Osuustoiminta-lehti vuosina 1909-1989
Osuustoimintaliikkeen omatuntona

Suomalaisen osuustoiminnan pioneerien ajattelun avaruutta sekä kansainvälistä otetta kuvastaa hyvin Hannes Gebhardin kirjoittama Suomen Osuustoimintalehden perusta- misjulistus. Se on yhä ajaton toimeksianto.

"Entistä yksityiskohtaisempaa, entistä vakavampaa, entistä käytännöllisempää osuustoiminnallista ammattisivistystä jakamaan pyrkii tämä lehti", kirjoitti Suomen Osuustoimintalehden perustaja Hannes Gebhard lehden ensimmäisessä numerossa tammikuussa 1909.

Perustamisjulistuksen otsikkona oli ytimekkäästi "Mitä me tahdomme". Jos aina omaan aikaansa kuuluvat tyylilliset eroavuudet ja painotukset unohdetaan, niin itse asia ei ole vanhentunut 95 vuodessa mitenkään.

Osuustoimintalehden "pitää siis kokemuksen perusteella neuvoa, miten eri osuusliikkeitä on hoidettava, jotta niistä tulisi vakavaraisia tukipylväitä jäsentensä aineelliselle toimeentulolle ja siveelliselle varttumiselle", Hannes Gebhard jatkoi.

Gebhard oli todellinen taistelijaluonne, joka herkästi löysi osuustoiminnan asialle myös niin ulkoisia kuin sisäisiä vastustajia:

"Sisäisiä vastustajiamme ovat itsekkäisyys, turhamaisuus, kateus ja aina ja kaikkialla tietämättömyys ja ymmärtämättömyys. Yhdeksi tärkeimmäksi tämän lehden tehtäväksi katsoisimme sen vuoksi sitä, että sen osaltansa pitäisi pyrkiä kokoomaan siellä, missä toiset osuustoimintaväen omassa keskuudessa salassa koettavat hajoittaa. Tämän lehden pitäisi koettaa saada julkisuuteen kaikki tyytymättömyys ja sen aiheet selvitetyiksi, sovituiksi, poiskitketyiksi."

Keskelle "myrsky- ja häviökautta"

Näin syntyi osuuskuntien hallinto-, johto- ja toimihenkilöitä heidän vaativissa tehtävissään neuvova ja käytännöllinen lehti. Myös kansainvälisyys ja kokemusten vaihto ovat olleet keskeisellä sijalla alusta lähtien.

Lehti perustettiin Pellervo-Seuran johtokunnan päätöksellä 17. joulukuuta 1908. Se aloitti ilmestymisensä heti vuoden 1909 alusta. Myös kansalaissodan ja talvi- ja jatkosotien aikana lehti ilmestyi kaikesta huolimatta säännöllisesti.

Osuustoiminnan ammattilehti perustettiin keskelle osuustoimintaliikkeen ensimmäistä "myrsky- ja häviökautta" 1908 - 1910. Syinä vaikeuksiin olivat lama, tehtäviin eri puolilla valittujen ihmisten oma kokemattomuus ja tehdyt virheet. Lehti kävi sumeilemattomasti käsiksi ongelmiin, jotka selvitettiin muutamassa vuodessa. Samalla osuustoimintaliike lähti uudelleen pitkään ja kestävään nousuun.

Eetos erotti muista talouslehdistä

Historian tutkija, tohtori Maritta Pohlsin mukaan ajankohtaisten ja käytännöllisten asioiden rinnalla Osuustoimintalehdessä kulki vakavampi ja tärkeämpi sanoma, joka teki osuustoiminnasta yhteiskunnallisesti merkittävän ja kestävän aatteen. Kysymyksessä oli "vähävaraisten kansankerrosten elinehtojen helpottaminen ja vähittäin tapahtuva yhteiskunnallinen kohottaminen".

Tämän sanoman jatkuva välittäminen, osuustoiminnan yhteiskunnallinen eetos, on erottanut lehden lähes kaikista muista talouslehdistä. Liberalismin oppien mukaan talouselämässä pätevät kilpailun kovat lait; vahvin jää henkiin huolimatta matkan varrelle jäävistä uhreista. Osuustoimintaliikkeessä myös heikoimmista välittäminen on kuulunut ja kuuluu ainakin osittain vieläkin keskeisimpiin periaatteisiin.

Lehti antoi myös panoksensa torppariajan asutustoimintaan painottamalla osuuskassojen tehtävää itsenäistyvien torpparien lainoittajana.

Vankka yhteys talous- ja maataloustutkimukseen velvoitti lehden jo alkuvuosikymmeninä huolehtimaan myös tärkeän tutkimustiedon välittämisestä ja popularisoinnista osuustoimintaväelle. Nykyisin tätä pitkää perinnettä edustaa mm. PTT-katsauksen jakaminen kaikille lehden tilanneille.

Kansallista yhteishenkeä tarvittiin

Sotien aikana lehti piti tärkeimpänä tehtävänään kansallisen yhteishengen vahvistamista korostaen Suomen olevan osa länsimaita. Keskeisenä aiheena oli kaikin tavoin maan elintarvikehuollon turvaaminen.

