Vuosi 1940, nro 3-4

 Kirjoittanut Oiva Jääskeläinen

Osuustoimintaa on edelleen tehostettava

Osuustoiminta oli alkuaikoinaan, kuten tunnettua, melkeinpä poikkeuksetta kaikkien kansalaispiiriemme hyväksymä ja suosima keino, jolla pyrittiin kehittämään varsinkin vähäväkisten kykyä omatoimiseen, taloudelliseen yritteliäisyyteen sekä kasvattamaan heitä kykeneviksi kansanvaltaiseen yhteistoimintaan sellaisissa tehtävissä, joissa omat voimat eivät riittäneet. Yleinen käsitys oli, että tätä tietä voitaisiin suorittaa sellaista isänmaallista työtä, jonka tuloksena oli kansanvaltaisesti ajatteleva, henkisesti valveutunut, taloudellisesti hyvin toimeentuleva, tarpeen tullen yksimielinen kansa, joka oli kykenevä lujan yhteiskunnan luomiseen ja sellaisena myös pystyvä raskastakin ulkonaista sortoa kestämään. Sortokauden aikana osoittautuikin kansamme erittäin vastustuskykyiseksi kaikkinaisia sortotoimenpiteitä vastaan, samoinkuin se nyttemmin monien taistelujen perästä on osoittanut vaaran hetkellä harvinaista yksimielisyyttä ja lujuutta. Tiedämme myös, että kansamme on hämmästyttävän nopeasti kehittynyt milteipä kaikilla talouselämän aloilla, vaurastunut ja kohottanut elintasoaan. Epäilemättä on kansamme kaikkiin piireihin ja maamme kaikkiin kolkkiin levinneellä osuustoiminnalla ollut tässä kehityksessä varsin tärkeä osuus, ja voidaankin täydellä syyllä sanoa, että se on loistavasti täyttänyt siihen kiinnitetyt toiveet.

Suomen osuustoiminnalla on näinollen varsin kunniakas menneisyys takanaan ja tuleviin tehtäviinsä lähtee se nyt aineellisesti ja ulkonaisesti mahtavana liikkeenä. Mutta liekö sitten syy sysissä vaiko sepissä, joka tapauksessa osuustoiminnan tunkeuduttua yhä moninaisemmille liike-elämän aloille, sen vaurastuttua ja sen aatteellisuuden jäädessä entiseen verrattuna paremmin taka-alalle, se on alkanut tulla erinäisille liikemiespiireille yhä vastenmielisemmäksi kilpailijaksi. Sen entisyys unohdetaan, sen merkitystä kansan hyvinvoinnin kohottajana ja ylläpitäjänä sekä kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestyksemme tukena ei enää tahdota yleisesti tunnustaa eikä sen toimintaa aina hyväksyä.

Kieltää ei voida, että osuustoimintamme lähes puolivuosisataisen matkansa varrella on joissakin kohdissa eksynyt niin sanoaksemme korpiteille, ryhtynyt välistä yrityksiin, jotka ainakaan aatteelliselta kannalta katsottuina eivät sille kuulu, tai ottanut käytäntöön menettelytapoja, jotka eivät ole sopusoinnussa osuustoimintaperiaatteen kanssa, mistä osuustoimintarintaman rakoileminen on ollut seurauksena. Joka tapauksessa on osuustoimintamme edelleen valtava yhteiskunnaWnen tekijä, eikä sen heikentyminen ole suinkaan toivottavaa. Päinvastoin pitäisi sen edelleen voimistua, sillä on nimittäin yhä vielä alkuperäinen tehtävänsä sekä taloudellisessa että aatteellisessa suhteessa. Siihen pitäisi vain saada luoduksi viimeaikaista lujempi yhteishenki ja saattaa sen eri muodot hyvään yhteistoimintaan keskenään.

