Vuosi 1928, nro 7-8

 Kirjoittanut Onni Karhunen

Suomen osuustoiminnan alkuhistoriaa maalauksena

Albert Gebhardin maalaus "Kun Suomen osuustoiminnan syntysanat lausuttiin" saatavana väripainojäljennöksenä

Rouva Hedvig Gebhardin täyttäessä 60 vuotta joulukuun 14 p:nä 1927 lahjoitettiin hänelle Helsingin osuuskauppapiirin puolesta taiteilija Albert Gebhardin tilaisuutta varten valmistama maalaus, johon aihe on saatu osuustoiminnan alkuhistoriasta. Sen nimenä on "Kun Suomen osuustoiminnan syntysanat lausuttiin helmikuulla 1899". Maalaus pohjautuu tapahtumaan, josta professori Hannes Gebhard. on Pellervo-Seuran 10-vuotisjulkaisussa 1) kertonut seuraavaa:

"Helmikuun alussa v. 1899 asetuin Hattulaan, aikoen siellä rauhassa yksinomaan antautua kirjoittamaan esitystä siitä, miten ulkomailla tilattomille maata hankitaan. Mutta siihen en saanutkaan toivomaani rauhaa. Helmikuun manifesti ja kaikki se rauhattomuus, minkä se sai maassamme aikaan, teki mielen levottomaksi ja pakotti pois tieteellisestä työstä. En tosin tahtonut lähteä Helsinkiin, vaikka usein kyllä sainkin kirjeellisiä kutsuja saapua sinne. Mutta rauhanhäiritsijänä esiintyi läheinen ystäväni, silloinen kansakouluntarkastaja, nykyinen professori Mikael Soininen, jo jonka perhe asui naapurinamme ja joka siihen aikaan palveli kouluylihallituksessa Helsingissä, mutta usein kävi perhettään tervehtimässä. Hän toi meille niitä synkkiä venäläistyttämishuhuja, joita sanomalehdissä ei voitu kertoa, mutta hän myöskin toi meille viestejä niistä luottamusta tulevaisuuteen uhkuvista puuhista, joihin eri tahoilla ryhdyttiin kansamme sivistyksen lisäämiseksi. Yksi näitä oli ylioppilaitten aikomus lähteä joukoitain maan eri kuntiin koko kesän ajaksi, eri tavoin toimiaksensa kansan valistamiseksi, M. m. piti heidän pitää esitelmiä erilaisista aineista. Sitä varten he olivat kääntyneet yliopistonopettajien puoleen, pyytäen näitä luentosarjojen kautta valmistamaan heitä tehtäväänsä. Tätä ylioppilaitten kesätointa suunnittelemaan oli asetettu erityinen toimikunta, johon m. m. oli kutsuttu Soininen ja Ilmajoen kansanopiston johtaja, maisteri Niilo Liakka, joka sen vuoden oleskeli Helsingissä. Liakka, joka minun mielestäni harvinaisen sopusointuisessa määrässä yhdistää käytännöllistä älyä aatteellisiin harrastuksiin ja jonka todellisesti kansanmielinen, lämmin sydän aina on ollut avonainen kaikille kansaa todella kohottaville uusille aatteille, oli hänkin, jo ehtinyt tutustua osuustoiminta-asiaan ja tullut huomaamaan sen suuren ja monipuolisesti vaikuttavan voiman. Hän oli mainitulle toimikunnalle ehdottanut, että ylioppilaitten pitäisi ottaa kesätyöohjelmaansa myöskin osuustoiminta-aatteen tunnetuksi tekeminen sekä ehdottanut, että minua pyydettäisiin luentosarjassa valmistamaan näitä siihen. Kun Soininen eräällä käynnillään esitti tämän asian minulle, kieltäydyin siitä jyrkästi. Tähän kieltooni vaikutti ikävä kokemus siitä, miten aatetta voidaan pilata, kun tietämättömät henkilöt hyvässä tarkoituksessa rupeavat sitä ilman johtoa ajamaan, sekä se tosiasia, että meillä ei vielä ollut osuustoimintalakia.

______________________________________
¹) Suomen osuustoiminta ja Pellervo 1899-1909 ss. 42-45.

Mutta elettiin nopeasti. Venäjältä päin synkistyi taivaamme synkistymistään. Helsingissä kävivät varustamiset kansan henkisen vastustuskyvyn lujittamiseksi sitä kiivaammiksi.

Kerran tuli Soininen eräänä sunnuntaina uudelleen vaatimaan minua mukaan esitelmänpitäjien joukkoon. Mutta pysyin yhä kiellossani. Lähdin sitten saattamaan häntä pyryn tukkimaa maantietä pitkin aika navakassa pakkasessa. Puhuttiin tuosta mielessä yhä olevasta asiasta: venäläisten pahoista aikeista. Soininen tuli silloin sanoneeksi, että meidän kansamme ei voisi säilyttää edes nykyistä sivistyskantaansa, vielä vähemmän sitä kehittää, jos venäläiset, niinkuin silloin näytti, valtaavat koko valtiollisen ja mahdollisesti myöskin kunnallisen järjestömme (organisatsionimme), sillä mikään kulttuuri ei ole mahdollinen ilman järjestöä, organisatsionia. Ja hän lisäsi siihen, että senvuoksi pitäisi keksiä joku yksityistä luonnetta oleva "kulttuuriorganisatsioni", sivistysjärjestö, jolla olisi elimiä kaikissa kunnissa ja yhteinen keskusta Helsingissä. Muistaakseni hän sellaiseksi ensi aluksi suunnitteli n. s. kotikoulujärjestöä, joka silloin luotiin ja jota aiottiin kehittää monipuoliseksi.