Osuustoiminta oli talvisodan alla vetänyt puoleensa lähes miljoona ihmistä maamme silloisesta 3,5 miljoonaisesta väestöstä. Se auttoi ehkäpä jopa ratkaisevalla tavalla kansaa kestämään sotien raskaat rasitukset.

Talvisotaan mennessä osuustoiminta oli muodostunut aatteesta laajapohjaiseksi liikkeeksi omine merkkimiehineen, organisaatioineen, kirjoineen ja lehtineen.

Kun kansanliike jähmettyi paikoilleen

Sotien jälkeen maaseudun vähäväkisistä kehittyi vähitellen etujaan perääviä tuottajia. 1950-60 luvut olivat niin kansanliikkeelle kuin myös sitä edustaville lehdille paikoilleen jähmettymisen aikaa.

Osuustoiminnan periaatteiden kertaamisella opetettiin olemaan uskollisia omalle yritykselle. Ajalle ominaista oli pääjohtajien kirjoittamien vuosikatsauksien julkaiseminen. Pellervolaisen osuustoiminnan edistäminen suuntautui keskusosuuskuntien voimistamiseen ja yhteiskunnassa maatalouspoliittiseen tulonjakotaisteluun.

Uusia osuuskuntia ei juurikaan perustettu. Vanhat fuusioituivat vuosi vuodelta yhä suuremmiksi yrityksiksi.

1970-luvulla lehteä suunnattiin miljardiyrityksiksi kasvaneiden yritysten korkeimmalle luottamusmies- ja ammattijohdolle ja myötäiltiin niissä toimivien vaikuttajien mielipiteitä. Lehti ei yrittänytkään mennä myrskyn silmään, vaikka pellervolaisella kentälläkin nahisteltiin kovasti. Se pyrki kohottautumaan kiistojen yläpuolelle.

Yritysten johtajilta oli vaikea saada avomielisiä haastatteluja. Sosiaalinen paine oikeaoppisuuteen vaikutti siihen, ettei yrityksissä havaituista puutteista juuri kirjoitettu, ei ainakaan omissa lehdissä.

Uudelleen edistyksen lipunkantajaksi

Osuustoiminta-lehden linjaa lähdettiin kuitenkin pikkuhiljaa uudistamaan. Perusteellisemmat muutokset alkoivat 1980-luvun alussa. Taustalla tehtiin ankaraa analyysiä pellervolaisen yritystoiminnan tilasta.

Nähtiin, että osuustoiminta-aate oli 1970-luvun lopulla hukannut itsensä "byrokratiaan ja mustiin autoihin", vaikka olikin vaikeaa ja uskallettua sanoa sitä näin suoraan, ainakaan kerralla. Monet hallintomiehetkin olivat sokaistuneet omasta menestyksestään ja osuustoiminta oli todellisuudessa jäänyt tuuliajolle.

1980-luvulla lehti pyrki ottamaan hallintoa ja omistajaa tukevan edelläkävijän tehtävän. Omistajapainetta yritysten sisällä lähdettiin kasvattamaan. Sanomisen vanhaa liekanarua pidennettiin numero numerolta avoimempaan suuntaan.

Merkittävä taustavaikuttaja oli ainakin Pellervon silloinen osuustoimintajohtaja, tohtori Juhani Tauriainen. Kaikkein kovimman käytännön työn teki toimituspäällikkö Jukka Jääskeläinen. Hänen kohtaloksi koitui viimein lehden 80-vuotisnumeroon keväällä 1989 liittyneet kiistat.

Noveran tuho toi sananvapauden

Nykyään yritysten avoin tiedonantovelvoite keskeisenä omistajavalvonnan välineenä on arkipäivää. Johdon on mahdotonta pitkään pimittää jäseniltä huonoa taloudellista kehitystä. Avoimella ja asiantuntevalla tiedottamisella lehdistö voi osaltaan auttaa yritysten hallintoa tunnistamaan kehittyvät kriisit.

- Novera-Hankkijan romahdus kesällä 1992 oli lopulta tapahtuma, joka siirsi Osuustoiminta-lehden sanomisen rajat hyvin kauaksi, lehden päätoimittajana oman toimen ohessa vuosina 1989 - 94 toiminut Pellervo-lehden päätoimittaja ja julkaisujohtaja Martti Seppänen on todennut. Myönteiset kirjoitukset eivät olleet auttaneet Noveraa. Päin vastoin lehdistön asenne osaltaan esti kriisin syvyyden tunnistamista riittävän ajoissa.

"Vuorineuvosten uho Hankkijan tuho", Osuustoiminta-lehti 4/92 otsikoi kansisivullaan pienin kirjaimin. Sisällä pääotsikko suuremmin kirjaimin oli hieman maltillisempi: "Kasvun uho Hankkijan tuho". Pitivät varmasti paikkansa molemmat.

Mauno-Markus Karjalainen
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

Lähde: Historiantutkijoiden Maritta Pohlsin ja Sami Karhun kirjoitussarja Osuustoiminta-lehdissä 3, 4, 5 ja 6/1998: Sanan voimalla osuustoiminnan puolesta 1 - 4.

| Sivun alkuun |