Niinpä maatalousosuustoiminnassa toimivien pitäisi voida käsittää, että maanviljelijän kannalta asiaa katsoen ei ole olemassa erillistä meijeri-, kauppa-, kassa- tai muuta maatalousosuustoimintaa, vaan että ne kaikki itse asiassa ovat yhtä ja samaa osuustoimintaa, jonka tarkoituksena on kohottaa maanviljelijä- ja koko maaseutuväestömme, hyvinvointia. jos näin johdonmukaisesti käsitettäisiin, niin häviäisivät kuin itsestään monet hankaukset ja hajanaisuudet. Varat ja voimat, joita ei meillä suinkaan ole liikaa, voitaisiin paljoa paremmin keskittää palvelemaan yhteistä asiaa. Tällä ei suinkaan tahdota kieltää erilaisten osuuskuntien toimihenkilöitä toimimasta parhaan kykynsä mukaan oman osuuskuntansa menestykseksi. Ponnistelkoot he vain edelleen voimallisesti kukin omalla alallaan, mutta kaikkien maatalousosuustoiminnan piiriin kuuluvien alojen yhteisyys pitäisi voida käsittää entistä selvemmin, sensijaan että nyt ei aina oikea käsi tiedä maatalousosuustoiminnassa mitä vasen tekee. Silloin valkenisi noille vielä suhteellisen monille niin sanoaksemme yksipuolisille osuustoimintamiehille, jotka pitävät vain jotain tai joitakin osuustoimintamuotoja kannattamisen arvoisina, asettuen varsin välinpitämättömälle kannalle toisiin nähden, että vain järjestämällä eri osuuskuntien keskinäiset suhteet niiden yhteistä päämäärää silmällä pitäen saavutetaan parhaimmat tulokset kunkin erikoisosuuskunnankin toimialalla. Maataloudellisten. osuuskuntien välinen epäterve kilpailu häviäisi silloin ja kilpailu jatkuisi vain muiden liikemuotojen kanssa, missä osuustoiminnalla onkin edelleen kyllä tekemistä. ja kun maatalousosuustoiminnassa vanhat, koetellut periaatteet ja tarkka oikeudenmukaisuus asetetaan ehdottomiksi ohjeiksi, niin saisi se varmaan taas kaikkien kansalaispiirien kunnioituksen ja kykenisi entistä paremmin täyttämään suuren tehtävänsä.

Ilman tarkoituksenmukaista, omassa keskuudessa tapahtuvaa toiminnan järjestelyä ja keskinäistä yhteistoimintaa ei maatalousosuustoimintajärjestö liioin voi saada oikeita suhteita syntymään varsinaisen kulutusosuustoimintajärjestön kanssa, mikä kyllä olisi nyt paremminkin kuin aikaisemmin sekä toivottavaa että tarpeen vaatimaa. Ilmeistähän nimittäin on, että ei vain maatalousosuustoiminnalla, vaan maamme osuustoimintaliikkeellä kokonaisuudessaan on edessään huomattava osa siitä rakennustyöstä, johon nykyisissä oloissa on ryhdyttävä lähinnä lukuisan siirtoväkemme taloudellisen aseman järjestämiseksi. Yhteinen on myös se kansankasvatuksellinen tehtävä, joka jo osuustoiminnan alkuaikoina oli huomattavana tekijänä osuuskuntien toiminnassa. Vastakohtina ovat taas tuottaja- ja kuluttaja näkökohdat, jotka entistä selvempinä astunevat esille poliittisten eroavaisuuksien heikennyttyä toivottavasti miltei olemattomiin. Mutta tällaiset taloudelliset eroavaisuudet eivät meillä sentään herättäne niin jyrkkiä vastakohtaisuuksia kuin poliittiset, eivätkä ainakaan siinä tapauksessa että, kuten jo sanottiin, vanhoista osuustoimintaperiaatteista ja oikeudenmukaisuudesta pidetään jyrkästi kiinni. Niille kulmakiville täytyy osuustoimintamme rakentua, silloin voidaan sen tehoa vielä suuresti parantaa.

| Takaisin | Sivun alkuun |