Korkein hallinto-oikeus on 24.10.2003 antamallaan päätöksellä (taltio 2612) rajannut yksityisten Yksityiset sosiaalihuollon palvelut verollisiasosiaalihuollon palveluiden arvonlisäverollisuutta.

Kyseisessä tapauksessa yksityisenä elinkeinonharjoittajana toiminut yrittäjä tarjosi vanhuksille ja vammaisille palveluksia, joita nämä tarvitsivat kotona tai palveluasunnossa asuessaan. Yrittäjä avusti asiakkaitaan kaupassakäynnissä ja asioinneissa, peseytymisessä, pukeutumisessa ym. Asiakkaat tilasivat palvelut suoraan yrittäjältä ja myös maksoivat ne itse ilman kunnan tai muun viranomaisen myötävaikutusta. Kyse oli ihmisistä, jotka eivät halunneet tai saaneet kunnallisen kotihoidon palveluja, tai joiden tarpeisiin julkiset palvelut eivät riittäneet. 

Yksityisten sosiaalipalveluiden valvonnasta annetun lain mukaan lakia sovelletaan palveluihin, joita palvelun tuottaja antaa korvausta vastaan liike- tai ammattitoimintaa harjoittamalla. Arvonlisäverolain mukaan veroa ei ole suoritettava sosiaalihuoltona tapahtuvasta palveluiden ja tavaroiden myynnistä. Sillä tarkoitetaan valtion tai kunnan harjoittamaa sekä sosiaaliviranomaisten valvomaa palvelujen tuottajan harjoittamaa toimintaa, jonka tarkoituksena on huolehtia lasten ja nuorten huollosta, päivähoidosta, vanhustenhuollosta, kehitysvammaisten huollosta, muista vammaisten palveluista ja tukitoimista, päihdehuollosta ja muusta tällaisesta. 

Yrittäjä oli merkitty yksityisten sosiaalipalveluiden tuottajien rekisteriin, ja hänen toimintansa oli siten sosiaaliviranomaisten valvomaa. Hänen asiakkaansa olivat vanhuksia ja vammaisia, jotka olivat tilanteensa perusteella oikeutettuja sosiaalipalveluihin. 

Korkein hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, ettei yrittäjän toiminta osaksikaan ollut verotonta sosiaalihuoltotoimintaa. Päätös on perusteltu hyvin lyhyesti. Perustelujen mukaan yrittäjä tarjoaa yksityisiä sosiaalipalveluja suoraan asiakkaille. Kun yrittäjä ei ollut osoittanut, että hän antaisi palveluja myös sellaisille huollonsaajille, joille on myönnetty sosiaalilainsäädännön perusteella sosiaalipalveluita sosiaalihuoltona, niin toiminta ei sitten ollut arvonlisäverotonta.

Päätös vetää selkeät rajat palveluiden verottomuudelle

Yksityiset sosiaalihuollon palvelut ovat verottomia vain, jos asiakkaat ovat myös julkisen sosiaalihuollon palveluiden piirissä. Linjauksesta kärsivät ne ihmiset, jotka "vanhanaikaisella tavalla” ovat ylpeitä, eivätkä halua pyytää ”vaivaishuoltoa” tai ”köyhäinapua” kunnalta, ja joilla myös on varaa maksaa palveluistaan. Vanhusväestön piirissä tuollainen asenne ei liene kovinkaan harvinainen. Riittävän varakkaita vanhuksia on koko ajan enemmän.

Varallisuusaseman perusteella ei kuitenkaan pitäisi asettaa vammansa tai sairautensa perusteella palveluihin oikeutettuja eri asemaan verotuskohtelussa. Verottomuuteen pitäisi riittää se, että asiakas on oikeutettu sosiaalihuollon palveluihin riippumatta siitä, käyttääkö hän julkisia palveluita etenkin, kun tiedetään kunnallisten palveluiden nykytila ja saatavuus.