aivan erityisin keinoin, jotta se olisi pystynyt vaikuttamaan naisiin. Tämän esityksen puitteisiin ei kuitenkaan mahdu kysymys siitä, millä tavalla ja millä keinoilla se olisi parhaiten tapahtunut. Siitä on oivallinen esitys siinä osuuskauppojen edustajakokouksen alustuksessa, josta alussa mainitsin. Viittaan siis siihen.

Ulkomailla on koetettu keinoa, mikä meillä on tuntematon: erityisiä naisten osuustoimintajärjestöjä, joiden tarkoituksena on herättää heidän mielenkiintoansa osuustoimintaan, lisätä heidän tietomääräänsä ja saada heidät paremmin edustetuiksi osuuskuntien hallinnossa. Näistä on kuuluisin Englannin naisten suuri ja vaikutusvaltainen osuustoimintaliitto, jolla on tuhat kunta paikallisyhdistystä ja lähes 100 000 jäsentä. Muutamien naisten erikoisjärjestäytymistä harrastavien osuustoimintanaisten toimesta on tämänvuotinen kansainvälinen osuustoimintakongressi lämpimästi suosittanut juuri tällaisten järjestöjen perustamista.

Kun osuustoimintaliike rupesi juurtumaan maahamme, käsiteltiin osuustoimintapiireissämme monta kertaa kysymystä naisten osuustoimintaliiton perustamisesta. Omasta puolestani olen aina vastustanut sitä, koska en ole pitänyt sitä meidän oloihimme soveltuvana, naisilla kun on Suomessa jo kauan ollut aivan toisenlainen asema yhteiskuntaelämässä, jopa osuuskunnissakin, kuin useimmissa muissa Europan maissa. Ajatus on minusta sen lisäksi ristiriidassa koko osuustoiminta-aatteen kanssa, joka rakentuu yhdenvertaisuudelle, yhteenkuuluvaisuudelle ja yhteistyölle. Juuri osuustoimintaliikkeemmehän kykenee keskuudessaan toteuttamaan sanat siitä, "ettei tule olla erotusta juutalaisen ja kreikkalaisen, ei miehen eikä vaimon välillä." --- En voi ohimennen olla mainitsematta, mihin luonnottomiin seurauksiin tällainen naisten erikoisliike osuustoimintaliikkeen puitteissa voi viedä: Englannissa on vastakohdaksi naisten osuustoimintaliitolle perustettu erityinen miesten osuustoimintaliitto.

Nyt kun 25 vuoden toiminnan jälkeen mittaamme saavutuksiamme ja havaitsemme, miten vaatimattomassa määrässä Suomen naiset ovat ottaneet osaa ainakin osuustoiminnan hallintoon ja johtoon, nousee kumminkin vastattavaksi kysymys, olemmeko ehkä erehtyneet, kun emme ole seuranneet Englannin osuustoimintanaisten esimerkkiä?

Valistustyön rinnalla on toinen keino, jonka avulla voimme koettaa saada naiset lähemmäksi liikettämme. Heitä on saatava mukaan osuuskuntien hallintoon, paikallisten ylitä hyvin kuin keskusliikkeiden, ja niinikään edustajina paikallisten liittojen kokouksiin yhtä hyvin kuin suuriin edustajakokouksiin.

Ollessaan mukana hoitamassa ja hallitsemassa yhteisiä yrityksiä naiset kuten miehetkin kokoavat tietoja ja kokemuksia. Näin he perehtyvät liikkeemme suuriin kysymyksiin, sen vastoinkäymisiin, huoliin ja vaikeuksiin yhtä hyvin kuin sen voittoihin ja iloihin. Siten kasvatetaan vastuunalaisuutta, siten avartuu ja laajenee näköpiiri.

Jo oikeudentuntomme vaatii, että naisille annetaan tilaisuus olla mukana vastuunalaisissa toimissa, jos osuustoiminta kerran katsoo hänen osanottonsa liikkeeseen "rivimiehenä" elinehdoksi. Mutta sitä vaatii myöskin viisaus, sillä se harrastus, antaumus ja innostus, mikä täten saadaan heissä heräämään, lisääntyy ja leviää muihinkin naisiin heidän seurustelupiireissään, kotiseuduillaan ja vihdoin koko maassa --- puhumattakaan välillisestä vaikutuksesta nousevaan polveen, jonka kasvatus on uskottu naisten käsiin.

Missä kykeneviä naisia vain on saatavissa osuuskuntien luottamustehtäviin, valittakoon heidät senvuoksi myös niihin! Useimmiten oppii uimaan se, joka heitetään veteen. Ei kumpikaan niistä kahdesta naisesta (Sillanpää ja Gebhard, jotka 20 vuotta sitten tämän säännön perusteella uskallettiin ensimmäisinä naisina valita Suomen sittemmin suurimman osuuskaupan ensimmäiseen hallintoon, silloin osanneet "uida".

Osuuskauppojen vuoden 1923 edustajakokous kehoitti osuuskauppoja menettelemään näin ja vuoden 1924 kansainvälinen osuustoimintakongressi hyväksyi päätöslauselman, mikä suorastaan velvoittaa osuuskuntia siihen. Osuustoiminnan edun nimessä on toivottava, että tällaiset päätöslauselmat eivät jää paperille hurskaiksi korulauseiksi.

Jos on totta, että naiset ovat mitä suuriarvoisimpia osuustoimintaliikkeen edistämisen ja voimistuttamisen tekijöitä, ja jos on totta, että naisetkin tarvitsevat osuustoimintaa, pelastuakseen taloudellisesta eristäytymisestään ja voidaksensa kasvaa yhteiskunnalliseksi voimaksi kulttuurielämässämme, on miesten ja naisten työtoveruus osuustoiminnassa välttämätön.

Kun naiset vasta-alkajina astuvat mukaan osuustoimintaliikkeeseen, vetoamme miesten kokemukseen, heidän taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen koulutukseensa, heidän kylmemmin arvostelevaan älyynsä.

Mutta uskallan myöskin vakuuttaa: kun naiset kerran oppivat käsittämään osuustoiminta-aatteen suuruuden ja tuntevat olevansa yhtä verta osuustoiminnan kanssa, niin uskollisempia, innokkaampia työtovereita eivät miehet voi saada.

| Sivun alkuun |