"Siitä ei tule lujaa", minä heti arvostelemaan, "sillä sen voi hallitusvalta helposti kieltää; sitäpaitsi sillä ei tulisi olemaan tarpeeksi elinvoimaisia juuria kansassa itsessään. Toista olisi osuustoiminnallinen järjestö. " -Soininen vaati minua siinä paikassa selittämään ajatustani lähemmin. Mutta pyry oli niin kiivas, ettemme voineet edes seisahtua puhumaankaan. Siksipä lupasin vastedes sen hänelle lähemmin esittää. Mutta itsepintaisena, kuten tavallisesti, hän ei hellittänyt, vaan vaati minua tulemaan erään matalan mökin taakse tuulen suojaan. Siellä lyhyessä ajassa esitin hänelle ajatukseni: osuustoimintajärjestö on juuri sitä laatua, jota hänen mielestään tarvittaisiin kulttuurin kehitykselle. Se liittää ensiksi yksilöt toisiinsa paikkakunnittain. Sitten täytyy paikallisosuuskuntain, voidakseen menestyä, luoda koko maan käsittäviä yhteisiä keskusliikkeitä, jotka vuorostaan voimakkaina taloudellisina laitoksina vaikuttavat takaisin paikallisosuuskuntiin. Osuustoiminta on sitäpaitsi taloudellinen järjestö, jota ei mikään valtiomahti voi hajoittaa ja joka saa juurensa kasvamaan kansaan niin lujasti, ettei se siitä voi irtautua, vaan kiintyy siihen alituisesti aina lujemmin. Ja se saa Varmasti mukaansa vähitellen suurimman osan väestöä. Vihdoin on osuustoiminta osoittautunut liikkeeksi, joka, siitä huolimatta, että se on puhtaasti taloudellista laatua, on omansa odottamattoman voimakkaasti kohottamaan kansan vähävaraisten kerrosten siveellistä ja henkistäkin tasoa. Se on siis sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti uudestiluova liike, vaikka tämä uudestiluominen tapahtuu hiljaisesti ja vähitellen.

"Mutta kun sinulla on tällainen suurenmoinen aate, niin sinulla ei ole enää oikeutta pitää sitä omanasi, vaan nyt sinun täytyy tulla Helsinkiin sitä ajamaan", intti itsepintainen naapuri.

Siihen taas uudistin väitteeni, ettei voida saada mitään kelvollista ja pysyväistä aikaan, kun ei ole osuustoimintalakia, ja että se pintapuolinen innostus, minkä ylioppilaat voisivat herättää yli maan, olisi suureksi osaksi hukkaanmennyttä voimaa, kun ei olisi johtavaa organisatsionia, joka sen voisi koota pysyväiseksi, sitä järjestää ja kehittää.

"Mutta meidän pitää ne molemmat nyt saada", sanoi hän vain itsepäisesti. "Jätä nyt tieteellinen työsi ja tule Helsinkiin ajamaan tätä asiaa!"

Siinä, pyryssä ja pakkasessa erään pienoisen mökin seinän suojassa Lehijärven rannalla Hattulassa, syntyi siis helmikuussa v. 1899 ajatus sen järjestön luomisesta, jonka 10-vuotisjuhlaa nyt varustaudumme viettämään."

Tässä maalauksessa esitetään Professori Gebhard ja ylijohtaja Soininen tuossa seurauksiltaan niin merkityksellisessä keskustelussa "pienoisen mökin' suojassa", taivaan rusottaessa uuden paremman ajan koittoa ilmaisten.. Se johtaa katsojan ajatukset aikaan, jolloin maamme oli vaikean uhkan alainen, mutta jolloin kaikesta huolimatta uskottiin voitavan rakentaa onnellisempi Suomi. Tälle lujalle tulevaisuudenuskolle saavat olla kiitollisia myös maamme kaikki osuuskunnat, joiden perustus laskettiin juuri tuona synkkänä aikana.

Tämän vuoksi on tahdottu tehdä osuuskunnille mahdolliseksi hankkia Albert Gebhardin maalaus toimistojensa seinälle. Se on käynyt päinsä väripainojäljennöksen avulla, joka Pellervo-Seuran toimesta on maalauksesta otettu. Kun jäljennöstä tehtäessä on käytetty kokonaista 7 väriä, on se saatu erittäin läheisesti alkuperäistä maalausta vastaavaksi. Jäljennös, joka suuruudeltaan on noin 30 x 35 sm, on saatavana kauniisiin pronssinvärisiin kehyksiin kehystettynä ja lasilla varustettuna, maksaen 50 mk kpl.

On syystä odotettava, että kaikki osuuskuntamme rientävät hankkimaan tämän osuustoiminta-aiheisen maalauksen. Onhan se meillä laatuaan ensimmäinen samalla kun se palauttaa mieliin nyt niin mahtavan osuustoimintaliikkeemme ensi hetket.

| Sivun alkuun |